Kuplat rikki

Ystävämme Adolf Hitler laittoi saksalaisen kansanauton, myöhemmin kaikkien tunteman Kuplavolkkarin suunnittelun alulle 30-luvun alussa, ja ensimmäinen kupla (silloinen KdF-Wagen) nähtiin vuoden 1934 Frankfurtin autonäyttelyssä. Oikeastaan ainoa saksan lähihistorian asia, jota jäin kaipaamaan Juli Zehin romaanissa Yli-Ihmisiä oli, että joku sen päähenkilöistä, Dora, Gootti, R2-D2, Tom tai Steffen olisi ajanut Kuplaa. Se olisi ollut kuin metafora kaikelle sille, mitä tämä ihmeellinen kirja tekee  – edellyttäen, että se kupla olisi sitten rikkoontunut.

Kirja alkaa sen näkökulmahenkilön, Doran, uurastuksesta puutarhassa. Nopeasti käy ilmi, että Dora on ostanut ränsistyneen tilanhoitajan talon Brackenin kylästä, Plausitzin kaupungin läheltä Brandenburgin osavaltiosta. Saksan maantiedettä tuntemattomalle Brandenburg on Berliiniä ympäröivä osavaltio, poliittista historiaa tuntemattomalle se on entisen Itä-Saksan osavaltio, jossa oikeistopopulistisella AfD:llä on lähes 30% kannatus.

Eletään kevättä 2020. Korona on sulkenut pari kuukautta aiemmin koko Euroopan, eikä taudille ole vielä rokotetta. Dora on hypännyt vain hetki sitten ulos Berliinin todellisuudesta ja muuttanut ostamaansa tilanhoitajan taloon. Sus-Y -mainostoimiston käsikirjoittajan maanmuokkaustyö on hänestä itsestäänkin lähinnä tragikoomista ähellystä ikivanhoilla työkaluilla. Samalla kirjailijalle jää kuitenkin aikaa taustoittaa Doran elämää, ja päähenkilöllä itsellään on aikaa havainnoida  naapureitaan.

Käy ilmi, että Dora on jättänyt avomiehensä Robertin, freelance-journalistin, jota voi sanoa radikaalivihreäksi. Robert vaatii niin itseltään kuin ympäristöltään gretathurnbergilaista ehdottomuutta kaikissa arjen valinnoissa. Kaikki tämä ehdottomuus koronasulun arjessa, jossa Dora ja Robert tekevät etätöitä samassa pienessä asunnossa, saa Doran voimaan pahoin ja kapinoimaan. Kuin pisteenä i:n päälle hän aloittaa yksityisen panttipullokapinansa, jota en spoilaa tässä yhtään enempää. Tilanne johtaa kuitenkin siihen, että Dora löytää itsensä Brackenin kylästä.

RASISMIJÄHMETYSTÄ

Yli-Ihmiset on kertomus Doran kolmesta naapuritalosta  ja niiden omituisista ihmisistä.  Doran vieresessä talossa asuu 190-senttinen nahkapää, joka uhkaa ensitapaamisessa tappaa Doran pikku koiran, Rausku-Roopen, ja esittäytyy Gootiksi,  “täkäläiseksi kylänatsiksi.”

Vastapäätä asuvan olion Dora nimeää ensin R2-D2:ksi. “Hahmo on korkeintaan 160 senttiä pitkä ja pukeutunut kypärään, jossa on visiiri ja integroidut kuulosuojaimet, turvaliiviin, joka ulottuu polviin saakka, sekä kumisaappaisiin, joiden varsi päättyy turvaliivin helman kohdalle.”  

Kolmannessa talossa asuvat Tom ja Steffen, sekä – Gootin ja R2-D2:n mukaan – rehumutiaiset.

Kaikki tämä saa Doran rasismijähmetykseen, tilaan, jossa keskustelukumppanin kielenkäyttöön ja asenteisiin pitäisi puuttua heti ja kriittisesti, mutta joka on sen sijaan täydellisen mykkyyttä ja halvaantumista.

Lukijasta tuntuu, että kuplien törmäys on väistämätöntä, ja se olisikin, ellei Dora itse olisi henkilö, jolla on käsittämätön sarkasmin ja itseironian taju,  ja joka on juuri karannut koronasulkua ja  vihervasemmistokuplan ydintä.

YLLÄTYS SEURAA TOISTA

Juli Zehin Yli-ihmiset -romaanin taika on siinä, ettei lukija voi aavistaa, mitä Doralle tapahtuu seuraavaksi.  Kevät ja tilanhoitajan talon tontin maanmuokkaustyöt jatkuvat, eivätkä naapurit vaikuta käyttäytyvän ainakaan agressiivisesti. Päin vastoin:

R2-D2, pienikasvuinen Heinrich -niminen mies, on kaikkien puutarhatyökalujen ja rasistivitsien mestari, ja hän raivaa Makitallaan pihan pahimmat rikkaruohot ja vesat matalaksi. Pian myös sisälle taloon ilmestyy uutta:  siirtolavoista taidokkaasti veistetty sänky sekä neljä täysipuista keittiöntuolia. – Nämä on tehnyt Gootti, jota Dora on alkanut vakoilla salaa pihamuurin ylitse.

Viimeisenä Doralle ilmestyy Franzi, pesemättömässä ja nuhjuisessa paidassa juoksenteleva tyttölapsi. Tytön kiltteydelle vetää vertaa vain hänen vilkkautensa ja kurittomuutensa.

Lukijalle, kuten myös Doralle, alkaa nopeasti  avautua, mitä on Itä-Saksan maaseudun todellisuus. Diesel-Saksa, josta julkinen valta purkaa viimeisiä julkisen liikenteen vuoroja. Kuulostaako hämärästi tutuilta? Samassa EU-todellisuudessa kaikki, mikä on Saksan nykytodellisuutta, on oudosti tuttua.

RAKKAUSTARINA?

Juli Zeh kirjoittaa romaanissaan ratkiriemukkaan viisaan, joka suuntaan avautuvan ihmissuhdedraaman, jota – Doran sanoin – ei voisi koskaan tapahtua Tinderissä. “Siitä algoritmi olisi pitänyt huolen.”  Samalla hän tulee kertoneeksi, kuinka kuplat, vaihtoehtoiset totuudet ja viha syntyvät. Yksinkertaisista pienistä yksityisistä asioista.

Yli-Ihmisiä ei ole rakkaustarina, mutta miten kaunis tarina se onkaan siitä, että mehän osaamme vielä puhua toisillemme ja ymmärtääkin!  Se on tarina ääri-ihmisistä, jotka kävelevät illan päätteeksi pihamuurille, tarjoavat toisilleen illan viimeisen tupakan ja polttelevat sen hiljaisuuden vallitessa filtteriin saakka.

“Okei”, sanotaan lopuksi hyvän yön toivotukset.

Pasi Luhtaniemi