Sutinasuodatin on Heidi Silvanin järjestyksessään yhdeksäs Myllylahti -kustantamon julkaisema nuortenromaani. Siviiliammatiltaan äidinkielenopettajana toimiva Silvan tuntuu tietävän, mistä kirjoittaa. Hänen kirjailijanlaatua hyvin avaava haastattelu löytyy linkistä https://www.myllylahti.fi/kirjailijat/manufacturers/silvan-heidi
Minulle Sutinasuodatin oli uusi tuttavuus, ja oma aikamatkani vei minut 80-luvun alkuun. Jo silloin yläasteella pidettiin limudiskoja ja tuijoteltiin toista sukupuolta liikkasalin hämärissä. Yllättävänkin, suorastaan mitättömän vähän näyttää muuttuneen 40 vuodessa. Entisenä poikana löysin suoran samaistumispinnan kirjan mopopoikiin, Nilsiin, Tiitukseen ja Jimiin, joille mopon satula oli turvapaikka lapsuuden ja aikuisuuden välissä – ja varsinkin pelottavia tyttöjä vastaan.
Mutta mennäänpäs sitten tyttöihin, joiden tarina Sutinasuodatin on.
Oona, Silja ja Lilli ovat ysiluokkaa juuri päättävät sydänystävät. Jo kirjan ensimmäiset luvut osoittavat, että nyt kerrotaan mutkat suoriksi. Lukijalle avautuu maailma, jota tulkitaan näkökulmahenkilö Lillin tajunnan läpi, ja kerronta on elävää ja dialogi aidon tuntuista. Kirjan kolme ystävää vannoo toisilleen pelaavansa tulevana kesänä oman “v-korttinsa” (virgin- eli neitsytkortti).
Heidi Silvanin nopea dialogi voi tiputtaa lukijan nopeasti kärryiltä, jos hänellä on liian pitkä aika elämästä teini-ikäisten, älykkäiden nuorten naisten kanssa. Näin meinasi käydä minullekin jo kirjan toisessa luvussa, jossa Lilli valitsi äidin kanssa mekkoa koulun päättäjäisjuhlaan. Tapa, jolla Silvan kertoo Lillin maailmasta on veitsenterävän tarkka, mutta samalla kevyen humoristinen. Siitä välittyy, miten hyvin hän tuntee päähenkilönsä. Opettajan työ ei varmasti ole tässä ainaakaan haitaksi.
Kirjan lyhyet kohtaukset siirtyvät ensin päättäjäisjuhliin, jonka jälkeen nuoret kokoontuvat yhteiseen illanviettoon rannalle. Pojat ovat paikalla, ja kaksi heistä on potentiaalisimmat pelikaverit v-kortin pelaamiseen. Iiro, joka seurustelee Oonan kanssa, sekä Jyri, johon Lilli on iskenyt silmänsä. Asiat eivät etene kuitenkaan niin kuin pitäisi. Pojat käyttäytyvät oudosti.
Silvanin Sutinasuodattimessa lapsuus ja aikuisuus ovat samanaikaisesti ja riemastuttavalla tavalla läsnä. Rannalla koettujen draamojen jälkeen kirjan ystävykset matkustavat Lillin vanhempien mökille Temmekseen, jonne tulee pian myös äidin paras ystävä, Jossu. Puuhailu, saunominen ja uiminen mökillä on yhtä ihanaa kuin lapsena, ja äidin ja Jossun juttuja ja aikuisten ilkamointia on kiva seurata limonadin ja pullan kanssa. Samalla kolmikko tietää karkaavansa illalla läheisen huoltamon pihalle katsomaan poikia. Onhan heidän sen kesän tavoite pelata se v-kortti.
Huoltoasemalta löytyykin sitten oikea mopokööri, Nilsin, Tiituksen ja Jimin lisäksi myös Sampsa, ja tytöt hakeutuvat suoraan juttusille. Asiat eivät kuitenkaan etene yhtä suoraviivaisesti kuin Oona, Lilli ja Silja ovat kuvitelleet. Pojat tuntuvat väistelevän, eivätkä he haluakaan samaan peliin. Tämä saa tytöt hämilleen ja kysymään seksi- ja seurusteluasioita Lillin vanhemmilta ja varsinkin Jossulta, joka tuntuu olevan oikea kokemusasiantuntija.
Mutta onneksi juhannus lähestyy, ja Temmeksen leirintäalueella pidetään oikein kaksipäiväiset juhannusfestarit. Lupa lähteä festareille irtoaa lopulta kaikkien vanhemmilta, ja ilmestyypä paikalle vielä uusi, upean pitkäripsinen poika, Laaksonen.
*
Sutinasuodatin on lämminhenkinen, humoristinen ja tosi kirja siitä, mitä on olla viisitoistavuotias, aikuisuutta ja sen merkkejä kohti kurkottava tyttö. Mutta samalla se piirtää kuitenkin ihmeellisen selkeät muotokuvat myös pojista, herkistä niin ikään. Kirjan keskusmotiiviksi nouseekin lopulta ilolaulu siitä, mitä kaikkea on olla nuori. Tietämättöminä, malttamattomina, hormoonien ja kesän huumaamina Oona, Silja ja Lilli koettavat koskettaa kiivaammin kuin pojat, mutta yhtä herkästi he laskevat kätensä tai huulensa irti, koska se, mikä lopulta merkitsee on tunne. Jos jokin ei tunnu hyvältä, pitää lopettaa ja perääntyä.
Siljan sanoin “Jos tulee sydänsuruja, käy tukikohdassa nuolemassa haavojasi ja ehkä myös jäätelöä (…) Ja yritä uudestaan.”
Pasi Luhtaniemi
