Kauhua suomalaisista kansanperinteistä
Saara Ylönen 30.3.2024

Melina Marraksen Para on kotimaista kauhua parhaimmillaan. Aluksi teos henki samanlaista tunnelmaa, kuin Magdalena Hain Sarvijumala, mutta mitä pidemmälle tarina eteni, sitä hyytävämäksi tarina käy.

Itse koukutuin tarinaan täysin jo alkupuolella, kun päähenkilö Roihu kohtaa paran ensimmäistä kertaa. Tuo kohtaaminen kipusi omaan selkäytimeeni, enkä suostunut lukemaan teosta enää iltaisin. Mielikuvitukseni teki tepposet ja pimeän asunnon joka nurkassa kyykki mielestäni joku olento.

Roihu muuttaa isänsä kanssa Lohjansaareen, Yöselkien sukutilalle. Roihun äiti Varpu on kuollut aiemmin ja vanhassa kodissa kaikki muistuttaa liikaa Varpusta. Mikko, Roihun isä toivoo pojan saavan uuden alun ja löytävänsä lohdun äitinsä kotitalosta. Yöselkien suvulla on kuitenkin synkkä menneisyys, eikä kotiutuminen ole kovin helppoa. Roihu yrittää löytää ystäviä, mutta paikalliset eivät halua nähdä enää yhtäkään Yöselkää kotiseudullaan.

Roihu vaeltelee metsässä, ajautuen oudon mökin ovelle. Kun hän avaa oven ja astuu mökkiin, on häntä vastassa kammottava näky. Roihu tulee vahingossa vapauttaneeksi hirvittävän olennon, jota vastaan ei pysty taistelemaan asein. Roihu on peloissaan ja yksin, jonka vuoksi meinaa ajautua pimeälle puolelle itsekin. Yöselkien kasvattitytär Inkeri onneksi valistaa Roihua, vahvistaa ja muistuttaa kaikesta siitä, mitä Roihun äiti Varpu on pojalle ehtinyt opettaa ennen kuolemaansa.

Luvassa on synkkä, pelottava ja verinen taisto, josta päästään ulos vain tappamalla tai antautumalla tapettavaksi. Mutta miten voi taistella, kun vastassa olevan otuksen voi tappaa vain noitakeinoin? Ennen kuin tuo kammottava otus on taltutettu, on Roihun opeteltava hallitsemaan voimiaan ja tunnistaa viholliset ystävistä. Roihu on voimakasta noitasukua, mutta auttaako suvun veri ja voimat, kun vastassa on ikiaikainen pahuus?

Para aloittaa Yösydän-trilogian hyytävän pelottavalla kauhutarinalla. Teoksessa herää eloon suomalainen kansanperinne. Para uppoutuu synkkiin sukusalaisuuksiin, kuorien tarinaa kerros kerrokselta pelottavammaksi ja synkemmäksi. Tarinassa ei vältytä sivullisilta uhreilta ja epäselväksi jää myös se, että onko luvassa perinteinen ”loppu hyvin, kaikki hyvin”. En malta odottaa sarjan seuraavan teoksen ilmestymistä, jonka aivan ehdottomasti haluan lukea!

Melina Marraksen esikoinen, novellikokoelma Hitonhauta ja muita kertomuksia oli Tähtifantasia-ehdokkaana vuonna 2020. Tämän teoksen luettuani ymmärrän täysin miksi ja seuraavaksi onkin pakko kaivaa tuo novellikokoelma itselleni luettavaksi. Kauhu on parhaimmillaan silloin, kun se jää mieleen kummittelemaan ja tämä teos todella jäi monestakin syystä. Kansanperinne toi tarinaan vielä aivan oman ulottuvuutensa.