Leppoisasti putoilevia sanoja

Pasi Luhtaniemi 25.10.2024

Tapani Kinnusen viime keväänä ilmestynyt, järjestyksessään yhdestoista runokokoelma Oopperan grilli on runoutta jokaiselle, joka haluaa uskoa taas johonkin, ja erityisesti meille, joille beat, hippiaate ja punk kertovat, mitä maailma on, ja mikä meidän asemamme siinä ja asenteemme sitä kohtaan.  Kokoelman avausruno, Liesituletin, on riemastuttava, ja haluan allekirjoittaa sen jokaisen sanan. Runon minä katselee öistä Aurajoen pintaa, josta katsoen kaikki ihmiset näyttävät ruskeilta. Sitten annetaan lukuohje ihmisistä ja asioista listan muodossa Woke, cancel, Kesoil ja Esso ja runoilija jatkaa:

Ihmisten ja juttujen
on tultava toimeen,
muuten käy köpelösti.

Yhtään sanaa ei voi ottaa pois eikä lisätä, ja lempeä ironia läpäisee koko runon. Kesoil ja Esso, turha vastakkainasettelu sekin.

Oopperan grilli on näennäisen helppoa runoutta, ja kuin tehty ääneen lausuttavaksi ja suussa makosteltavaksi. Jokainen säe  on lyhyt ja alkaa vasemmasta marginaalista, ja suomen kielelle ominaisesti painon voi laittaa kursailematta ensimmäiselle tavulle. Parhaimmilaan kokoelman runot ovat myös kuin tuore sipuli, kerroksia riittää useammallekin lukukerralle, ja välillä pirskahtaa.

Teos on runoteos, mutta myös eräänlainen päiväkirja. Kinnusen arjen tapahtumia joutilaanoloisena havainnoiva mieli kirjaa ylös tapahtumia, joiden aikajänne kulkee syksystä 2020 kesään 2022. Tuona aikana kärvistelimme koronan kourissa päätyen lopulta sotaan Euroopassa, ja kaikki nuo kuukaudet on luettavissa teoksen lehdiltä. Runoilija kirjoittaa hetken myös proosaa. Heti teoksen avausrunon jälkeen Kinnunen kirjoittaa oman muistelunsa Pekka Kejoselle, 10.9.2020 kuolleelle runoilijalle, jota on kutsuttu myös suomalaisen Beat-kirjallisuuden isäksi. Kaksi runoa on päivätty ja omistettu myös edesmenneille ystäville ja heidän muistolleen, Jarkko Laineelle ja Pasi Raappanalle.

Oopperan grilli on hyvän mielen runoutta, joka palautti uskoani siihen, että kirjailijan tehtävä on tarkkailla ja havainnoida, yhdistää ja kiteyttää. Samalla jäin kaipaamaan kuitenkin jonkinlaista terävyyttä. Lempeän ironian ja suoranaisten rakkaudentunnustusten rinnalla olisi ollut mukava lukea vähän sarkastisempaakin, vaikka Kesoilinruskeasta Aurajoen vedestä.

Ehkä Kinnusen ei enää tarvitse. Ikätoverini, kuusikymppinen runoilija, saa olla jo rock omassa olohuoneessaan. Ja ehkä juuri siellä, mukavasti sivussa, kypsyvät myös ne pitelemättömät säkeet, jotka jäävät tästäkin kokoelmasta elämään tajuntaani. Ehdottomat suosikkini olivat runon Kaulukset pystyssä ajatus, ettei runon minä halua olla joku vaan kuka tahansa.

Ja runo Oodi retsinalasille ei voisi olla enempää tosi. Sellaisista talouslaseista minäkin pidän.

Tilaa
uutiskirje

Saat tiedon uusimmista kirjoista, tuoreita arvioita ja muuta mainiota kirja-asiaa 1-2 kertaa kuukaudessa sähköpostiisi.

Emme spammaa.! Lue tietosuojalausekkeemme tästä linkistä.

Pasi LuhtaniemiPasi Luhtaniemi

Olen Kirjamaan tuottaja ja kirjailija. Rikosromaanini Sokea Piste (Atena 2013) ja Viattomat (Aarni 2015) löydät parhaiten googlaamalla. Sielultani olen kuitenkin kirjallisuudentutkija ja toimittaja, ja uskon ihmisen kykyyn kasvaa. Teen kaikkeni, että yhä uudet sukupolvet tarttuvat perinteiseen painettuun kirjaan ja löytävät sieltä aina uusia asioita, oman elämänsä rakennuspuiksi.

➤ Tutustu


Lisää arvioita kirjoittajalta Pasi Luhtaniemi