”Koulumatkalla astun kotilon päälle ja sen limainen sisus sotkeutuu hiekkaan ja kuorenmuruihin. Tuijotan sotkua inhoten ja näen rumuuteni: tunteiden koteloiminen on onnistunut Vanhempia pitää suojella lasten tunteilta. Sitten lapset koteloituvat, sairastuvat ja kuolevat Olen aina ajatellut kuolemaa, ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Jatkaako aika kulumistaan? Minusta on tullut outo. Olen alkanut syödä vähemmän. Se auttaa huoleen ja suruun ja kaikkeen tuskaani. Suru on levittäytynyt sieluuni kuin paholaisrausku.”
Katoaminen on koskettava kuvaus ahdistuksesta, hauraasta elämästä ja taiteilijaksi kasvamisesta. Kirjassa tinkimätön lahjakkuus limittyy mielenterveyden haasteisiin, läheisyyden ambivalenssiin ja anoreksian kanssa kamppailuun. Teos avaa polun erään ihmismielen syvyyksiin ja avartaa näkymän taiteeseen tunteiden ilmaisun väylänä.
Veera Sylvius (synt. 1974 Turussa) kirjoittaa unenomaista, runollista proosaa ja kutsuu lukijansa matkalle herkän taiteilijan sisimpään. Sylviuksen esikoisteos On todellakin kuljettava kuusikon läpi julkaistiin (Enostone, 2023). Teos sai haltioituneen vastaanoton.