Ammatillisen itsemurhan äärellä

Helsingin kirjamessuilla  2025 kävi ennätysmäärä väkeä, eli yli 100 000 messuvierasta. Ruuhka kasvoi erityisesti lauantaina megalomaanisiin mittoihin, ja kirjanystävillä oli mitä selata ja tutkia. Näyttelyasettajia tapahtumassa oli valtavasti, ja haastatteluja neljänä päivänä yli kymmenellä lavalla aamupäivästä pitkälle iltaan.

Valtakunnassa kaikki hyvin? Suomi rakastaa kirjoja.

Hmm, ehkä… mutta entäs kirjailijat?

Allekirjoittanut tutustui Kirjamessuihin tänä vuonna paikan päällä vain torstaina iltapäivällä. Entisenä monivuotisena näyttelyasettajana, nykyisenä kirjallisuustoimittajana tiesin, mitä odottaa. Bookbeatin osasto heti portaiden alapäässä, Otavan ja Bonnier -konsernien suuret osastot toinen oikealla, toinen vasemmalla.

Ihmisiä oli jo torstaina paikalla merkittävästi, ja päätinkin tottuneesti kiertää suurimmat ruuhkat. Heittäydyin ohjelman vietäväksi.

Senaatintori-lavalla kuuntelin Mårten Mickosin kiinnostavan haastattelun teoksesta Kasvun kaava, jonka jälkeen jouduin valitsemaan yhden ja neljän Finlandia-voittajan välillä. Valitsin jälkimmäisen, koska määrä…   Ohjelmajohtaja Ville Blåfield jututti viime vuoden 2024 voittajia aiheesta, kuinka vuosi on mennyt.

Kirjoitan molemmista myöhemmin omat reportaasinsa. Tänään aiheenani on kuitenkin keskustelu Töölönlahti -lavalla. Keskustelun järjestäjät olivat ne kaikkein tukevimmat: Finlandsvenska Forfattareförening, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto, Sanasto, Suomen Kirjailijaliitto ja Suomen tietokirjailijat ry. Keskustelemme kirjailijan toimeentulosta.

Paras A-ryhmä
aiheen kimpussa

Kirjallisuuden ammattijärjestöt olivat ottaneet selätettäväkseen aiheen, joka on puhuttanut viimeiset vuodet kirjaväkeä enemmän kuin mikään: Äänikirjat, suoratoistopalvelut ja kirjailijan asema. Debattiin oli kutsuttu kirjailijat Monika Fagerholm ja Sisko Savonlahti, kääntäjä Kaisa Ranta ja kustantaja Aleksi Pöyry. Haastattelija oli tietokirjailija Markus Hotakainen.

Äänikirjoista ja suoratoistopalveluista on kirjoitettu viimeisen parin vuoden ajan niin paperille, digiin kuin someen enemmän kuin riittävästi, jotta tässä tarvitsisi kerrata ilmiötä kovinkaan tarkasti. Kaksi faktaa riittää.

1. Suomen Kustannusyhdistys kokoaa kaikilta Suomen Kustannusyhdistyksen jäsenkustantajilta tilastoja. Kerran vuodessa yhdistys julkaisee kootut tiedot edellisen vuoden tuotannosta ja myynnistä.
   Jo vuosia kirja-alalla on puhuttu kirjamyynnin laskevasta trendistä. Kustannusyhdistyksen tilastot kertovat kuitenkin, että kirjan kokonaismyynti on itse asiassa kasvanut. Oheinen kuva kertoo olennaisen. Suoratoistopalveluiden tuoma tulo kompensoi painetun kirjan laskua.
2. Puheenjohtaja Markus Hotakaisen alustus kertoi sen, miksi tämä asia ei miellytä kirjailijoita. Koska painetun kirjan tekijänoikeusmaksu on viisinkertainen kirjailijan äänikirjasta saamaan tuloon verrattuna.  Kirjamaa kirjoitti aiheesta vajaa vuosi sitten.   Katso tästä linkistä, mitä kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja Pajtim Statovci lausui aiheesta palkintojen jakotilaisuudessa.

Eläköön eläkeläiset ja
oman elämänsä sankarit

Siunaus vai tuho -keskustelussa oli havaittavissa sähköä alusta lähtien,  olihan yksi keskustelijoista, Gummeruksen toimitusjohtaja Aleksi Pöyry. Ennen siirtymistään Gummerukselle Pöyry lähes vuoden Storytelin Publishing Manager, ja sitä aiemmin hän on työskennellyt lähes kymmenen vuotta Otavalla (lähde: Linkedin).

Haastattelija Hotakainen päästi ensimmäisenä ääneen kolleegansa. Kirjailija Monika Fagerholm rysäyttikin heti karsinansa laidat nurin ja kertoi tanskalaisen kustantajansa lopettaneen viikkoa aikaisemmin painetun kirjan kustannustoiminnan.

Sen jälkeen Fagerholm jatkoi kertomalla, miten lukuaikapalvelut  ovat ansaintalogiikaltaan haaste vain Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa, maissa, joissa Storytel on keskeinen lukuaikapalvelu. Fagerholm nosti vastakkaiseksi esimerkiksi Norjan, jossa kirjailijat ja kirja-ala yhdistivät voimansa. Norjassa laki määrittelee, että yhden vuoden ajan ilmestymisestä kirjalla pitää olla sama hinta sekä painettuna että sähköisenä.

