Sami Kuusela on suomalainen startup-vaikuttaja, yrittäjä, poliitikko ja media-alan moniosaaja. Viime joulukuusta eteenpäin Kuusela on haastanut kirja-alaa, erityisesti äänikirjan suoratoistopalveluja uudella Kuulokuva -kauppapaikalla.
Kuulokuvan slogan on kirkas ja yltiöpäinen. Palvelun ensimmäisessä blogissa (17.12.2025) Kuusela kirjoittaa: ”Lukuaikapalvelut ovat pienentäneet kirjailijoiden tuloja, joten Kuulokuva tarjoaa vastavoiman: äänikirjojen kappalemyynnin.
Kirjamaa epäili ja kysyi, ja Sami Kuusela vastasi. Tuloksena siitäkin kuva – luettavaksi.
Kirjotat Kuulokuvan avausblogissa, että palvelun äänikirjat tuottavat yhtä hyvin kuin paperikirjat. – Tuottavat kenelle?
– Kappalemyynnissä kirjat tekevät rahaa paremmin kuin lukuaikapalveluissa, joissa kirjailijalle jää kuuntelusta vain kymmeniä senttejä. Kuulokuvassa tilitämme kustantajalle 60% tuotosta, ja kustantaja jakaa tästä osuuden kirjailijalle. Tässä suhteessa malli muistuttaa paperikirjojen myyntiä.
Viimeisin blogitekstisi Pakko olla banaali (9.3.2026) käsittelee juuri tätä kirja-alan epäreilua tulonjakoa. Vasemmistopoliitikoksi syyttävä sormesi ei kuitenkaan osoita ensimmäisenä kirja-alan rakenteisiin, heikkoihin liittoihin ja työnantajiin, vaan kirjailijaan. Purnaat kirjailijaa kiukuttelusta ja peräänkuulutat raikasta kaupallisuutta.
Mitä sinulla on kiukuttelua vastaan?
– Kolmenkymmenen vuoden kokemukseni startup-yrittäjänä on opettanut minulle, että melkein aina suurin vaikutus saadaan aikaan tekemällä itse. Pelkkä epäkohtien osoittaminen ja toivominen, että joku muu tekisi jotain, harvemmin johtaa nopeaan muutokseen.
– Tuossa tekstissäni puutuin yleiseen ilmiöön, joka toimii lähes kaikissa alistavissa rakenteissa: kun köyhät tai alisteisessa asemassa olevat saadaan riitelemään keskenään, kiukku toimii alistettuja vastaan, kun porukka hajoaa riiteleviin leireihin. Ei ole pientä kuukausipalkkaa nauttivien kustannustoimittajien, brand managereiden, assistenttien tai sometuottajien vika, että kirjailijat saavat työstään liian vähän rahaa. Eikä syy ole äänikirjoja lukevien näyttelijöiden, jotka saavat pienen lainauskorvauksen kirjastoista lainatuista äänikirjoista. Syy ei ole myöskään kustantajien – ainakaan pienten kustantajien, joiden bisnes on pienten tuottojen kanssa kärvistelemistä.
– Oikea syypää löytyy ruotsalaisista kuuntelualustoista ja niiden omistajista ja välillisesti tietysti myös suomalaisista suurista kustantamoista, joista monet ovat alustayhtiöiden omistamia. Joku voi syyttää myös kuluttajia: miksi ihmiset käyttävät lukuaikapalveluita, vaikka tietävät niiden riistävän kirjailijoita? Tässäkin mennään mielestäni harhaan: kuluttajan syyllistäminen toimii harvoin, sillä ihmiset hankkivat teoksensa sieltä, mistä he saavat ne edullisesti ja missä niitä tarjotaan helposti kuunneltaviksi. Nyt lukuaikapalvelut ovat paras tapa kuunnella suurinta osaa uudesta suomalaisesta kirjallisuudesta.
– Kysymykseen ”Mitä sinulla on kiukuttelua vastaan”, totean että kiukuttelu on tosi ymmärrettävää ja tärkeää, mutta se syö myös energiaa. Erityisesti jos alan ihmiset – siis perustyöläiset ja kirjailijat – käyttävät kiukkuenergiaa toisiinsa, eivät asiat liiemmin muutu. Ei ole pakolaisen vika, jos joku mummo ei saa ihmisarvoista hoitoa.
Mitä tarkoitat sitten raikkaalla kaupallisuudella? Pitäisikö jokaisen kirjailijan ryhtyä omaksi startupiksi?
– Olisi toki kiehtovaa, ja varmasti monen mielestä todella ahdistavaa, jos jokainen kirjailija alkaisi ”omaksi startupikseen”. Mutta eihän se ole mahdollista. Kirjailijan tehtävä on ajatella ja kirjoittaa, luoda maailmoja ja maailmantulkintoja ja kehittää kieltä. Silti vierastan ajatusta, jossa kirjallisuus luokitellaan hyväksi ja huonoksi kirjallisuudeksi, sillä myyvät ja suositut kirjat saavat liian helposti roskaleiman joidenkin ajatuksissa. Kaikkea tarvitaan.
