Anu Tuomarin esikoisteos Harvoin riihi tyhjänä palaa (2023, Ethene) on historiallinen romaani, joka on fiktiivinen sukutarina, mutta jonka pohjana on toiminut Tuomarin isoäidin Kertun muistelmat. Tuomarilta ilmestyi tänä vuonna nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu Palasiksi kiusattu (Ethene), joka sijoittuu nuorten koulumaailmaan ja siellä kohdattavaan kiusaamiseen sekä väkivaltaan.
Tuomari on puhunut pitkään nuorten asemasta yhteiskunnassa sekä nuorten hyvinvoinnin tukemisesta. Tuomari teki vuoden sanataidetta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa Kulttuurirahaston apurahalla ja kokemuksesta jäi vahva muistijälki. Nuoret kertoivat tilanteistaan avoimesti ja ne olivat moninaisia sekä pysäyttäviä. Kirjaan tarinat eivät tietenkään päätyneet, mutta vahvistivat Tuomarille, että aiheeseen on tartuttava.
Tuomarin mielestä kirjallisuuden yksi tärkeistä tehtävistä on herättää ajatuksia. Palasiksi kiusattu ei anna valmiita vastauksia, mutta Tuomari toivoo sen herättävän tunteita ja kysymyksiä. Sen kaltaisia kysymyksiä, että mitä juuri minä voisin tehdä, jotta nuoret voivat paremmin ja mitä me yhteiskuntana voisimme tehdä paremmin nuorten hyväksi?
Nuorille kirjoitettu,
sanottavaa aikuisellekin
Tuomari valitsi kirjoittaa aikuisten sijaan nuorille ja aikuistuville nuorille, koska halusi tarjota lukijoilleen samaistumispintaa, ymmärrystä sekä toivoa. Tuomari ajattelee kirjan toimivan myös eräänlaisena kasvutarinana, jossa on jännittäviä käänteitä. Tuomari toivoo myös aikuisten lukevan kirjaansa, jotta nämä sitä kautta ymmärtäisivät paremmin nuorten maailmaa.
Vaikka Tuomari kirjoitti teoksensa nuorille, on sillä myös valtavasti sanottavaa aikuisille. Lukijapalautteen perusteella kirja pitäisikin lukea jokaisen, joka työskentelee nuorten kanssa. Tuomari näkee, että Suomen arvokkain omaisuus on lapset ja nuoret ja he ansaitsevat hyvän tulevaisuuden. Meidän aikuisten tehtävä on mahdollistaa se.
Kirjoitusprosessista
Palasiksi kiusattu oli kirjoitusprosessina tunteiden vuoristorataa. Vakava aihe sai Tuomarin hetkittäin myös pohtimaan, voiko näin rankasta aiheesta kirjoittaa, kuten hän kirjoittaa. Tuomari totesi kuitenkin, että fiktiivinen kertomus voi kuulostaa mahdottomalta, mutta valitettavasti tosielämässä tapahtuu vielä uskomattomampia asioita. Teksti ei päästänyt kirjoittajaansa helpolla, eikä se tee sitä myöskään lukijalle.
Tuomari ei väkivallan teoista kuitenkaan kirjoita suoraan, vaan ne ovat melko viitteellisesti kirjoitettuja. Tämä oli kirjailijalle itselleen tärkeää. Se jättää myös lukijan omalle tulkinnalle varaa. Kirjoittamisprosessi oli Tuomarille tyypillistä, tekstiä tulee paljon ja ns. maanisessa kirjoitusvaiheessa hän antoi vain mennä.
Tuomarista tuntui, että teksti kirjoitti itse itseään. Aihe on tärkeä ja se täytyy saada kuulluksi. Tuomari on miettinyt yhteiskuntaamme eritoten nuorten osalta paljon. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle n. 1,2 miljoonaa euroa (Valtiotalouden tarkastusvirasto) mutta miksi yhteiskunta ei huolehdi paremmin sen tärkeimmästä omaisuudesta, nuorista ihmisistä?
Lukijoilta hyvää palautetta
Lukijapalautteissa on kiitetty Tuomaria siitä, että teoksessa pääsevät ääneen kiusaamisen kokijan lisäksi myös tekijä sekä läheinen. Kiusaaminen, tai oikeammalta nimeltään kouluväkivalta, kun on monimutkainen ilmiö. Myös sitä on pidetty lukijapalautteessa hyvänä, että nuoria seurataan useita vuosia ja nähdään, miten kouluväkivalta vaikuttaa tulevaisuuteen.
Tuomari koki nuorten kanssa työskentelyn jälkeen aiheen olevan erittäin tärkeä tarttua. Tuomari ajattelee, että jokainen lapsi ja nuori on arvokas huolimatta syntyperästään tai perheen sosioekonomisesta asemasta. Lasten ja nuorten arvokkaan ja tasa-arvoisen elämän tukeminen on aikuisten tehtävä.
Anu Tuomarin Palasiksi kiusattu kertoo rankan tarinan koulukiusaamisesta ja kouluväkivallasta. Tarinan aikana lukijalle käy hyvin ilmi, missä kohtia aikuiset olisivat voineet toimia toisin. Se avaa myös lukijalle, ettei uhri ole ainoa ihminen, jonka tulevaisuuteen kamalat kokemukset vaikuttavat.
