1980-luvun alussa nuori lääkäri Pirjo Kultanen ilmoittautui Suomen Ylioppilaskuntien liiton kautta vastaavan kansainvälisen unionin lääkäriprikaatiin. Hän tuli valituksi kehitysyhteistyöhön 1970-luvun puolivälissä itsenäistyneeseen Angolaan.
Pirjo Kultanen on valinnut kirjaansa epigrafiksi lainauksen Tove Janssonin kirjasta
Muumilaakson marraskuu: ”On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina.
Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.” Se on haaleasti kaunokirjoitettu etukannen sisäliepeeseen ja samat sanat toistuvat takakannessa. Nämä lauseet ovat ehkä hienovarainen osoitus siitä, että kirjailijana Pirjo Kultasen periksiantamattomuus on elämänmittaista. Päiväkirja kertoo nuoruuden vähän yli vuoden mittaisesta merkittävästä elämänvaiheesta 1980-luvun alussa. Kirjana tekstit on julkaistu vasta neljäkymmentä vuotta myöhemmin.
Kultasen päiväkirjat ovat rehellisiä ja avoimia kuvauksia nuoren ihmisen idealistisesta ajattelusta, ammatillisesta epävarmuudesta, toistuvista ihastumisista, ystävien välisestä luottamuksesta ja kosteasta, mutta hyväntahtoisesta juhlimisesta. Nuoruuden naiivius on peittelemätöntä. Lähes tarkalleen Pirjo Kultasen ikätoverina pystyn eläytymään kaikkeen edellämainittuun. Samoin kuin kaipuuseen maailmalle ja unelmaan maailman parantamisesta. Valmistuttuaan lääkäriksi Pirjo pääsi heti työn makuun Suomessa, mutta tahto lähteä ulkomaille voimistui. Inter-reilaaminen Eurooppaan oli tullut suosituksi, mutta seuraavan sukupolven reppureissaajille maailma aukeni vasta pari vuosikymmentä myöhemmin.
Prikaati, johon Pirjo Kultanen liittyy, kuulostaa sotilaalliselta ja säntillisen organisoidusti johdetulta joukolta. Todellisuudessa nuoria prikaatilaisia koskeva päätöksentekoketju oli pitkä ja johti todennäköisesti Moskovaan asti. Ilmassa oli epävarmuutta kaikesta: lähtöpäivämäärästä, matkustusreitistä, asumisesta, työpaikasta. Helmikuussa 1981 Pirjo lopulta pääsee lähtemään Angolaan. Hän on täysin perillä Angolan itsenäistymistaistelusta ja eteläisen Afrikan epävakaista oloista. Vastavalmistuneena lääkärinä Pirjo tuntee aluksi ammatillista epävarmuutta, mutta työ hankalissa olosuhteissa hankalien sairaustapausten kanssa kartuttaa kokemuslisää. Hän ei ole yksin, vaan kansainvälisesti kirjava nuorten lääkärien yhteisö on reilun vuoden ajan hänen perheensä.
Pirjo Kultanen on julkaissut omakustanteena päiväkirjansa Angolan vuodestaan. Pidän tekstien autenttisuudesta ja siitä, että Kultanen, varmasti hyvin tietoisena kyseisen opiskelijaliiton ja sen kehitysyhteistyön rahoituksesta sekä taustalla olleesta poliittisesta tarkoituksesta, on julkaissut päiväkirjan kaikkine silloisine tuntoineen ja tapahtumineen. Pirjo Kultanen oli idealisti, mutta ennen kaikkea lääkäri, jonka työtä ohjaa etiikka, ei ideologia.
Kiitän Kultasta rehellisyydestä ajankuvauksessa. Niin moni poliittinen toimija on jälkeenpäin muunnellut menneisyyttä ja tekeytynyt naiivimmaksi kuin olikaan: Poliittinen ääriliikehdintä olikin olemassa vain laulun vuoksi.
Niille ”jonneille” jotka eivät muista, kerrottakoon että rahoitusmarkkinoiden vapautumisen ja huikean talouskasvun vuosikymmen, 1980-luku, oli Suomessa vielä kylmän sodan aikaa. Neuvostoliitto oli sitonut Suomen vaikutuspiiriinsä paitsi erilaisin korulausein myös vaikuttamalla nuorison liikehdintään. Suomen ylioppilaskuntien liitto oli liitännäisjäsen silloisessa Ylioppilaiden kansainvälisessä unionissa (IUS). Se lienee tarkoittanut toissijaisuutta ilman täysjäsenen oikeuksia vaikuttaa päätöksentekoon. IUS oli yksi Neuvostoliiton keskeisiä apujärjestöjä. 1980-luvulla sitä johdettiin Prahasta, puheenjohtajana oli isäntämaan edustaja, varapuheenjohtaja Neuvostoliitosta tiukasti KGB:n ohjauksessa.
Tällä hetkellä elämäämme aikaa tullaan tarkastelemaan joskus taatusti erilaisena kuin me sen nyt koemme. Toivottavasti joku dokumentoi kokemuksensa päiväkirjoihin yhtä periksiantamattomalla aitoudella kuin Pirjo Kultanen teki 1980-luvulla.
Nuoren lääkärin päiväkirja / Angolassa 1981-1982
Pirjo Kultanen, omakustanne 2022
