Lumoavan kaunista ja ahdistavan surullista
Saara Ylönen 28.2.2024

Silja Vuorikurun teos Kultalintu, mustasulka on kieleltään kaunista, sadunomaista ja mukana kuljettavaa. Tarina on kuitenkin raastava ja ahdistava. Iiriksen äiti kuolee, eikä kukaan ympärillä kykene ymmärtämään, kuinka vaikeaa pienellä tytöllä voi olla ilman äitiä. Iiris ei saa tilaa surra eikä tukea selviytyä tuskastaan.

Kultalintu, mustasulka on koskettava kertomus tytöstä, joka jää yksin juuri silloin, kun tarvitsisi ihmisiä lähelleen kaikista eniten. Kipu ja tuska on kerronnassa käsin kosketeltavaa, eikä tarinaa sen vuoksi ole helppoa lukea. Lukijana ahmin kirjan loppuun, jotta saisin sivuilta välittyvään tuskaan helpotuksen.

Teos seuraa äidittömän Iiriksen elämää 8-vuotiaasta aina 18-vuotiaaksi. Vuorikuru on onnistunut kirjoittamaan tytön tuskan niin elävästi, että lukiessa ahdisti, itketti ja suututti. Kieli ja kerronta ovat kaunista ja soljuvaa, täynnä sadunomaista lumoa. Tämä ristiriita korostaa teoksen vaikuttavuutta ja puhuttelee lukijaa voimakkaasti.

Vuorikuru käsittelee kirjassaan oman äitinsä menettämisen kokemusta ja surua. Tarinan kirjoittaminen on varmasti ollut terapeuttista. Oman kokemuksen käyttäminen kirjassa tuo teokseen riipivän aidon tunteen, mutta tarina on silti fiktiivinen. Voin lukiessani tuntea äidin menettämisen tuskan ja halusin koko ajan päästä halaamaan Iiristä.

Kultalintu, mustasulka kertoo riipaisevasti Iiriksen yksinäisyydestä ja surun vähättelystä. Teos muistuttaa kuinka tärkeää lapsen suru on kohdata ja käsitellä. Silja Vuorikuru puhuttelee lukijaa tarinan tunnepitoisuudella kuin kerronnan lumoavalla kauneudella. Vuorikurun kerronta on suomen kieltä kauneimmillaan ja tarina surua suurimmillaan.