Miia Saaren esikoisromaani Toimenpidepäivät ei voisi olla ajankohtaisempi ja kipeämpi.
Toimittajille, niille, jotka kirjoittavat mediataloissa nopeita ja lyhyitä digisisältöjä, niille, joiden tittelin eteen pitää laittaa suloinen termi freelance kuin niille, joiden nykyinen titteli on työtön tai harrastajanäyttelijä, Toimenpidepäivät on sarkastisen onton naurun riemujuhla.
Lukijoille, jotka swaippaavat puhelimestaan Google Discover -uutisvirtaan ja klikkaavat juttua otsikolla ”Nyt puhuu Niskasen valmentaja” tai ”Kuinka kävi leikkeleiden suosion” on punastelun paikka. Tätätäkö ne uutiset nyt ovat, eikö meille tarjota muuta, vai olemmeko vain liian laiskoja etsimään ja lukemaan mitään tätä pidempää ja syvällisempää.
Toimenpidepäivät on satiiri mediasta 2020 -luvun digimurroksen pyörityksessä. Tiia Rautanen on yli 50 -vuotias, mutta toimittajana parempi kuin koskaan. Hän on saanut kirjoittaa vuosikymmeniä MediaTalon Ihmiset -viikkolehteen pitkiä, suomalaista yhteiskuntaa avaavia Human Interest -artikkeleita. Nuoremmilleen, kuten alta kolmekymppiselle Annalle Tiia on esikuva ja mentori.
”Kun painajainen alkoi, en ollut paikalla, Mutta ei se mitään, ehdin siihen kyllä hyvin mukaan.” (s. 63)
Mikään ei kuitenkaan palaa ennalleen, kun Ihmisen päätoimittaja jää pitkälle sairaslomalle, ja hänen tilalleen palkataan Leila Sachs, kynähamenainen joka on tullut taloon Ison Talon B2B-johtajan paikalta, ja joka on parasta A-luokkaa. Yhdessä Mediatalon talousjohtajan kanssa, josta kukaan ei käytä muuta nimeä kuin Lohikäärme, hän aloittaa massiiviset yyteet. Alkaa tuolileikki.
Saaren Toimenpidepäivät on romaani, joka ei konstaile kielellä. Minäkertoja kuljettaa lukijaa lyhyin ja nasevin lausein läpi yhä absurdeimmiksi käyvien tapahtumien. Lukija saa olla toimittajaparkojen puolella ja pelätä heidän kanssaan, keistä yhdeksästä tulee ”työttömistä surkeimpia. Menestyvästä yrityksestä yksilöllisesti, käsin poimittuja luusereita. Kehityksen jarruja. Valiojoukon vastakohtia.” (s. 102)
Irtisanottavat kutsutaan yksi kerrallaan Toimenpidehuoneeseen, eivätkä avokonttorin lasiset seinät kätke mitään. Niskat painuvat kyyryyn ja käytävän ovista kurkitaan vaivihkaa tuomittujen perään.
Kuin ihmeen kaupalla Tiia väistää irtisanomisen viimeisenä, vaikka hän onkin kirjoittanut laatua, jota talossa kutsutaan nykyisin tuottamattomaksi ylilaaduksi. Hän saa siirron MediaTalon Televisioon, ennen paksun Televisilehden ainoaksi kokopäiväiseksi työntekijäksi. Helpotus on kuitenkin vain väliaikainen. MediaTalo ajaa sisään Fiesta -tekoälyä, jota koulutetaan ensimmäiseksi viikottaisen TV-liitteen toimittamisessa .
Vauhti kiihtyy ja tapahtumat muuttuvat entistä omituisemmiksi, ja lopulta mikään ei ole miltä se näyttää. MediaTalossa kummittelee oudosti öisin. Ja Fiesta -tekoäly alkaa lähettää väkivaltavideoita ja tunnistaa tunteita, mutta vain Tiialle ja Tiian tunteita.
Itse vanha rakennuskaan ei tahdo kestää kyydissä. Toimituksen kattoon ilmestyy tummia läiskiä kuin Tiina Lymin mainiossa Sisäilmaa -televisiosarjassa, jossa ollaan Mediatalon sijasta Kelan toimistossa seuraamassa, kuinka talo hajoaa yhtä matkaa mielen kanssa.
Kestävää ja pysyvääkin onneksi löytyy. Matkat äidin kanssa Tiian lapsuudenmaisemiin tarjoavat toisenlaisen kuvan 2020-luvun Suomesta.
Ja lopulta kestävää on ystävyys ja huumori. Tiia Rautasen pakotie hullusta MediaTalosta ovat itse tehdyt sarjakuvat, joita hän jakaa toimittajakavereilleen Annalle ja Heikille. Sarjakuvastripit ovat kirjailijan omaa tuotantoa, ja ne katkaisevat riemukkaasti kerronnan. Nauru ei ole niissä ja mukaan liitetyissä Whatsapp -viesteissä enää sarkastista, vaan vapauttavaa. Onneksi Tiialla, Annella ja Heikillä on toisensa.
Toimenpidepäivät on Miia Saaren esikoisromaani, ja lukuisille esikoisille tyypillisesti ei Saarikaan malta seurata, milloin tapahtumien vauhtimittari alkaa vilkuttaa jo liikaa punaista. Kirjan viimeisissä luvuissa mukaan tulee kierroksia, joita ainakaan minun vanha sydämeni ei enää olisi tarvinnut.
Tai ehkä olen niitä, joita varten tämä kirja – kuten perinteiset työmarkkinatkaan – eivät oikeasti enää ole. MediaTalon YT-logiikkahan menee niin, että kaikki, jotka ovat 6/5, 5/5 tai 5/4, (vuosikymmen ensin, palkka tuhansissa sen jälkeen mainittuna) ovat liian kallita MediaTalolle. Heidät irtisanotaan.
Kuulun tuohon joukkoon, ainakin ikäni puolesta, ja kirjoitankin siksi nöyrästi arvioitani Kirjamaahan enkä haaveile nuorempien tapaan enää muusta.
