”Halusin vain kerrankin olla osa jotain tavallista. Jotain sileää. Mutta sairaat ihmiset eivät koskaan voi olla osa sileää. Me olemme aina pinnan alla täynnä kuhisevaa vierautta. Tulehduksia. Hapertuneita kudoksia, vinoon kasvaneita kiinnikkeitä, valkosoluja, jotka hyökkäävät omaa kehoa vastaan. Hermoratoja joiden impulssit rätisevät katketessaan.” (Auringonkuori, s. 238)
Anni Kuu Nupposen romaani Auringonkuori tarttuu suureen aiheeseen, eutanasiaan eli ihmisen oikeuteen päättää omasta kuolemastaan. Olisi kuitenkin väärin sanoa, että se kertoo vain eutanasiasta. Palan painikkeena lukijalle tarjoillaan merimystiikkaa, jota Nupponen tarjoili jo palkitussa romaanissaan Sydänmeri, sekä ranskalaisen maalaustaiteen historiaa. Eksotiikkaa kirjaan tuo myös kurkistus Ranskan Rivieran elämään.
Auringonkuori on yhdenpäivänromaani. Luin sen myös yhdeltä istumalta. Lukukokemus oli hämmentävä.
Keskusaiheen valinta on ehdottomasti Auringonkuoren suurin ansio. Ihmisen oikeudesta eutanasiaan on kiistelty ankarasti satoja vuosia. Kun tiede, uskonto ja filosofia eivät löydä asiaan ratkaisua, mikä olisikaan oivallisempaa kuin käsitellä aihetta fiktiossa.
Auringonkuori kertoo kuolemansairaan Peterin viimeisestä päivästä ennen kuin hän ottaa klinikalla vastaan piikin, joka pysäyttää hänen sydämensä. Tuon päivän Peter viettää Kuunsirpin kaupungissa, Nizzassa, ystävänsä Lauran kanssa.
Eletään lähitulevaisuudessa, vuotta 2058. Ilmastonmuutoksen suurin kriisi on selätetty, mutta maailma elää vieraslajien kurimuksessa. Mereltä, joka on kaikki kaikessa niin Peterille kuin Lauralle, rantautuu Nizzan satamaan konttilaivoja, jotka tuovat vieraslajeja kaikkialta maailmasta.
Vielä yksi päivä ystävän kanssa
Auringonkuoren kerrontaratkaisu on haastava. Yhdenpäivänromaani kerrotaan Lauran näkökulmasta, ja kerronta tiivistyy aika ajoin lukijallekin ilmoitetavaan kellonaikaan. Kaksikymmentä vuotta aiemmin opiskelijoina toisensa löytäneet ystävät tekevät päivän aikana toisilleen tiliä, miten elämä meni. Samalla he kulkevat yhdeltä heille tärkeältä paikalta toiselle: kahvilasta aallonmurtajalle ja sieltä tanssiravintolan kautta kukkulalle. Suuri osa romaania on takaumia käännekohtiin jomman kumman elämässä. Peterin tajuntaan kertoja pääsee runsaan dialogin avulla.
Jokainen, joka on joskus koettanut kirjoittaa ihmissuhderomaania kahdelle ihmiselle tietää, kuinka vaativan haasteen äärellä Anni Kuu Nupponen on.
Asettamansa haasteen edessä Nupponen osin epäonnistuu. On kuin hän ei olisi luottanut täysin siihen, että perusasetelma, Lauran ja Peterin ainutkertainen ystävyys ja lähestyvä kuolema riittävät. Kirjailija tuo romaaniin outoja kaikuja edellisen kirjansa Sydänmeren teemoista sivuhenkilön, portugalilaisen ympäristöaktivistin Miguel Corradon hahmossa. Tämä Lauran itsensäkin Meren jumalaksi määrittelemä jonkinlainen adonis ei jää myöskään ainoaksi antiikkivertaukseksi. Päälleliimatulta tuntuu myös viittaus Orfeuksen ja Eurydikeen myyttiin.
Nupposen kerrontaratkaisu kuvata maailmaa kuvataitelija Lauran tajunnan läpi on sen sijaan poikkeuksellisen onnistunut. Laura on öljyvärimaalari, jolle ranskalainen impressionismi ja värimaalaus ovat kaikki kaikessa. Kuten tuon ajan mestarit, myös Laura työstää ja tutkii maalauksissaan valoa. Niin kuin impressionistit sen aikanaan julistivat: kaikki väri on valoa.
Laura tunnustetaan kuvataiteilijana erityisesti puoliabstraketeista töistä, joissa hän kuvaa meren alkuperäisiä leviä. Nupponen kirjoittaa uskottavasti, kuinka abstrakti värimaalaus voi olla yhteiskunnallisempaa kuin mikään yhtään sitä esittävämpi taide. Peter avaa tämän ystävälleen kirjan ehkä terävimmässä dialogissa.
Varokaa vollottavia ihmisiä
Auringonkuori on kunnianhimoinen, aiheestansa loppuun saakka johdonmukaisesti kiinni pitävä romaani, jolla on vahva humanistinen eetos. Siitä suuri kiitos: nihilismiä ja kyynisyyttä meillä on riittävästi, uskoa tulevaisuuteen sitäkin vähemmän.
Teos on julkaistu samanaikaisesti painettuna kirjana ja äänikirjana. Jos siis törmäätte juoksulenkillänne napit korvissa itkeä vollottaviin ihmisiin, he kuuntelevat todennäköisesti Auringonkuorta. Siksi tarkasti kirja osuu lopulta varsinaiseen kohteeseensa.
Kaikki maailman Peterit, sukupuoleen katsomatta: Teillä on oikeus itkettää meitä.
