Suom. Raisa Porrasmaa
Japanilainen populaarikulttuuri on ollut Suomessakin suosittua jo parin vuosikymmenen ajan. Ensin tulivat sushi, manga, taiji ja cosplay. Vähän myöhemmin tuli J-pop. Sen sijaan perinteinen japanilainen proosa on rantautunut länsimaihin kunnolla vasta viime vuosina. Myös muut niin sanotut korkeakulttuurin lajit, kuten kabuki, no-teatteri ja traditionaalinen japanilainen kuvataide loistavat poissaolollaan tässä joukossa. On vaikea kuvitella, että esimerkiksi geishakulttuuri tai teetaide koskaan kiinnostaisi länsimaalaisia laajasti, niin paljon niihin sisältyy leimallisesti japanilaista, vuosisatojen kuluessa kehittynyttä estetiikkaa.
Ito Ogavan Paperikauppa Tsubaki on hyvin japanilainen kirja. Se ei käsittele ”suuria asioita”, romantiikkaakin kirjaan tule mukaan vasta loppumetreillä, silloinkin pidättyväisesti. Silti se onnistuu olemaan kiinnostava. Kirjan miellyttävän rauhallinen, paikoittain lähes unenomainen eteenpäin soljuminen muodostuu arkisista tapahtumista, kuten simpukankuorten keräämisestä rannalla tai ystävien kanssa aterioimisesta. Siis juuri niistä asioista, joista onnellinen elämä koostuu.
Päähenkilön ammattia ei sellaisenaan länsimaissa nähdäkseni ole. En pysty kuvittelemaan, että esimerkiksi Suomessa kukaan pyytäisi ulkopuolista ihmistä kirjoittamaan puolestaan erokirjeen exälle, sellaista ei kerta kaikkiaan tapahdu täällä. Silti ei tunnu kummalliselta lukea siitä.
Suosittelen kirjaa erityisesti niille, jotka ovat kiinnostuneet japanilaisista perinteisistä ammateista ja naisen uramahdollisuuksista Japanissa. Kirjassa ei ole varsinaista juonta tai draaman kaarta, mutta se on jaettu osiin vuodenaikojen mukaan, mikä muodostaa siihen selkeän struktuurin.
Jään mielenkiinnolla seuraamaan, minkä suunnan ja muodon japanilaisen kulttuurin invaasio länsimaihin ottaa tulevaisuudessa. Siihen asti uskon ainakin osittain Rudiard Kiplingin ajatukseen:
“East is East and West is West, and never the twain shall meet.”
