- Maaria Ist – Älä hullu rakastu runoilijaan! Omakustanne, 2024, 103 s.
Maaria Ist on julkaissut huhtikuussa 2024 omakustanteena esikoisteoksenaan runokirjan Älä hullu rakastu runoilijaan! Takakansitekstin mukaan teos varoittaa, osoittaa, häivyttää ja kutoo ihmisyyden syvimpiä ytimiä yhdeksi kuvaksi, joka pian katoaa menettämättä kirjain kirjaimelta uskoaan rakkauteen, uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.
Älä hullu rakastu runoilijaan! -teoksessa on sellaista särmää ja tunnelatausta, etten voinut ohittaa sitä. Monista teoksen runoista on haastavaa saada kiinni, mutta teos sisältää paljon mieltäni kiehtovaa ajatuksen virtaa. Usein runoja lukiessani tulee olo, että niissä puhutaan niin hienosti, etten vain tajua. Tämän teoksen kohdalla tuntui pikemminkin, ettei sanoilla ole niin suurta merkitystä, kuin niihin asetetulla tunnelatauksella.
Alakouluikäisen lapsen äitinä pidin eniten runosta Peikoilleni. Se on kirjoitettu surulla ja kaipauksella sekä omia virheitä myöntämällä. Runo pohtii, jos saisi sen ajan takaisin, kun lapsi huutaa ”Äiti katso minua!” Silloin, kun lapsi oli pieni ja pyysi näin, oli koko ajan liian kiire katsoa. Teksti on koskettavan täynnä kaipausta ja anteeksipyyntöä, itsesyytöstä ja itselleen anteeksi antamista. Kaihoa, kaipausta ja samalla myös helpotusta, ettei enää ole niin kiire.
Pidin kovasti myös runoista Monogamia ja Tahtotila. Näissä rikotaan perinteisen parisuhteen ajattelua, pohditaan miksi sitoutuminen ja paikalleen jääminen on jotenkin pakollinen tila hankkia. Kirjailija kysyy, eikö voi olla muulla tapaa onnellinen kuin perinteisessä parisuhteessa, jossa sitoudutaan yhteen ihmiseen loppuelämäksi. Ist haastaa lukijan pohtimaan omaa näkökulmaansa, johon sisältyy vapaus sekä valinta mennä toisen lähelle. Jos on valinnut kerran mennä lähelle, täytyykö niin tehdä myös aina jatkossa?
Älä hullu rakastu runoilijaan! nimikkoruno haastaa lukijaa näkemään runoilijan sanojensa ohi. Runoilija on taiteilija, joka luo sanallisesti ihmisiin ja tunteisiin vetoavia tuotoksia. Paperille asti pääsee kuitenkin luotu kauneus, ei ne luomisen hetket, kun taiteilija repii hiuksia päästään luomisen vimmassa. Se kertoo, että lukijassa ajatuksia ja tunteita herättävien, harkittujen ja vaikuttavien sanojen takana on taiteilija, joka on työstänyt runoja vereslihalla. Jäljelle on jäänyt rikkinäinen ja ehkä sekavakin kirjoittaja. Vaikka luotu runoteos on kaunis ja tunteita herättävä, kuumeisesti luova ja tuskainen taiteilija harvoin on miellyttävää seuraa.
Koin, että suurin osa Istin runoista oli kirjoitettu tunnekuohun vallassa. Myllertävät ja voimakkaat tunteet ovat siirtyneet kynän kautta runoihin, ja runoista ne välittyvät sellaisenaan lukijalle. Tunnelataus näissä runoissa on suuri ja siksi kuvailisinkin runoja suorastaan painaviksi. Ne eivät ole helppoja lukea, sillä välittyvät tunteet liki hyökkäävät sanojen lomasta.
Älä hullu rakastu runoilijaan! on loistava osoitus siitä, kuinka tietynlaisen tunnelatauksen voi oikeasti siirtää tekstiinsä. Aina siis teksti ei herätä tunteita, toisinaan se myös välittää niitä kirjailijalta suoraan lukijalle. Taiteilijan luomisvimma sekä luomisen tuska, halu paljastaa ja piilottaa synkät puolensa sekä vereslihalle kirjoitettu sydän on sommiteltu näiden runojen lomaan.
