Jokaiselle ansionsa mukaan

• Suom. Anne Kilpi, 643 s,

Juli Zeh on moninkertaisesti palkittu kirjailija, jonka romaanit avaavat saksan lähihistoriaa älykkäästä, ihmislähtöisestä näkökulmasta. Luin häneltä noin vuosi sitten saksalaista uusnatsismia mehevästi käsitelleen Yli-Ihmisiä (Über Menchen, 2021).

Ihmisten kesken vie lukijan samaan ympäristöön, Berliiniä ympäröivän Brandenburgin maakuntaan, toiseen sen sadoista raihnaisista pikkukylistä.

Vuonna 2016 Saksassa ilmestynyt järkälemäinen Unterleuten (2016) kertoo samannimisestä luoteis-brandenburgilaisesta kylästä.  Nimen suora suomennos olisi Ihmisten parissa. Käännös osuu kuitenkin paremmin maaliinsa.

Jaa miksi? – Koska Ihmisten kesken kertoo kylästä, jota ei ole. Se kertoo kaikista Itä-Saksan syrjäseutujen kylistä, jota ei ole muulle Saksalle olemassa, ja jossa kyläläiset saavat siksi elää keskenään. Poliisille ei kylältä ole soitettu yli kahteenkymmeneen vuoteen, vaan asiat on sovittu naapureiden ja kyläläisten kesken. Ja koska entisen maatalousosuuskunnan työläisten eläkkeet ovat alle 400 euroa, perunat, kylän kuulumiset ja autonkorjaukset on hoidettu vaihdantataloudessa, ihmisten kesken.

Kollektiiviromaani

Haluan luonnehtia Zehin romaania kollektiiviromaaniksi. Kollektiiviromaanin käsitettä käytetään nykyisin enää harvoin kuvaamaan kerrontaratkaisua, jossa jokainen luku kirjoitetaan yhden näkökulmahenkilön tajunnan läpi. Sen on korvannut sinällään perustellusti moniääninen romaani.

Kollektiivi on kuitenkin Zehin romaania kuvatessa yhtä oikea termi kuvaamaan teoksen kerronnan asennetta kuin se oli modernismin kultaisena vuosikymmenenä, 1930 -luvulla, jolloin esimerkiksi John Dos Passos halusi häivyttää kirjailijan kertojan äänen kokeellisilla kerrontatekniikollaan.

Jaa miksi? – Koska Unterleuten on entinen Itä-Saksan kylä, joka oli DDR:n lakkaamiseen saakka yhtä kollektiivia.  Jos lukija huomaa käsitteen käytön  perustelussa ironiaa, hän on oikeassa. –  Osa romaanin henkilöistä haikailee DDR:n aikaa kuten Dos Passos haikaili aikanaan Neuvostoliiton ihanneyhteiskuntaa.

Ihmisten kesken kuvaa muutamaa helteistä viikkoa vuonna 2011 Unterleutenissa noin kymmenen keskushenkilön näkökulmasta. Zeh vyöryttää romaaniinsa niin yhteiskunnallisia kuin henkilökohtaisia jännitteitä.

Ensimmäinen taistelupari ovat kylän suurimman  maatalousyrityksen johtaja ja katkeroitunut kommunisti, entisen maatalouskollektiivin työnjohtaja. Molempien riesaksi kylään on muuttanut lännestä lintujensuojeluyhdistyksen puheenjohtaja, jonka lausunnot bloggaavat kaiken rakentamisen. Saksan yhdistymisen myötä alueelle on tullut ostoksille aito  kiinteistösijoittaja, joka hankkii omistukseensa kaiken joutomaan minkä vai voi, näennäiseen ylihintaan. Berliinistä kylään muuttaa hevosyrittäjä, joka hankkii röyhkeydellään  lisää maata, rahaa ja rakennuskaavoja.

Ettei tässä olisi vielä kylliksi, viimeisenä alueelle on tulossa tuulivoimapuisto, joka tarvitsee vähintään 10 hehtaarin yhtenäisen rakennusalan.

Keitos lämpenee, kuumenee ja alkaa kiehua yli. Keskushenkilöiden perheenjäsenet ja kyläläiset koettavat parhaan mukaan valita puolensa. Samalla puntarissa ovat ihmissuhteet, naapurussuhteet, eikä ruumiiltakaan lopulta vältytä.

Unterleuten on romaanina kuin graniittinen peruskivi, joita jokaiseen taloon nimeltään valtio tarvitaan vain määrällinen määrä.

Suomessa on totuttu puhumaan, että suuria suomalaisia yhteiskunnallisia tekstejä kirjoitetaan korkeintaan yksi vuosikymmenessä.  En tiedä, kuinka monta niitä ilmestyy Saksassa, mutta Ihmisten kesken on niistä yksi. Vain harvoin ihmisestä kaikkine naurettavuuksineen ja inhimillisine pyrkimyksineen kirjoitetaan niin todesti, ja harvoin lähihistorian monet kerrokset saadaan soimaan tasavertaisina yhdessä teoksessa.

643 sivua ei myöskään ole edes paljon silloin, kun sivuja käännellessä saa nauraa ja myötäelää, harjoittaa älyään ja empatiakykyään jokaisen henkilön kanssa vuorollaan. Paha ei todellakaan ole kenkään ihminen vaan toinen naurettavampi toista – myös Saksassa.