Olen iloisesti kateellinen. Jyväskyläläisellä AP Kivisellä on lahja, jonka suuri osa meistä kadottaa siinä vaiheessa, kun murrosikä iskee. Tuota lahjaa voisi kutsua lapsen uteliaisuudeksi. Tai leikiksi. Se on ihmettelyn kykyä ja ymmärrystä siitä, että muoto on sama, katsot sitä sitten taivaankannesta tai koppakuoren kiiltävästä selkäpanssarista.
AP Kivisen runon minä on lempeä opas, joka kuljettaa lukijansa milloin järven rantaan, milloin metsän polulle. Runoilija tutkii luontoa pienissä: kuoriaiset, paarmat, kirsikankukat ja talventörröttäjät tarjoavat jokainen vuorollaan kirkkaan runokuvan.
”satamassa veneiden valkeat mastot, vinossa
nuppineulat tuulen ilmoitustaululla” (22)
Kivisen Aurinkotanssi on valon runoutta, monessa merkityksessä.
Se katsoo ja tulkitsee näkemäänsä enemmän kuin kuuntelee. Katse tekee ympäristöstään havaintoja, jotka osuvat välillä riemastuttavan tuoreella tavalla maaliinsa, kuten yllä veneiden mastoissa. Näkökulman vaihdokset, katseet ruohonjuuren pienimmistä yksityiskohdista horisonttiin, maan ja meren saumaan, saavat lukijankin pohtimaan, miten paljon voi nähdä, kun vain malttaa pysähtyä katsomaan.
Vielä enemmän Kivisen valo on elämänasennetta. Aivan kuin korona-aika, ja sen jälkeiset kammottavat sotavuodet ja yleismaailmallinen ekokatastrofi olisivat lähinnä turhaa unta, jonka yli se, joka elää, voi liitää. .
Toki ilmastonmuutos ja luontokato ovat runoissa mukana, mutta ylenpalttisen lohdullisessa kääreessä. ”surviaissääsken toukka tai mehiläinen / näyttää meille muutokset ensimmäisenä // löytääkö tieto perille, kuuleeko suuri yleisö / vai tarvitaanko viestinviejäksi sinivalas /tai suuntavaistonsa menettänyt mursu. ”(9)
Valon kolmas ulottuvuus on metafyysinen. Kokoelman osat NÄMÄ KÄDET ja SEREMONIA vievät lukijan tutkimaan esi-isien viisauksia. Porttina toimivat punamullatut piirrokset kallion siloisella otsalla. Runoilija kuvailee eteemme kivikautisen suvun ja perheen, tietäjän ja luonnonuskon viisauden, jota toivoisi lukijansakin kuuntelevan.
Kokonaisuutena Aurinkotanssi on teos, joka haluaa tulla hengittämään lähelle. Teos on ilmava ja helppolukuinen, kuin kirjoitettu kuultavaksi. AP Kivinen tunnetaankin myös ahkerana ja palkittuna lavarunoilijana.
Entisenä jyväskyläläisenä voisin seurata, milloin AP:n runoutta voisi taas kuunnella Vakiopaineessa. Siihen kohtaan voisin laittaa kalenteriin ruksin ja reissata paikan päälle.
