Sivutieromaani on moderni tieromaani – koivunlehtien, maantien ja jaloviinan tuoksuinen matka läpi kesäisen Suomen. Henkilöissä ja heidän teoissaan kukkii inhimillinen järjettömyys, kerronnassa kuivahko huumori ja verbaalinen nokkeluus.
Takakansi kuvaa kirjaa mielestäni hyvin. Teos koostuu kolmesta novellista, jotka sijoittuvat kolmelle tielle. Vaikka novellit ovat yhden kirjailijan kynästä, on niissä jokaisessa hyvin erilainen ääni. Tämä tekee kirjasta kiinnostavan. Kirjailija leikittelee tekstillä ja kerronnalla luoden hyvin erilaiset kertojaäänet jokaiseen novelliin.
Ensimmäinen novelli kertoo Antonista, joka sieppaa tyttärensä matkalle halki Suomen. Antonin ääni on hieman hölmö, rento ja hurmaava. Anton ei tarkoita kenellekään pahaa, mutta silti ympärillä tuntuu vallitsevan jatkuva kaaos. Isänä hän tekee kaikkensa, mutta menetelmät ovat kieltämättä kovin kyseenalaisia. Vaikka äitinä näin tämän eräänlaisena kauhukertomuksena, en silti pystynyt olemaan Antonille vihainen.
Toisessa novellissa väärien päätösten piinaama Virve hapuilee elämää hallintaansa, huonolla menestyksellä. On hankalaa saada otetta elämänlaidasta, kun ei tunnu olevan mitään syytä elää. Virven tarina on surullinen mutta samalla liian epätoivoinen. Jotenkin tekstistä jää sellainen maku kuin Virve itse olisi aiheuttanut tilanteensa, vaikka näin ei oikeasti ole. Tämä novelli vaatii lukijalta mustaa huumoria ja myötätuntoa.
Kolmas novelli kertoo neuroottisesta Roopesta, joka kamppailee avioliittonsa pelastamiseksi. Kun Roope vihdoin rohkaistuu romanttiseen Suureen eleeseen, on tilaisuus jo menetetty. Tämä novelli jättää lukijan pohtimaan vahvasti Roopen menetelmiä ja mielenterveyttä. Lopussa ei myöskään oikein ole varma, onko myötätuntoinen Roopea kohtaan vai vaimoa, joka joutuu Suuren eleen todistamaan.
Kaikkia kolmea novellia yhdistää teemana tie, matka. Jokaisessa novellissa matkaa kuljetaan nimenomaan autolla. Novellit ovat kiinnostavia, erilaisia ja sisältö jättää lukijan pohtimaan ankarasti, mitä näistä lopulta olisi mieltä. Lukiessa herää monenlaisia tunteita, joita ei yleensä lukiessa koe. Myötähäpeä, hämmennys ja sääli ovat ainakin päällimmäisiä. Verbaalinen leikittely tekee lukijaan vaikutuksen, eritoten miten erilaiset sävyt jokaiseen novelliin on saatu tekstin avulla aikaan.
Oululainen Jukka Aalho (s. 1986) on voittanut novelleillaan mm. J. H. Erkon ja Martti Joenpolven kirjoituskilpailut. Aiemmin häneltä on ilmestynyt tekoälyrunokirjasarja Aum Golly – Tekoälyn runoja ihmisyydestä. Luova kirjoittaminen on kirjailijalla hyvin hallussa ja siitä kirjailija on saanutkin useita palkintoja/kunniamainintoja.