Rakkauden tekoja

Pasi Luhtaniemi 28.11.2023

Suntio on romaani, jonka haluaa lukea heti uudestaan. Niin täynnä Antti Hurskaisen romaani on ajateltavaa: teemoja, joita haluaa punnita ja tutkiskella sydämessään. Nuo teemat liittyvät uskoon ja kirkkoon, mitä henkilökohtaisimmalla tasolla, tarinankerronnan kielen ja rakenteen tarjoamin keinoin.

Ensimmäinen luku valmistaa tulevaan. Minäkertoja, Suntio, korjaa kirkon saarnastuolin portaikkoa. Kuvataan puusepän kurinalaista käsityökalujen käyttöä ja hänen ajatuksiaan työnsä ääressä.  Kukin lyhyt luku laajentaa elinpiiriä ja tuo tarinaan mukaan uusia henkilöitä.  Toisessa luvussa kertoja on kotona ja he ovat syömässä tyttären Monikan kanssa. Tilhi on kuollut ja Monika on kirjoittanut sille hautajaispuheen. Isän ja lapsen kohtaus on kirjoitettu yksinkertaisin viivoin ja lukija aavistaa jo, että useampaa henkilöä ei tuohon perheeseen kuulu.

Jälleen kirkkomaalla näkökulma laajenee. Suntio antaa TET -harjoittelijan puhaltaa keskikäytävän ja päästää hänet viimeisenä työpäivänään aiemmin kotiin. Sitten lukija vieraannutetaan ensimmäisen kerran:

He ovat ottaneet tavakseen keskustella. Kirkkoherra ei itse keitä kahviaan, suntio tuo pullat. Kannatan ja kannustan valmiissa maailmassa. Miksi en luonnostelisi aiheita? Aikuiset miehet päättävät lopulta itse.
Kaksi tai kolme, jotka ovat koolla Hänen nimissään.

Antti Hurskaisen minäkerronta vie lukijan luontevasti Suntion tajuntaan ja maailmaan. Kerronta on kiihottavan arkista, ja se keskittyy töihin, päivän puheisiin ja pitkiin vuoropuheluihin. Kirjan ensimmäisessä osassa Hurskainen etäännyttää kuitenkin välillä lukijaansa lukijaansa. Kursiiviin kirjoitetuissa jaksoissa kuuluu ikäänkuin näkymätön kirjailijan ääni. Toisessa osassa minäkerronnan rinnalla käytetään kirjeitä, joita Suntio Turtola kirjoittaa. Ensimmäisen hämmennyksen jälkeen lukija oppii kuitenkin teoksen kieliopiin.

KAKSI TARINAA

Suntio Turtola kuljettaa tarinaa, ja nopeasti selviää, että Hurskainen kuljettaa rinnakkain kahta tarinaa.

Pienen maaseutuseurakunnan arki täyttyy huoltotöistä, teologisista keskusteluista ja skandaaleista. Keskusteluista pitää eniten huolta Kirkkoherra Sirén, jolle Suntio on luottokuuntelija.  Nuori kappalainen Lehto aiheuttaa Mikkelinpäivän saarnassaan skandaalin kertoessaan seurakunnan rouville lapsettomuushoidoistaan. Nuorissa kausityötekijöissä herättää pelkoa myös Juhi, hautajaisten luottoarkunkantaja, joka laahustaa alttarille kuin hidastetussa filmissä. Tekee ristinmerkin, polvistuu ja ilmoittaa, vanhan testamentin Abrahamin sanoin: ”Tässä olen.”  

Työn ja vapaa-ajan rytmiä seuraten kerronta siirtyy säännöllisesti Turtolan kotiin ja isän ja tytön pieneen perheeseen. Monika on isälleen kaikki kaikessa. Vähitellen, dialogista ja rivien välistä käy ilmi, että Monikalla on vakava, parantumaton aivokasvain. Kirjan ensimmäinen osa päättyy Monikan kuolemaan.

Siitä Suntio varsinaisesti alkaa.

Turtola uskoo jumalaan. Hänen toisessa osassa kirjoittamien kirjeiden kautta lukija saa tietää, miksi hänen uskonsa ilmenee mielummin työnä kuin puheena.  Turtola on opiskellut ja valmistunut puusepäksi ja päässyt valmistuttuaan kotiseurakuntaansa töihin. Koko elämänsä ajan hän on myös lukenut uskonkilvoittelijoista, Ingmar Bergmanista, Anton Tsehovista, Albert Camus’sta… ja tietenkin Jeesuksesta.  Omaa eksistentiaalista kriisiään elävä kirkkoherra Sirén ei tajua, kuinka syvää Suntion ymmärrys ihmisen uskosta on.

Suntio on häpeilemättömän teologinen kirja, jonka syvimmällä tasolla keskustelee kaksi raamatuntulkintaa tai uskon kertomusta. Sirenin ja Lehdon kirkkouskovaisuus saakin kirjan toisessa osassa Hurskaiselta rankasti raippoja. Kirjan käännekohdassa Suntio Turtola tekee lopullisen rakkauden teon, jonka seurauksista hän kärsii kirjan loppuun saakka. Samalla Antti Hurskainen antaa minäkertojansa kertoa uskon mahdollisuudesta siten kuin se ilmenee Jeesuksen teoissa.

Suntio on kirja, jonka jokaisen uskovaisen kannattaa lukea. Mutta samalla se on kirja jokaiselle ateistille, joka on pysähtynyt katsomaan kuollutta lintua. Se on kirja kaikille Ingmar Bergmanin ystäville, jotka asettuvat joka joulu katsomaan Fannya ja Alexanderia, sekä julmaa kirkkoisän että irstaan, elämää rakastavan enon vuoksi.  Se vie meidät kristillisen uskon ja rakkauden mysteerin äärelle.

Tämä kirja saattaa voittaa kaunokirjallisuuden Finlandiapalkinnon 2023 huomenna keskiviikkona.