Urmas Vadi: Kuun toinen puoli

”Tässä perheessä ei ole koskaan ollut hulluja, huijareita eikä tupakanpolttajia!”

Kuun toinen puoli on lumoava romaani muistojen painosta ja vapauden kaipuusta,
vaikeista mutta palkitsevista perhesuhteista sekä muistin hauraudesta ja ihmisen toiveesta
tulla ymmärretyksi. Sukukronikka, kasvutarina ja muistin kudelma kulkee leikittelevästi ajan
halki paljastaen niin pieniä sattumia kuin suuria totuuksia päähenkilö Tomin kertomana.
Kuun toisessa puolessa todellisuus ja fiktio sekä melankolia ja absurdi huumori kietoutuvat
saumattomasti toisiinsa.

Teos on yhtä aikaa haikean runollinen ja hillittömän ironinen kuvaus maailmasta, jossa
mikään ei ole aivan sitä miltä näyttää. Ennen kaikkea se on romaani ihmissuhteista, siitä,
miten paljon tarvitsemme toista ihmistä, läheisyyttä ja rakkautta. Me kaikki haluamme tulla
rakastetuiksi ja ”kun löytää sen yhden ihmisen, omansa, miljoonien joukosta, jostain kuun
toiselta puolelta, se on siunaus, se on suurin onni!”

Urmas Vadi (synt. 1977) on yksi Viron nykykirjallisuuden omaperäisimmistä äänistä. Hänet
tunnetaan mustasta huumoristaan ja kyvystään yhdistää todellisuus ja fantasia
ainutlaatuisella tavalla. Kuun toinen puoli on ollut Virossa valtava myynti- ja
arvostelumenestys ja voittanut useita kirjallisuuspalkintoja.

Suomentaja Petteri Aarnos on arvostettu kääntäjä, joka on aiemmin suomentanut muun muassa Sven Mikserin kehutun esikoisteoksen Vareda.

360 sivua, kovakantinen, sidottu.

EnostoneEnostone

Pieni ja pippurinen Enostone kustannus on vuonna 1999 perustettu yleiskustantamo. Vuonna 2018 tapahtuneen sukupolvenvaihdoksen jälkeen kustantamoa on luotsannut yrittäjäpariskunta Kalle ja Satu-Maaria Niinikangas. Kalle toimii Enostonen kustantajana ja Satu-Maaria vastaa some-sisällöstä. Lisäksi Enostonessa työskentelevät av-tuottaja Lasse Hauerwaas ja graafikko Iiva Vilvas.

➤ SIIRRY