– Voi kuitenkin väittää, että elämme huomiotaloudessa, jossa jokaisen mahtavia teoksia kirjoittavan tekijän olisi hyvä myös kertoa maailmalle tekemisistään. Toki onneksi hiljaisempien avuksi on tarjolla näitä parjattuja brand managereita, assistentteja ja sometuottajia. Kuinka kukaan voi tietää teoksista, jos niistä ei pidetä ääntä?
– Pidän myös, että rahasta puhutaan suoraan. Pitkästä kokemuksesta tiedän, että monelle kulttuuri-ihmiselle raha on niin vaikea, pelottava, jopa banaali asia, että siitä puhumista vältellään. Tämä johtaa helposti hyväksikäyttöön, kun ei vaadita, mikä itselle kuuluu.
Onko Kuulokuvan kaltaisessa kirja-alan startupissa järkeä? Viitaten viimeisimpään blogiisi, joko nyt tiedät, miten köyhän kirja-alan sisällä voi menestyä? Tai tiedätkö, kuinka olla samanaikaisesti ylevä ja ahne?
– Tekisi mieli vastata, että ei ehkä ole järkeä. Alalla liikkuvat summat ovat pieniä ja niistä taistellaan tiukasti. Mutta suomenkielinen kirjallisuus ja kotimainen kirja-ala ovat liian arvokkaita, että niiden voisi antaa näivettyä, on pakko yrittää korjata tilannetta reilummaksi. On edes yritettävä taistella ruotsalaisia kolonialisteja vastaan.
– Ja ei, en tiedä vielä, miten köyhän kirja-alan sisällä voi menestyä. Meillä on Kuulokuvassa erilaisia aavistuksia, mutta ne pitää testata lopullisten tuomareiden edessä, nimittäin asiakkaiden, jotka joko kaivavat kuvettaan tai eivät. Testiin tarvitaan ihanan käytettävä äänikirjapalvelu sovelluksineen, kattava katalogi sekä nerokasta mainontaa ja hinnoittelua. Kaikkeen tähän tarvitaan rahaa sijoittajilta. Pelkkä tulonjakomalli eli kappalemyynti kun ei ole vielä kummoinenkaan bisnesidea.
– Uskon, että tässä voi pärjätä, kun keskittyy yrityksen kasvuun ja rahaan. Kun talous on firmassa kunnossa, vaikutusvalta kasvaa ja kaikesta jää enemmän jaettavaa, erityisesti kirjailijoille ja muille ääniteosten tekijöille.
Kirjoitat blogissasi, kuinka raakaa työtä reilumman äänikirja-alustan tekeminen on. Menestymiseen ei riitä mielipidevaikuttajan kiitos siitä, että olet hyvällä asialla, jos ihmiset eivät osta. Kysynkin nyt suoraan: Kuulokuva on ollut nyt kolme kuukautta markkinoilla. Kuinka on siis mennyt, kaupallisesti?
– Kuulokuva on tällä hetkellä vielä demovaiheessa. Palvelussa on myynnissä vain 18 teosta, mikä ei tietenkään ole riittävä katalogi. Jonkin verran on myyty, mutta tärkeintä on tehdä jotain oikeaa, laittaa homma startup-ideologian mukaisesti liveksi jo siinä vaiheessa kun hävettää. Tavoitteena on saada palautetta ja dataa, jotta voi oikeasti miettiä, millainen palvelu kannattaa rakentaa.
– Mukana on nyt Kuulokuvan lisäksi neljä normikustantamoa, Karo Hämäläisen omakustanneyhtiö ja kolme Väinö Tannerin teosta julkaissut säätiö. Tämä on jo hieno porukka, jonka kanssa voidaan kehittää palvelua.
– Testaamme ensi viikosta lähtien Aviador kustannuksen kanssa mallia, jossa teokset julkaistaan ensin Kuulokuvassa ja vasta myöhemmin lukuaikapalveluissa. Laura Laakson Punainen aistikirja julkaistaan Kuulokuvassa ja teoksen lukee mahtavaääninen kirjailija itse. Punaisessa aistikirjassa on myös musiikkia ja olemme miksanneet teoksesta varsinaisen korvaherkun. Toivomme, että tästä mallista tulee alalle standardi: ensin teos tienaamaan reiluja korvauksia Kuulokuvaan, kun siitä puhutaan ja vasta myöhemmin lukuaikapalveluihin, jos halutaan.
Olet kirjoittanut myös kirjan, Pertti Jarlan elämä. Perusteletko siis vielä kerran väitteesi, että internetpalvelun rakentaminen on vaativampaa kuin kirjan kirjoittaminen.
