Häiritsevän groteskia, pelottavan totta

Pasi Luhtaniemi 8.12.2023

Sisäkölle piiskaa (Spanking the Maid) on amerikkalaisen kirjailijan Robert Cooverin pienoisromaani vuodelta 1982. Pitkän kirjallisuudenopettajan uran amerikkalaisissa yliopistoissa tehnyt Coover tunnetaan  allegorisista ja surrealististitista romaaneistaan sekä tavastaan kirjoittaa metafiktiota. Metafiktion yksi määritelmä on, että kirjoittaja tietää, ettei teksti esitä todellisuutta sellaisenaan.

Cooverille itselleen Sisäkölle piiskaa on aina ollut yksi hänen suosikeistaan. Kun häneltä kysyttiin haastattelussa, millä kirjoistasi pääset taivaaseen, Coover vastasi:  “Sisäkölle piskaa. Jumala on syvällä sado-masokismissa.”

Sisäkölle piiskaa on häiritsevä, groteski pieni kirja, joka jättää varmasti lukijaansa muistijäljen. Tarina on yksinkertainen, henkilöitä vain kaksi, sisäkkö ja hänen isäntänsä, ja teos tapahtuu isännän makuu- ja kylpyhuoneessa. Sisäkkö yrittää kuurata lattian, sijata vuoteen ja hoitaa muutamat muut yksinkertaiset tehtävänsä moitteetta, mutta epäonnistuu aamu toisensa jälkeen. Isännän on siksi pakko piiskata häntä. Tarinassa ei ole mitään eroottista, saatika että piiskaus antaisi kummallekaan sado-masokistista mielihyvää.  Päivästä toiseen jatkuva, väkivaltaistuva piiskaus päinvastoin hämmentää ja masentaa isäntää, kun hän mietti, miksi kuritus ei auta, ja hän haluaa päivä päivältä enemmän vain nukkua.

Sisäkölle piiskaa on kirja, joka avautuu parhaiten asioista, joita siinä ei ole. Tapahtumapaikkana on siis kaksi huonetta, joista henkilöt eivät pääse edes auringonpaisteen ja  linnunlaulun täyttämään puutarhaan, jonne johtavat pariovet sisäkkö avaa joka aamu. Sisäkkö tulee huoneisiin aamulla jostakin, eikä isäntä poistu huoneista koskaan. Henkilöt elävät päättymässä kehässä tai aikasilmukassa.  Samana toistuvat toiminnat saavat kumppanikseen kehää pyörivät ajatukset. Sisäkkö pyytää Herralta (siis jumalalta) taitoa olla ahkera ja täyttää sinä päivänä isännän tahto. Isäntä pohtii oppaiden hänelle antamaa tehtävää ojentaa palvelijaansa.

Luin pienoisromaanin jo noin viikkoa ennen kuin aloitin kirjoittamaan tätä arviota. Tuo viikko, seitsemän saman herätyskellon pirinään katkennutta yöunta, sai minut miettimään omia aikasilmukoitani. Mikä ansa ja kirous tapahtumien toistumiseen voi kätkeytyäkään. Milloin puolisolle samoin toistetut sanat muuttuvat latteuksiksi? Milloin oven sulkeminen tai hiljaisuus muuttuu väkivaltaiseksi?  On kuin Coover kirjoittaisi pienosromaanissaan meille elämän käyttöopasta.

Mikä on se puutarha ja sen tuoksut, auringonpaiste ja lintujen liverrys, jota sinä katsot kynnykseltä? Vain hetken joka aamu? Elämäsi jokainen päivä?

Pasi Luhtaniemi.