Kirjamaa julkaisee kesän kunniaksi Miksi luen? – kirjoitussarjan. Sarjan kirjoittajat avaavat jokainen omasta näkökulmastaan ja valitsemiensa teosten kautta, mikä saa heidät lukemaan kirjoja, vaikka helpompiakin välineitä tarinan vastaanottoon olisi tarjolla: elokuvia, televisiosarjoja, radiokuunnelmia ja äänikirjoja.
Kirjoitussarjan otsikko innoitti minua pohtimaan mahdollisimman monta syytä lukea. Ensinnäkin on tietysti sivistysintressi; ihminen haluaa, että muut pitävät häntä sivistyneenä. Toiseksi, joillekin on tärkeää olla ajan tasalla, mistä muut (lukevat) ihmiset puhuvat. Kolmanneksi, ihminen voi lukea ajan kuluksi. Neljänneksi, esimerkiksi ulkosuomaalainen saattaa haluta pitää yllä omaa sanavarastoa ja kirjoitustaitoa.
Mutta mikä yhdistää Tenavat-sarjakuvaa ja venäläistä klassikkoa Anna Kareninaa? Vaikka kaikki yllämainitut syyt lukea ovatkin itselleni relevantteja, mikään niistä ei ole se tärkein. Luen nimittäin ensisijaisesti tarinan vuoksi. Toki se, miten taitavasti tarina on kirjoitettu vaikuttaa rinnalla.
Tässä tekstissäni pohdin siis tarinan kannalta, mitkä kirjat ovat tähänastisen elämäni aikana tehneet suuren vaikutuksen minuun.
Jos puhutaan lapsuudesta ja nuoruudesta, voisin tietenkin kirjoittaa tyttökirjoista, hevoskirjoista, Neiti Etsivistä tai varsinaisista klassikoista, kuten upeasti kuvitetut Elsa Beskowin lastenkirjat ja Ronja Ryövärintytär. Päädyin kuitenkin kirjoittamaan sarjakuvista, koska ne ovat helposti lähestyttäviä teoksia – jotka lisäksi sopivat kaiken ikäisille. Suomessakin on puhuttu lasten ja nuorten lukutaidon rapistumisesta, minkä arvelen johtuvan siitä, että suomalaisen tai maailmanhistorian klassikot sopivat huonosti aloittelevalle lukijalle. On olemassa niin paljon hyviä kirjoja, jotka eivät ole vaativia ja esittelevät lukemisharrastusta lempeästi. Itsekin olen edennyt nuorena niin sanotusta helppolukuisesta kirjallisuudesta haasteellisempiin kirjoihin – aina Tolstoihin asti.
Sarjakuvista ensimmäisenä tulee mieleen Aku Ankka. Totta puhuen minulle kelpaavat vain alkuperäiset Carl Barksin ankkatarinat, jotka sijoittuvat usein johonkin jännittävään paikkaan, kuten kuvitteelliseen Tralla-Lan laaksoon, skotlantilaiseen linnaan tai kullankaivajien Klondikeen. Mukaansatempaavan tarinan lisäksi minua ovat aina kiehtoneet Barksin luomat mainiot hahmot, kuten esimerkiksi Kultu Kimallus tai Milla Magia.
Toinen esimerkki hyvästä tarinan kerronnasta ovat Tenavat, joka edustaa myös sarjakuvamaailmaa. Myös Tenavissa on hauskoja hahmoja, joita on tietenkin hieman kärjistetty. Eppu, joka ei voi mennä minnekään ilman rakasta riepuaan, ja joka odottaa joka pyhäinpäivänä Suurta kurpitsaa, kuten suomalaiset joulupukkia. Hänen siskonsa Tellu, joka on määräilevä ja hieman ilkeä. Amadeus, joka ei voi sietää häneen ihastunutta Tellua. Jaska Jokunen, jolla on aina epäonnea rakkaudessa kuten muillakin elämä osa-alueilla, sekä hänen pikkusiskonsa Salli.
Ja sitten on tietenkin Jaskan koira Ressu, joka on coolein kaikesta ja jonka kirjalliset teokset alkavat aina sanoin: ”oli synkkä ja myrskyinen yö”.
Jottei kukaan luulisi, että luen pelkkiä sarjakuvia, niin kirjoitan lopuksi vielä yhdestä klassikosta, joka onkin sitten sieltä raskaasta sarjasta, nimittäin kyseessä on Anna Karenina.
Luin Anna Kareninan noin 16-17-vuotiaana mutta voin edelleen 30 vuoden jälkeen muistaa siitä pätkiä, niin suuren vaikutuksen se teki. Leo Tolstoi on sanonut, että Anna Kareninan esikuva on hän itse. Kirjasta on jäänyt mieleen nimihahmon lisäksi onnettomasti Vronskiin rakastunut Kitty sekä Levin, joka puolestaan on rakastunut Kittyyn. Nuorta lukijaa kiehtoi myös koko ranskaa puhuva venäläinen aatelisto tanssiaiset, joissa Anna on pukeutunut mustiin ja joissa Vronski kiinnostuu Kareninin kanssa naimisissa olevasta Annasta.
Lisäksi kirja sisältää terävää yhteiskuntakritiikkiä, mikä oli pettymyksekseni karsittu kokonaan vuonna 2012 ensi-iltansa saaneesta elokuvasta.
