Historiantutkija Peter Frankopan (s.1971) on kirjoittanut laajasti mutta luettavasti ihmiskunnan ja ilmaston historiasta kirjan Maan ja taivaan välissä (Atena 2024). Teos kattaa maapallon olemassaolon ajan, noin 4,5 miljardia vuotta.
Vaikka kirja on järkäle, yli 800 sivua, se herättää kiinnostuksen myös hänen aiempia teoksiaan kohtaan: Silkkitiet, uusi maailmanhistoria ja Uudet Silkkitiet, tulevaisuuden maailmanhistoria. Frankopan ei turhaan ole tullut nimitetyksi oman asiantuntija-alansa rocktähdeksi.
Kirjassaan Maan ja taivaan välissä, Frankopan haluaa antaa ilmastolle oman paikkansa kaiken takana vaikuttavana ja keskeisenä – vaikka usein unohdettuna – maailmanhistorian osana. Johtuivatpa ilmasto-olosuhteiden pitkäkestoiset ilmiöt ja ilmaston muuttuminen sitten ihmisen vaikutuksesta tai muista tekijöistä.
Frankopanin mukaan menneisyyden tutkimisen painopiste on ollut globaalissa pohjoisessa, Euroopan ja Pohjois-Amerikan vauraissa yhteiskunnissa. Muiden maanosien ja alueiden historiaan on kiinnitetty vähän huomiota, jos ollenkaan. Tämä pätee myös ilmastotieteen ja ilmastohistorian tutkimiseen.
Kumpi oli ensin, Homo habilis vai Homo rudolfensis? Sillä ei liene merkitystä ihmisen (vain) reilun parin miljoonan vuoden evoluutioajassa. Merkitystä on ihmisen ja luonnon välisten suhteiden ja vuorovaikutuksen muutoksilla vuosituhansien aikana: Miten ihminen eri kehitysvaiheissaan on käyttänyt hyväkseen ja muokannut ympäristöä oman tahtonsa mukaan – niin hyvässä kuin pahassa.
Ilmasto-olosuhteet vauhdittivat hominien, esi-ihmisten, evoluutiota. Muuttuva ilmasto ja ympäristö johtivat evoluutiopaineeseen, joka suosi pystympää asentoa, isompia aivoja ja hampaiden koon muutosta. Kehittyvältä ihmislajilta vaadittiin kykyä sopeutua vaihtelevaan ravintoon ja selviytymiseen ympäristön ennakoimattomissa muutoksissa.
Frankopan tiivistää ydinkysymyksen: Miten on päässyt käymään niin, että ihminen on päätynyt ratkaisevaan rooliin koko planeettamme nykyisyyden ja tulevaisuuden suhteen, vaikka maapallon pitkässä historiassa koko ihmislajin olemassaolo on kestänyt tuskin silmänräpäystä pidempään?
Maapallon alkuhistoria on täynnään luonnonmullistuksia: tulivuorenpurkauksia, taivaankappaleiden törmäyksiä, vedenpaisumuksia, mannerlaattojen liikkumisia, maanjäristyksiä, ilmaston jäähtymisiä ja kuumenemisia, jääkausia ja auringon aktiivisuuden vaihteluita. Näiden mullistusten ja geologisten muutosten aiheuttamat olot kestivät maapallolla välillä lyhyen ajan, mutta usein pitkään – vähintään vuosisatoja, jopa tuhansia.
Kirjasta löytyy kronologisessa järjestyksessä esimerkkejä maailman geologisesta historiasta syineen ja seurauksineen.
Mielenkiintoisiin vaiheisiin tullaan kirjan kappaleissa, joissa tarkastellaan ihmisten välisiä valtarakenteita, vaurauden lisääntymistä, hallinnon ja kulttuurien kehittymistä, kaupankäynnin ja maanosien välisten kauppasuhteiden syntymistä.
