Mitä näitä nyt on, paikkoja, joita eivät löydy Google Mapsilla: Westeros, Yoknapatawpha, Keskimaa, Macondo, Gotham City, Pieni gallialainen kylä… Paikkoja, joihin parhaan matkan tarjoaa kirja.
Tällä viikolla kävin ensimmäisen kerran Ambergrisissä. Suosittelen, mutta vain rohkeille omatoimimatkailijoille.
Jeff vanderMeerin Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki on Osuuskumman tämän vuoden suurponnistus. Tämän kummallisen kirjallisuuden klassikkon alkuperäisteksti, City of Saints and Madmen, ilmestyi 2001, ja Johanna Vainikaisen samanniminen suomennos julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2006, Kustannus Lokin kustantamana. Osuuskumman vuoden 2025 julkaisu on Johanna Vainikaisen kokonaan uusi suomennos.
Ambergrisin vertaaminen spefi-matkakohteena Keskimaahan ja Westerosiin tai laveamman nykykirjallisuuden tuntemiin Yoknapatawphaan ja Macondoon tuntuu luontevalta. Kuten Tolkien, Martin, Marques tai Faulkner, myös Jeff vanderMeer rakensi, remontoi ja jälleenrakensi Ambergrisin kaupunkia Moth-joen mutkaan vuosikymmenen ajan. Ensimmäisen kerran vanderMeer kertoi Ambergrisista jo vuonna 1993 ilmestyneessä pienoisromaanissa Dradin, in Love.
Kirjan kustannustoimittaja Anne Leinonen kertoo ansiokkaasti Pyhimysten ja mielipuolten kaupungin johdannossa, miten pienlehdissä tai omakustanteina julkaistut tarinat saivat elää myös ensijulkaisun jälkeen. Kustannustavasta johtuen vanderMeerilla oli täydet tekijänoikeudet lisätä kaupunkiinsa tarinoita ja esimerkiksi kuvitusta, ja muokata jo kirjoitettua. Ja kaupunki jatkuvan muutoksen metaforana toimii.
Kaunis, runollinen,
groteski ja väkivaltainen
Osuuskumman Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki sisältää neljä pienoisromaania, joiden pariin pääsin sukeltamaan ensimmäistä kertaa ja ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia.
Jo Rakastunut Dradin vakuutti minut kerronnallaan. Näkökulmahenkilö näytetään kolmannessa persoonassa kadunkulmassa väkijoukon vyöryessä hänen ohitseen. Aikamuoto on preesens. Lukija näkee vain sen minkä Dradin näkee ja elää hetkeä hänen aikakäsityksensä varassa. Intensiivistä kerrontaa, jossa on heti läsnä myös vaaran tuntu.
Pienoisromaanin edetessä käy ilmi, että syytä onkin varoa. Valoisan Albumuthin buldevardin ja Albergrisin liikekorttelin lisäksi Ambergris on muutakin. Matkalla vuokra-asunnolleen Dradin joutuu kulkemaan alati kapenevia kujia, joiden varrella sieniasukkaat horrostavat omissa alkovipyhätöissään. Ja uskontokorttelissa, pyhän ja kauniin keskellä, hän löytää lähetysaseman puutarhurin ilkosen alasti, oikean käden otteessa ”erektiontapaisessa etova epäherkkumakkara.”
Jeff VanderMeerin maailma on simultaanisti sanoinkuvaamattoman kaunis, runollinen, groteski ja julma, ja siksi siellä kulkeminen vaatii lukijalta kokemusta. VanderMeer on myös romantikko vailla vertaa. Yö näyttää kaupungista täysin toisenlaiset kasvot kuin päivä, ja maan alinen pimeä on vuosituhantista, hengenvaarallista pimeää.
Tottahan kaikella
on historia oltava
Kiinnostavimmillaan Pyhien ja mielipuolten kaupunki on kokoelman toisessa osassa, Hoegbottonin opas Ambergrisin varhaishistoriaan. Ensiksikin pienoisromaanin nimi paljastaa, mitä oman fiktiivisen maailman rakentaminen tarkoittaa. Hoegbotton, jonka kustantama tämä opas väittää olevansa, on Ambergrisin Prisma ja Wsoy, kaiken liiketoiminnan keskus ja tärkein kustannusyhtiö. Oppaan kirjoittaja Duncan Shriek tavataan uudestaan kokoelman 3. osassa.
