Yhteiskunnallista fantasiaa

Saara Ylönen 15.12.2025
Katariina Heikkilä voitti esikoisellaan Punainen nyrkki Kuvastaja-palkinnon. Heikkilän teokset ovat aikuisille suunnattua fantasiaa, joissa pohditaan yhteiskunnallisia aiheita spekulatiivisen fiktion keinoin. Merenkirkas, nummenhämärä on Heikkilän toinen julkaistu romaani.

Merenkirkas, nummenhämärä koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa tarinaa seurataan Ninkan, köyhän palvelijan näkökulmasta. Ninka on valonsyöjä, joka joutuu henkensä uhalla piilottelemaan voimiaan. Toinen osa kerrotaan Saissan, merentakaisen aatelistytön näkökulmasta.

Tytöt kasvavat Kahdessa tuulessa ja yhteiskunnallisen asemansa suuresta erosta huolimatta ystävystyvät tiiviiksi kaksikoksi. Heikkilän luoma yhteiskunta on kuitenkin sodan kynnyksellä moninaisista syistä. Ninka ja Saissa kasvavat eriävien asemiensa vuoksi erilleen ja kulkeutuvat eri puolille maata.

Kun kaksikko tapaa uudelleen sodan runtelemassa Kahdessa tuulessa, on arvoasema yhteiskunnassa kallistunut päinvastoin. Ninka on arvostettu sotakenraali, kun taas vihattuihin merentakaisiin kuuluva Saissa saa säilyttää henkensä vain, koska on ammatiltaan sotakirurgi.

Heikkilän tarina on fantasiaksi kirjoitettua yhteiskunnallista ja eettistä pohdintaa. Aiheina niin sota, erilaisuus, ahneus kuin valtakin. Tärkeänä teemana nousee pintaan myös anteeksianto ja kuinka pitkälle sen voima riittää. Myös järjen ja tunteiden tasapainottelu vie osansa lukijan huomiosta.

Heikkilän maailma on kiehtova ja hyvin kirjoitettu. Myös hahmojen persoonat ovat kovin erilaisia ja lukiessa tulee tunne, kuin tuntisi hahmot henkilökohtaisesti. Merenkirkas, nummenhämärä on laadukasta ja taiten kirjoitettua fantasiaa, joka johdattelee lukijansa syvälle uuteen maailmaan.

Omaan makuuni kuvailua ja kerrontaa oli paikoin puuduttavuuteen asti liikaa, mutta tiedän tämän seikan taas olevan monille pikemminkin laadukkaan kirjan mitta. Vaikka levottomana lukijana kaipaan vauhdikkaampaa etenemistä tarinassa, teki tämän kuvailevan kerronnan syvyys vaikutuksen. Tarina jäi elämään mieleeni.

Katariina Heikkilä: Merenkirkas, nummenhämärä 364 s. (Osuuskumma, 2025)

Tilaa
uutiskirje

Saat tiedon uusimmista kirjoista, tuoreita arvioita ja muuta mainiota kirja-asiaa 1-2 kertaa kuukaudessa sähköpostiisi.

Emme spammaa.! Lue tietosuojalausekkeemme tästä linkistä.

Saara YlönenSaara Ylönen

Lukeminen on matka. Lukeminen on magiaa. Lukeminen on jotain, johon on mahtavaa paeta, sukeltaa, kadota, uppoutua, rakastua... Lukeminen avaa ovia, joita en tosielämässä voisi avata. Lukeminen on mun juttu! Kirjat ovat intohimoni, harrastukseni, nautintoni ja pakopaikkani.

➤ SIIRRY