Jokainen tsekki – iästä riippumatta – on kiinnostunut historiasta, uskoo Tsekin lähihistoriaa käsittelevistä romaaneistaan tunnettu Katerina Tucková. Hänen osin dokumenttiaineistoon pohjautuva romaaninsa Viimeiset jumalattaret, joka kertoo Karpaattien vuoriston parantajanaisista, on ilmestynyt hiljattain suomeksi.
Katerina Tucková, Miksi kotimaan historiaa on tärkeä käsitellä?
– Historian avulla saamme tietää, mitä meidän kannattaa välttää tai miten meidän on toimittava kriisiaikoina, Tucková kiteyttää ja huomauttaa, että Keski-Euroopassa sijaitsevaa pientä Tsekkiä ympäröivissä maissa on tapahtumassa paljon poliittisia muutoksia.
– Siksi on tärkeätä, että olemme orientoituneita ja tiedämme, miten suhtautua tai toimia. Toivon totisesti, ettei Tsekissä tapahtuisi sitä, mitä Slovakiassa!
Sitä paitsi: niin kommunistihallintoon sidoksissa olleilla kuin vapautta ja demokratiaa kaivanneilla ihmisillä on ollut toisistaan poikkeavia näkemyksiä siitä, mitä maassa tapahtui ja on tapahtunut. Samettivallankumouksen jälkeistä vaikeaa tilinteon aikaa kesti arviolta kaksi vuosikymmentä. Mutta nyt maassa on seuraava kommunistivallan kumoamisen jälkeinen sukupolvi, ja paljon on muuttunut. Keskusteluilmapiirikin ehti muuttua liberaaliksi, tosin nähtäväksi jää, vaikuttaako viime vaalien tulos siihen.
Herttainen Katerina Tucková ehti vaihtaa muutaman ystävällisen sanan nimikirjoituksen hakijoiden kanssa. (Kuva Marja Kytömäki)
Katerina Tucková muistuttaa asioiden, tapahtumien ja aatteiden toistumisesta. Siksi nuorten olisi ja on tunnettava kotimaansa historia, sen tapahtumat ja käännekohdat, elivätpä he missä päin maailmaa tahansa.
Hän määrittelee kirjailijoiden ja taiteilijoiden tehtäväksi osoittaa yhteiskunnan kipukohtia: – Koska he ovat herkkävaistoisia, koulutettuja ja vapaita ihmisiä, jotka useimmiten toimivat politiikan ulkopuolella, he voivat työnsä kautta ilmaista ja näyttää, mihin tarvittaisiin muutosta.
Kommunistihallinnon aikana monilta ihmisiltä riistettiin ääni, oikeus kertoa totuus. Siksi valheet ja vääristelyt pitää oikaista. Etenkin muita naisia auttaneiden parantajien toiminta oli luokiteltu yksityisyrittäjyydeksi, käytännössä rikolliseksi, ja ilmiantajaverkosto huolehti lopusta. Parantajat, heidän toimintansa ja kaikki siihen liittyvä tuhottiin.
Arvostelin Viimeiset Jumalattaret Kirjamaahan elokuussa, ja tiedän sanoa, ettei romaani ole puhdasta fiktiota. Sen syntyyn vaikutti antropologi, joka johdatti Tuckován tutkimaan Valkoisten Karpaattien juurella eläneitten parantajanaisten taustoja ja kohtaloita. Kirjailija kiersi vuoristossa haastattelemassa ihmisiä, joilla oli heistä muistoja tai muistitietoa. Olivatpa tarinat lohdullisia, raadollisia tai murheellisia, kohtaamisten ilmapiiri oli aina miellyttävä. Myös arkistoja louhimalla paljastui ikiaikaista perinnettä ja tietoa parantajien sukupolvesta toiseen käyttämistä parannusmenetelmistä. Sitä oli tallessa niin katolisen kirkon inkvisiittoreiden kuin natsimiehittäjien protokollien jäljiltä.
Katerina Tucková (s. 1980) on sekä kotimaassaan että kansainvälisesti palkittu kirjailija, joka oli kutsuttu vierailemaan Helsingin kirjamessuille. Koulutukseltaan hän on taidehistorioitsija.
Kustantaja Susanna Räty (oik.) on suomentanut Katerina Tuckován romaaneja. – Pienessä kustantamossa voi julkaista romaaneja, joista on itse kiinnostunut, Räty myhäilee. (Kuva Marja Kytömäki)