Mutta millaisen varhaishistorian vanderMeer rakentaakaan!
Tarina alkaa kaukaa mereltä, valaanpyytäjä John Mazikertista, joka ohjaa laivastonsa Moth-jokea ylös ja rantautuu sen L-kirjaimen muotoiseen mutkaan.
Uudisasukkaat kohtaavat vanhan kukoistavan kulttuurin – tai sen jäänteet. Ja kuten voittajan historiaa kirjoitetaan, VanderMeer leikittelee historiankirjoituksen epävarmuuksilla eli kirjoittaa faktasta fiktiota. Samalla historioitsijan epävarma kynä päästää irti Ambergrisin tarinoista vanhimman – tarinan harmaalakeista eli sieniasukeista.
Sukupolvet seuraavat toisiaan ja vahvat, kelvolliset, heikot ja sairaat hallitsijat rakentavat ja tuhoavat vuorollaan Ambergrisia. Eivätkä vanderMeerin paletista lopu värit. Lukukokemus vyöryttää eteen myös rahvaat, kalastajat ja heidän vaimonsa ja lapsensa, perheet, jotka koettavat elää ja selviytyä.
En pitäisi ihmeenä, vaikka Ambergris olisi jo jonkin elokuvan tuotantoyhtiön pöydällä, ja käsikirjoittajatiimit rakentaisivat siitä seuraavaa Game of Thronesia.
Ambergrisin taiteilija
ja kirjailija
Kaksi viimeistä pienoisromaania, Martin Laken muodonmuutos ja X:n outo tapaus, palaavat Ambergrisin nykyhetkeen, eli aikaan, jonka sijoitan jonkinlaiseen steampunk-ajan vaihtoehtoiseen historiaan. Taiteilijat maalaavat öljyväreillä, ja sanat kirjoitetaan mekaanisella kirjoituskoneella.
Martin Laken muodonmuutos on romanttinen taiteilijaelämäkerta. Sen kerrontarakenne on hauska. Tutustumme Ambergrisin kuuluisimpaan taiteilijaan hänen itsensä kolmannessa persoonassa kertoman tapahtumakulun kautta. Simultaanisti galleristi Janice Shriek kirjoittaa teosanalyysia Martin Laken kuuluisimmista teoksista. Kerros kerrokselta VanderMeer lisää tarinaan kauhun elementtejä, parodisesti ja monella kierteillä.
X:n outo tapaus jätti minut kirjan tarinoista eniten kylmäksi. Olen kuitenkin varma, että monelle lukijalle juuri se saattaa upota kaikkein voimakkaimmin. Humoristina vanderMeer näyttää itsestään jälleen uuden puolen.
Sama humoristi jatkaa tarinointiaan kokoelman ”Liitteissä.”
Kirjailijan ja lukijan
sopimus
Kuten viisaat lukijat ovat tienneet jo romaanitaiteen syntyajoista lähtien, kirja on aina sopimus. Se on sopimus, jonka (näkymätön) kirjailija tekee (näkymättömän) lukijansa kanssa yhteisestä tarinankerrontamatkasta.
Omaelämäkerturit tai vaikkapa tietokirjailijat väittävät parhaansa mukaan, että kaikki heidän kertomansa on totta. Kertojien toisessa päässä ovatkin sitten kirjailijat, joita koko käsite totuus on puhdasta muovailuvahaa: humoristit, spefistit ja metafiktion kirjoittajat.
Jeff vanderMeer on jokaista näitä kolmesta viimeisestä, ja siksi Pyhimysten ja mielipuolten maailmassa pitää tietenkin olla mahdollisimman kattava liiteluettelo. Sen ja juuri sen kanssa lukijalla on lopulta oikeus pitää katharttisen hauskaa. Saamme lopultakin varmaa tietoa esimerkiksi Kuningaskalmarista, Moth -joen myyttisestä ja hengenvaarallisesta saaliseläimestä.
Näin fantastista, omalakistaan maailmaa rakennetaan.
Eläköön mielikuvituksen ja kirjallisen kerronnan mahtavat voimat.
