Iida Kalakosken ja Riina Sirénin rakennussuojelun tietopakettia Pelastakaa talot! Purkuvimmaa purkamassa tekisi mieli sanoa pamfletiksi, ellei kirja olisi loppuun saakka jäsennelty tietopaketti purkamisesta aina Antiikin Rooman ajoista tähän vuoteen.
Virkistävää on myös lukea tietoteosta arkkitehtuurista ilman kuvan kuvaa. Talot ovat mielemme vahvimpia kuvia. Jokaisen ei tarvitse kuin sulkea silmänsä nähdäkseen lapsuuden kotinsa tai koulun luokkahuoneet, korttelit ja kylän raitit. Juuri noista – monesti jo kadonneista – rakennuksista ja ympäristöistä Kalakosken ja Sirénin teos kertoo. Samalla se kysyy, miten ymmärtäisimme jatkossa vaalia paremmin sitä, joka kannattaa säilyttää.
Se pohtii myös, millä järkiperusteluilla rakennusten purkamista perustellaan, ja miksi nuo perustelut ovat usein kestämättömiä.
Ihmisten kokema purkuhuoli on sukua ympäristöhuolelle, joka tunnistettiin ilmiönä jo 1960-luvulla. Toisin kuin jälkimmäinen, se on jäänyt kuitenkin eräälaisen uusi on parempi -edistysuskon alle. Sellaiset käsitteet kuin rakennusperintö, kaupunkikuva, asuinympäristön viihtyisyys tai rakentamisen hiilikuorma eivät ole juurikaan vaa’assa painaneet, kun purkupäätöksiä on tehty.
Pelastakaa talot! Purkuvimmaa purkamassa -teoksessa on yhdeksän alalukua, jotka jäsentävät koko laajaa ilmiötä. Kirja tarjoaa hyvin jäsenneltyä tietoa niin liiketalouden kuin poliittisen vallan intresseistä näyttää omaa statustaan, kuin kansainvälisestä lainsäädännöstä, jolla rakentamista pyritään ohjaamaan.
Tekijät tarjoavat myös havahduttavia lukuja sodan tuhoista.
Unesco on tilastoinut rakennusperintöä, joka on tuhoutunut tai vahingoittunut Venäjän hyökkäyssodan seurauksena Ukrainassa. Marraskuuhun 2025 mennessä arvokkaita, osittain tai kokonaan menetettyjä kohteita on tunnistettu yhteensä 510.
”Talon kehdosta maailmaan”
Kiinnostavimmillaan Pelastakaa talot! Purkuvimmaa purkamassa on silloin, kun se kertoo yksilön suhteesta rakennukseen. Kirjoittajista toinen dokumentoi vuonna 2008 kahden isotätinsä vierailua synnyinseudullaan luovutetussa Karjalassa. Matkan kohokohta oli, kun tädit istuivat seppelepäisinä synnyintalonsa saunan kivijalan päällä. ”Vaikka kodista ei ollut jäljellä juuri mitään, kokemus oli voimallinen sekä evakoille itselleen että heidän jälkipolvilleen. Muutama kivenmurikka tuntui tekevän todeksi kahden elämän alkuhetket ja jälkipolvien karjalaisjuuret.”(54)
Ranskalainen filosofi Gaston Bachelard sanallistaa ihmisen ympäristösuhdetta. Hänen mukaansa rakennukset ja tilat herättävät ihmisessä kotoisuuden tunnun, mikä auttaa meitä käsittelemään eksistentiaalista ahdistusta. Suomennetussa teoksessaan Tilan poetiikka (Nemo 2003) hän kirjoittaa, että ennen kuin ihminen on heitetty maailmaan, hänet on laskettu talon kehtoon (59).
Kiinnostavasti kirjoittajat nostavat esille myös filosofi Jean-Jacques Rousseaun romantiikan ajan airueena, kontrastina sitä edeltäneeseen valistuksen aikaan, joka korosti universaalia järkeä.
Rousseau (1712-1778) korostaa kirjoituksissaan tunteita, mielikuvitusta, vapautta ja asioiden itseisarvoisuutta. Romantikot ihannoivat yksilöllisyyttä ja paikallisuutta.
Resurssiviisaus
Termi, jonka kirjoittajat nostavat ylitse muiden, on resurssiviisaus. Sanan juuret löytyvät jo 1970-luvun suomalaisesta rakentamiskeskustelusta, esimerkkeinä Helsingin Puu-Vallila ja Tampereen Verkatehdas, jolle Arkkitehti-lehti omisti vuonna 1975 kokonaisen numeron.
Ymmärrän resurssiviisauden pyrkimykseksi laskea samaan yhtälöön niin purkamisen kuin säilyttämisen kaikki arvot, ympäristölle ja ihmisen mielenmaisemalle aiheutuvat kustannukset mukaan lukien.
Kaiken kaikkiaan Pelastakaa talot! Purkuvimmaa purkamassa on teos, johon haluaa palata uudestaan ja uudestaan. Kirja on pehmytkantinen pokkari, ja siksi helppo napata mukaan mille tahansa rakennustyömaalle.
Mikä olisikaan parempaa luettavaa työmaakopin kahvipausseille.