Luonnonvarojen ylikäytön historiaa
Tarve vallan ja vaurauden keskittämiseen johti varhain luonnonvarojen ylikäyttöön. Filosofit, papit, virkamiehet ja hallitsijat pohtivat jo neljä tuhatta vuotta sitten ylikansoittumisen vaaroja ja keskinäisen riippuvuuden riskejä. Yli varojen elämisen merkkejä oli nähtävissä yhteiskunnissa tätäkin aiemmin. Esimerkiksi Mesopotamian vähäiset metsät hakattiin puutavaraksi vuoden 2000 eKr. tienoilla.
Imperiumeja ja dynastioita syntyi ja tuhoutui. Historiankirjoittajat ovat tutkineet murrosvaiheita, valtakuntien vaikutusvallan kasvua ja niiden häviöitä. Frankopan on pohtinut kansakuntien valtaan nousemisen, vallassa pysymisen ja vallasta suistumisen aikoja myös ilmastohistorian näkökulmasta. Katokausille ja nälkävuosille sekä hedelmällisille kasvukausille löytyy usein luonnollinen selitys ilmasto-olosuhteiden muuttumisesta ja maapallon luonnonmullistuksista. Kansojen ja valtakuntien hallitsijoilla ei liene ollut mahdollisuutta ennakoida nopeasti tapahtuneita olosuhteiden muutoksia, mutta vakiintuneessa vallankäytössään he eivät myöskään osanneet sopeuttaa valtarakenteita tai päätöksentekoaan uhkaaviin ja muuttuviin olosuhteisiin.
Kun kaupankäynti vilkastui jopa eri maanosien väliseksi, suureni myös tautien leviämisen riski. Vakavin ja pitkäkestoisin oli Musta Surma keskiajalla. 1300-luvun puolivälissä Eurooppaa, Pohjois-Afrikkaa ja Lähi-itää koetelleen katastrofin syynä näyttivät olleen viljakuljetukset. Esimerkiksi Italian maanviljelysolojen vaikeutuminen 1200-luvun lopulta lähtien oli johtanut yhä suurempaan viljantuonnin tarpeeseen.
Vanhan ja uuden ajan taitekohdaksi Frankopan nimeää löytöretkien myötä syntyneen kolonialismin: Sokerin, puuvillan, kahvin, kaakaon, kumin, puutavaran, turkiksien ja muiden hyödykkeiden riistämisen niiden omistajilta ja tuottajilta. Parhaat viljelysmaat otettiin haltuun voimakeinoin, alkuasukkaat alistettiin työvoimaksi, luotiin logistinen infrastruktuuri hyödykkeiden kuljettamiseksi oman maan kasvavalle väestölle. Kysyntä synnytti kasvavat markkinat, jotka vetivät yhä suurempia määriä tuotteita maksukykyiselle väestölle. Tämä kaikki oli käyttövoimana teolliselle vallankumoukselle ja Euroopan vaikutusvallan nousulle.
Mainitsin, että Peter Frankopan kirjoittaa luettavasti. Runsaat 800 sivua pelkkää faktaa ei ehkä tunnu viihdyttävältä ajatukselta, mutta teos tempaa mukaansa. Ennen kaikkea se kylvää ajatuksen alkuja, joista lukija itse voi jatkaa ja oivaltaa kaukaa historiasta juontuvia syntyjuuria ja kehityskulkuja, jotka selittävät meidän aikaamme. Ihminen ei ole juurikaan muuttunut oman evoluutionsa aikana, vaan toistaa jatkuvasti samoja virheitä.
Hälytyskellojen pitäisi soida kovaa ennen aikamme potentiaalisten uhkien toteutumista. Frankopan luettelee niistä monia: ydinaseilla tapahtuvan yhteenoton uhka, maapallon magnetosfääriin vaikuttava aurinkotuuli, aurinkomyrskyt, tulvavuokset ja tulivuorten purkaukset jne.
Ilmastokriisin hälytyssireenit ulvovat jo, mutta mitä me teemme?
