Artemis Kelosaaren Etelän poika on teos, joka avautuu moneen suuntaan. Syvimmän jäljen se piirtää uskoon siitä, että meille käy vielä hyvin, tänä säikkynä räkytyksen ja suvaitsemattomuuden aikana.
Ensimmäisenä Etelän pojasta tulee mieleen, että tämähän on perinteinen poikakirja. Luin kesällä suotta vähälle huomiolle jääneen kirjailijan Erkki Rekimiehen teoksen Hopeakynsi. Etelän poika hengittää hämmästyttävästi samaa ilmaa:
Hopeakynsi on tarina uudisasukkaan kahdesta pojasta, joista toinen on adoptoitu, intiaanipäällikön poika. Etelän pojan, Leimun isä Liekki ryöstää hänet takaisin itselleen etelän kaupungista, jonne hän on joutunut pienenä lapsena, ja hän saa ensimmäiseksi ystäväkseen serkkunsa Herhin.
Luonto on molemmissa kaikessa läsnä. Hopeakynnessä nuoret elävät Yhdysvaltojen levottomassa lännessä, Etelän pojassa Maarenostrilla, joka paljastuu vaivattomasti Saimaan laajaaksi vesistöksi viimeistään tutuista paikannimistä.
Molemmat etäännyttävät lukijansa nykyajasta, jotta sen voi nähdä tarkemmin. Hopeakynnessä eletään 1800-lukua ja inkkareiden ja länkkäreiden maailmaa. Etelän pojassa ollaan ekokatastrofien jälkeisessä maailmassa, postapokalypsissa, jossa Helsinki tunnetaan nimellä Uus-Ruskeasuo.
Molemmat kertovat suvaitsemattomuudesta, tietämättömyydestä, ennakkoluuloista, itsekkyydestä ja vihasta, jota vanhempien sukupolvi pitää yllä. Leimu, Kimmel, Tähti ja Stella, Etelän pojan nuoret, nousevat tätä kaikkea vastaan.
Salmia ja suolen mutkia
Korvenmiehet ovat asuttaneet Maarenostria vuosisatojen ajan ja eläneet omalakistaan elämää, jossa koulusta opittu fysiologia kannattaa unohtaa. Miehet rakastuvat toisiinsa, naivat, menevät naimisiin ja saavat keskenään lapsia. Uusi lapsi, vutmi kehittyy kahdeksan kuukautta niittäjänsä suolen mutkassa, ja pojat synnytetään kivulla.
Korvenmiesten maailma on myös konservatiivinen. Avioon sitoudutaan loppuelämän ajaksi, ja perhe, suku ja suvun nautinta-alueet, metsät ja vedet, ovat arvoja joiden puolesta ollaan valmiita sotimaan. Ainoa, mikä puuttuu ovat naarat. Etelässä, tai edes Kenkäveron markkinapaikalla käymättömät korvenmiehet eivät usko, että voi olla ihmisiä, joilla on siittimen tilalla luonnoton aukko.
Etelän pojan maailma on maskuliinista kuin Kumpujen yössä tai Tom of Finlandin kuvastossa. Tunteet puretaan toimintaan, erätaidot, metsästys ja kalastus sekä erityisesti laivurintaidot ovat arvossaan.
Tähän maailmaan entinen uus-ruskeasuolainen Leimu solahtaa kuten kadottamaansa kotiin pitääkin. Hän oppii serkkunsa ja isänsä esimerkin ohjaamana nopeasti korvenmieheksi toisten joukkoon.
Osaako kukaan kertoa, mistä Gabrielin ahdistus johtuu?
Etelän poika on seikkailuromaani, joka kääntää mehevästi kaiken ylösalaisin.
Maarenostrin saarilla ja salmissa elää poikia ja miehiä, joiden elo ankaran järviluonnon ja suvun suomassa turvassa on auvoista. Tässä maailmassa Kelosaari kirjoittaa aidosti nuoruudesta, siitä, miten nuori haluaa olla vanhempien vertainen ja parempikin, miten ihastuminen ja ensimmäinen pakotus jalkojen välissä voi tuntua kummalliselta, miltä ensimmäiset kokemukset viinan juonnista tuntuu tai miltä tuntuu suudella tai laueta reisille ensimmäisen kerran.
Kerronnan näkökulma pysyy koko ajan johdonmukaisesti Leimussa. Jokainen niemen tai saaren takaa ilmestyvä laiva, kartano tai markkinapaikka tulee lukijalle samalla tavalla odottamatta kuin Leimulle.
Miesten, laivojen, metsästyksen, tappeluksen ja sylipainin maailma tuntuu vapauttavalta. Tämän fantasian minäkin haluan todeksi. Minäkin olin kerran nuori ja tein asioita ensimmäistä kertaa. Minullekaan ei silloin laitettu liikaa rajoja, vaan sain kokeilla kaikkea kaltaisteni nuorten kanssa.
Temaattisella tasolla Etelän poika kertoo painavista asioista. Se julistaa jokaisen oikeutta omannäköiseen elämään.
Prologin jälkeen teos alkaa mehevästi Gabriel/Leimun adoptioäidin repliikillä nuoren pojan ahdistuksesta, joihin koetetaan Uus-Ruskeasuolla eräänlaisia eheytyshoitoja. Maarenostrilla tapaamme oudon samalla tavalla ahdistuneen nuoren pojan, Tähden. Vanhemmat ja yhteisö tekevät niin etelän kaupungissa kuin Maarenostrilla lapselleen myös samaa vääryyttä.
Ja kuten poikakirjoissa kuuluukin, nuoret nousevat lopulta sankareiksi, kukistavat tyrannin, ratkaisevat sodat ja auttavat hädänalaisia.
Lisää tällaisia poikakirjoja!
