Ääni kaikille Nourille ja Alizoille

Pasi Luhtaniemi 4.1.2023

Simone Buchholzin kiitetyin teos, Mexikoring, alkaa lupaavasti dialogilla. Kaksi tuntematonta, toisen vuorosanat kursiivissa, muistelevat tunnelia. Elämä ympärillä on selvästi kovaa, koska heillä molemmilla on hintansa: Eivät ne minunlaisestani olisi saaneet edes kolmeakymmentätuhatta.  Aika, paikka ja henkilöt jätetään arvoitukseksi ja tunneli näyttää  yhtä aikaa monen tapahtuman ja henkilön  metaforalta.  Maailma näiden ihmisten ympärillä on joka tapauksessa jäätävän karu.

Selvennyksen vuoksi on kerrottava ensin, että luin Mexikoringin pari vuotta tuntematta Buchholzin aiempaa tuotantoa. Lukukokemus oli hurja, vaikka tuntui, etten saanutkaan läheskään kaikesta kerrotusta kiinni. Muistoihin jäi vaikutelma, että tämä on saksalaista ekspressionismia. Se tuntuikiin luontevalta. Kertoohan Buchholzkiin siitä samasta kansasta, jonka koko 1900-luku rytmittyy  nousuhumalasta (lue: kohti sotaa) armottomaan krapulaan (lue: sodan jälkeinen itsetutkiskelu).

Tällä toisella kertaa päätin lukea Mexikoringin huolellisemmin, vaikka rehellisyyden nimissä kyllähän noita aukkoja ja ekspressionismia jäi vieläkin jäljelle. Kun nuo juuttaat aiemmat teokset esikoisen ja Mexikoringin välillä  ovat vielä suomentamatta.

Kertojana Buchholz on kuitenkn ottanut huiman loikan sitten esikoisensa, Revolverisydämen, mutta samanaikaisesti hän on pitänyt kiinni rikosromaanille ah niin tutusta rakenteesta: Ruumis ja tutkivat poliisit esitellään ensin.

PALAVA AUTO

Ruumis löytyy tällä kertaa palavasta autosta ja on vain minuuteista kiinni, että palokunta ja ensihoitajat olisivat ehtineet pelastaa hänet. Mies menehtyy vasta sairaalassa. Palopaikalle nuorien rikospoliisien kanssa lähes samanaikaisesti ehtinyt syyttäjä Chastity Riley saa tietää, että miehen nimi on Nouri Saroukhan. Tunnelma sähköistyy. Saroukhanin suku on tuttu järjestäytyneen rikollisuuden puolelta, ja Hampurin sijasta tutkimukset siirtyvät nopeasti Bremeniin, jossa Saroukhanin klaani on todellinen riesa resurssipulassa kamppailevalle poliisille.

Mexikoring on rikosromaani, jonka keskiössä on jälleen poliisin työyhteisö, tällä kertaa järjestyneen rikollisuuden yksikkö, jonka johdossa syyttäjä Riley niinikään toimii: Stepanovic, Rocktäschel ja Linder. Kirja etenee tutun turvallisesti minäkertojan kannattelemana ja keskittyy poliisityöhön.

Mutta jotakin on nyt merkittävästi toisin kuin vaikkapa kymmenen vuotta aikaisemmin,  Buchholzin esikoisdekkarissa Revolverisydän.  Välissä ovat ilmestyneet suomentamattomat teokset Knastpralinen, Schwedenbitter, Eisnattern ja Bullenpeitsche. Tuo jokin liittyy esimerkiksi Chastity Rileyn kodin naapuriin, jonka kohdalla on nyt aukko.

Menneet tapahtumat rikkovatkin Mexikoringissä poliisityön – ja samalla kirjan rakenteen. Hampurista soitetaan Bremeniin, että mies Chastityn menneisyydestä, Bülent Inceman, on palannut Turkista. Tieto iskee syyttäjä Rileyhin kuin tuhat volttia, eikä se säästä muitakaan. Chastity palaa Hampuriin, ja pian lukija tapaa hänet, Incemanin, Carlan, Roccon, Calabrettan, Brücknerin, ja Schullen, Rockstächelin, Fallerin, Stepanovici ja Lindnerin  tuhannen päissään kuin Tuupovaaran ukot ennen aikaan, eikä kukaan muista, että heillä on rikoskin tutkittavanaan.   Revolverisydämestä tuttu kerrontatekinen ratkaisu antaa jälleen jokaiselle vuorollaan oma kertojan äänen, ja se toimii tässä kuin koko kirja:  Jos kuvittelit tietäväsi, kuinka rikoskirja rakennetaan, annetaan Simone Bucholzin läpsiä sinua reippaasti naamalle.

Mexikoring ei kuitenkaan olisi niin poikkeuksellinen dekkari, ellei se palaisi baarista takaisin kertojien pariin.

NOURI JA ALIZA

Mexikoringin on poikkeuksellisen yhteiskunnallinen ja ajassa kiinni oleva rikosromaani.  Tutkimukset vievät poliisin Hampurista Bremeniin ja tutustuttaa lukijan Bremenin poliisin arkeen, jota vandalisoivat mhallamit.  Sikäläinen poliisi saakin selvittää hampurilaisille, että kyse ei ole libanonilaisista, ei turkkilaisista eikä edes kurdeista, vaan omasta etnisestä ryhmästä, jota kukaan ei ole varsinaisesti tunnistanut kansaksi, ja joka asuu Syyrian koilliskolkassa. Edelleen Bremenin mhallamit haluaisivat olla kuin mafia, mutta ovat vain gangstereita, jotka tappavat lähinnä omiaan. Suvut ja perheet elävät lohduttomassa keskinäisessä koston kierteessä.

Samaan aikaan, kun poliisit hukuttavat Hampurissa traumojaan viinaan, Buchholz antaa autoon Mexikoringillä tapetulle Nouri Saroukhanille äänen, ja hän pääsee kertomaan nuoruudestaan. Ja jo seuraavassa jaksossa Aliza saa aloittaa toisena näkökulmahenkilönä. Nämä kaksi sukunsa nuorta saavat tämän jälkeen kertoa, mitä on kasvaa klaanikulttuurissa. Pojan on opittava tappelemaan, tappamaan ja kuolemaan, ja tytön on oltava valmis päivään, jollon hänet puhkaistaan.

Raju ja julma maailma, jolle Simone Buchholz tarjoilee vain vähän toivon valoa, mutta kun hän tekee sen, kerronnassa on sävyjä ja kauneutta. Hän tuntee myös genrensä. Mexikoring tarjoilee lopussa useammankin yllätyksen niin poliisille kuin lukijalle ja lopulta myös toivon paremmasta,  sopivan rokisti ja väkivaltaisesti.

Jee Aliza, juokse!

Simone Buchholz: Mexikoring
alkuperäisteos ilm. 2018, suomennos Anne Kilpi 2019

~ Pasi Luhtaniemi, Huutava kummitus ~

Pasi LuhtaniemiPasi Luhtaniemi

Olen Kirjamaan tuottaja ja kirjailija. Rikosromaanini Sokea Piste (Atena 2013) ja Viattomat (Aarni 2015) löydät parhaiten googlaamalla. Sielultani olen kuitenkin kirjallisuudentutkija ja toimittaja, ja uskon ihmisen kykyyn kasvaa. Teen kaikkeni, että yhä uudet sukupolvet tarttuvat perinteiseen painettuun kirjaan ja löytävät sieltä aina uusia asioita, oman elämänsä rakennuspuiksi.

➤ Vaihda mediaa