– Olen kirjoittanut parikin teosta ennen Jarlan dokumentaarista äänielämäkertaa. Ensimmäinen julkaistu teokseni oli Hupparihörhö ja bisnesmies -pamfletti ja kolme vuotta sitten Johnny Knigalta ilmestyi Pohjalta -teos, jossa kerroin Happoradio-yhtyeen ja sen nokkamiehen tarinan. Olen myös kirjoittanut työkseni 90-luvulta lähtien suurimpiin suomalaisiin lehtiin.
– Väite, että menestyvän nettipalvelun rakentaminen on vaikeampaa kuin kirjan kirjoittaminen perustuu omiin kokemuksiini kymmenien verkkopalveluiden rakentajana ja sarjayrittäjänä ja toisaalta dataan: sovellusten ja muiden internet-palveluiden maailma on raaka: vain muutama selviytyy ja voittaa, muut kuolevat.
– Myönnän itsekin aikoinani syyllistyneeni ylimielisyyteen bisneksen suhteen. Kun perustin ensimmäistä firmaani, olin jo saanut nimeä esimerkiksi toimittajana, kuunnelmakäsikirjoittajana ja ohjaajana, joten kuvittelin että bisnes olisi helppoa. Ei todellakaan ole ollut.
Keskityt blogitekstisi lopuksi kirja-alan omiin kinasteluihin. Joko tiedät, kenen joukoissa seisot ja kenen lippua kannat: kustantajan, työtekijöiden vai kirjailijoiden?
Kannan suomalaisen kirja-alan lippua. En osallistu turhiin sisällissotiin.
Mihin oma kiukkusi kohdistuu?
Kiukkuni kirja-alalla kohdistuu sosiaaliseen epäreiluuteen ja suuriin pelureihin, jotka vääristävät kilpailua esimerkiksi joitain kustantamoja suosivilla näkyvyys- tai hinnoittelukäytännöillä lukuaikapalveluissa. Ja tietysti laajemmin epäreiluun tulonjakoon, joka estää luovalla työllä tienaamisen.
Virität äänikirjakeskustelussa, sopivasti ennen kevään jääkiekon MM-kisoja, Suomi-Ruotsi -maaotteluhenkeä. Kuulokuva tuntuu myös luottavan yllättävän vahvasti nelosketjuun, pieniin, jopa marginaalissa toimiviin kustantamoihin. Kumpi on siis parempi, pieni vai suuri?
– Vaikka kaikkia kustantamoja tarvitaan, erityisesti pienemmät laatukustantamot tarvitsevat kaiken avun. Tästä on hyvä esimerkki Kustantamo Huippu, jonka perustaja Anne Kilpi kertoo Kuulokuvan blogiartikkelissa, kuinka mahdotonta pienen kustantamon on päästä edes omilleen äänikirjoilla, jos luottaa pelkkään lukuaikapalveluiden tuottoon.
Kannustat ihmisiä myös tutustumaan laatukirjallisuuteen, ja peräänkuulutat siihen liittyen valinnan vapautta. Kaventavatko lukuaikapalvelut ja koko se valinnan kirjo lukijan valinnan vapautta?
– Kyllä ja ei. Lukuaikapalveluissa on tarjolla satoja tuhansia teoksia ja niiden kautta on todella kätevä löytää kuunneltavaa, laadukastakin. Äänikirjan tuottaminen maksaa lähes aina tuhansia euroja, joten on tietysti vaikea vaatia ketään omalla kustannuksellaan ja hyvää hyvyyttään tekemään äänikirjoja, jotka jäävät tappiollisiksi.
– Kuulokuvan tulonjakomalli helpottaa toki tätäkin asiaa: kun nyt äänikirjoista maksetaan minuuttipohjaisesti, esimerkiksi runoutta tai lastenkirjallisuutta ei useinkaan kannata tehdä ääniteoksiksi. Milloin muka joku on ostanut paperikirjan vain siksi, että siinä on hintaan suhteutettuna paljon sivuja? Kun vielä usein lisäämme teoksiin äänisuunnittelua ja muita elementtejä lukijan lisäksi, kuuntelukokemus rikastuu ja kuluttaja tuntee ostaneensa jotakin arvokasta.
Lopuksi vielä yksi mutta sitäkin perustavampi kysymys: kummin kirja pitää nauttia, luettuna vai kuunneltuna?
Itse kuuntelen suurimman osan kirjoista. Tykkään äänestä, äänikirjoista, kuunnelmista, dokumenteista ja muusta laatuaudiosta ja olen tehnyt äänen parissa töită koko ikäni. On ihanaa istua vaikkapa bussissa ja kadota maailmaan, jonka kirjailija ja äänen ammattilaiset ovat luoneet
Äänikirja ei ole formaattina huonompi kuin teksti paperilla tai lukulaitteessa, sitä on parjattu lähinnä siksi, että sen tulonjakomalli on epäreilu. Jo nyt suomalaiset kuuntelevat kirjallisuutta enemmän kuin lukevat. Eikä tämä tule todennäköisesti muuttumaan. Kuluttaja päättää.