Fagerholmin rinnalla närkästystään suoratoistopalveluita kohtaan nosti erityisesti kirjailija Sisko Savonlahti. Savonlahti  on julkaissut kaksi autofiktiivistä teosta, Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (2018) ja Kai minä halusin tätä (2019) Gummerukselle.

Savonlahti sanoitti myös satojen ja jälleen satojen kirjailijoiden tunnot kertoessaan, että näistä asioista näin suoraan puhuminen on varmasti ammatillinen itsemurha.

Kyllä, Sisko, puhut  asiaa:  Viisas kirjailija tyytyisi vain piilottamaan suunnattoman ahdistuksensa pettämättömän messuhymyn taakse.

Fronlist, Backlist

Haastattelija Markus Hotakaisella on selvästi draaman tajua. Perinteisen haastattelukierroksen sijasta hän ei antanut Aleksi Pöyrylle puheenvuoroa kuin vasta annettuaan toisten päästellä höyryjään kahteenkin kertaan.

Kun Pöyry pääsi lopulta vastaamaan kaikkien odottamaan kysymykseen, mitä tehdä kirjailijan romahtaneelle toimeentulolle, toimitusjohtajan kehon kieli oli kunnioitettavan eleetön.

Yleisellä tasolla Pöyry myönsi ongelman. Taitava oli kuitenkin se tapa, jolla hän käänsi keskustelun suoratoistopalveluiden kirjailijoille tarjoamaan porkkanaan:

Lukuisat suomalaiset kirjailijat menestyvät myös ja nimenomaan äänikirjan suoratoistopalveluissa. Avainsanat tunnetaan paremmin toisella kotimaisella kielellä:  Frontlist ja Backlist.  Fronlist tarkoittaa kirjailijan kauden teosta ja Backlist hänen koko kirjallista tuotantoaan. Kirjailija, joka pitäytyy yhdessä genressä ja julkaisee joka vuosi, mieluiten sarjaa, voi tehdä Storytelillä vahvaa tiliä.

Esimerkkejä ei tarvitse mainita. Kymmenet tuhannet tämänkin artikkelin lukijat osaavat mainita vähintään kolme suomalaista kirjailijaa, jotka ratsastavat näillä listoilla. Taisi jokunen olla Helsingin Kirjamessuillakin esiintymässä.

Jäin miettimään…

Tapahtuman otsikon kysymys pitikin jäädä ilman vastausta. Yleisö poistui paikalta tyytyväisenä. Moni jäi kuitenkin varmasti miettimään asiaa.

Ennen omia loppupäätelmiäni nostan hattuni korkealle jokaiselle rohkealle debatistille. Vielä erikseen hattua on nostettava Gummerukselle:

Taiteen ja liiketoiminnan yhdistäminen nykymaailmassa, jossa kaikki halajavat helppoa ja nopeaa on yhtälö, jonka kestävä ratkaisu voi olla jonakin päivänä mahdollista. Jotta se löytyisi – ja jotta sille saataisiin tämän jälkeen myös pitovoimaa – asioista pitää keskustella niiden oikeilla nimillä. Tässä Gummerus näyttää mallia.

Jäin kuitenkin minäkin miettimään noita Aleksi Pöyryn esittelemiä ”frontteja ja backeja”. Kirjoitin muistiin kysymyssarjan:

• Kuinka moni kirjailija julkaisee vuosittain?
• Kuinka moni kirjailija julkaisee yhtä genreä?
• Kuinka moni kirjailija kirjoittaa kirjansa sarjaksi?
• Ovatko kaunokirjallisuus, nykyrunous, novellistiikka, esseet, tietokirjat, näytelmät tai spekulatiivinen fiktio genrejä? Vai sittenkin vain viihde, elämäkerrat ja jännityskirjat?

Pikkulintu kertoi,
että tekoäly ja algoritmit

Kävin torstaina  myöhemmin keskusteluja tuttujen pienkustantajien kanssa. Yksi heistä lisäsi äskeiseen listaani kysymyksen, jota en osannut edes ajatella:  Kuinka moni kirjailija on suoratoistopalvelun kustantamon kirjailija?

Silloin alkoi pikkulintu viserrellä korvaani hallitsemattomasti lisää kysymyksiä, joita  kovinkaan moni meistä ei pysty tarkistamaan millään keinolla:

• Jos vaikka kirjailija olisikin rikos- tai viihdekirjailija, jolta ilmestyy sarjan uusi teos joka vuosi, mutta hänen teoksensa ei siltikään näy suoratoistopalveluiden luetuimpien listalla, missä vika?
• Jos tuo kirjailija olisi tunnettu ja palkittu, bestseller omassa maassaan, Keski-Euroopassa tai vaikka kauempana, eikä hänen kirjansa siltikään kuluta suomalaisia tärykalvoja, missä vika

Sen jälkeen lintu kuiski minulle, että syy on tekoälyssä ja suoratoistopalvelun algoritmeissa. En uskaltanut kysyä enempää;  enkä uskalla vihjaillakaan tässä enempää.

*

Jos siis tämän tekstin alle ilmestyy vielä ensijulkaisun jälkeen uusia väliotsikoita ja jaksoja, syytän kuritonta tekoälyä, jonka kuvittelin jo potkineeni toimiston nurkkaan henkihieveriin.

Elämme omituisia aikoja.