Soili Pohjalainen Perätilassa, Atena 2025
Soili Pohjalaisen uusimman Perätilassa-kirjan kehyksenä on synnyttäminen. Lääketieteen kieli tuntee normaalitarjontaisen synnytyksen lisäksi perätilan ja muut tarjontapoikkeukset. Kertojan elämäntarina alkaa poikkeuksellisessa asennossa. Hän istuu itsepäisesti ensisynnyttäjä-äitinsä kohdussa omien sanojensa mukaan ”kuin mikä lie buddha”. Hänen äitinsä ei ole mikään hysteerinen vitisijä vaan synnyttäjäsankari, joka vain synnyttelee, plop. Vastasyntynyt kertojaihminen saa lähtöpisteikseen kuusi, synnyttäjä-äiti urheat kymmenen.
Soili Pohjalainen kirjoittaa minämuotoisen kertojan kynällä. Tekee mieli sanoa, että kertoja asettuu tarinaansa kuin mainitsemansa buddha. Itsepäisesti kuin hymyilevä patsas, joka ei suostu päästämään lukijaansa helpolla. Yksikön ensimmäisellä persoonalla Pohjalainen on niin vahvasti sanojensa takana, että kirjan kertojaa voisi erehtyä nimittämään Soiliksi. Päähenkilön nimi on kuitenkin Minä ja tarina on sepitettyä proosaa.
Soili Pohjalaisen musta huumori on poikkeuksellista tarjontaa. Se on lämmintä ja elämän tosiasioita ihmettelevää: Komiikka pääsee irti niin myötä- kuin vastoinkäymisissä ja pyrähtää karkuun pidemmälle kuin hienotunteinen lukija uskaltaisi mennä. Kirja ei karta tabuja. Perätilassa minäkertojan äiti on samaa maata, huumorinaisia kahdessa polvessa. Tarinaan liittyvä tytärkään ei ole kauaksi esiäideistään pudonnut.
Pohjalainen synnyttelee satiiria ja parodiaa kuin taitava stand-up-koomikko plop, plop. Vakavat asiat naurattavat lukijaa, mutta sydän ei märkäne. Onnistuessaan huumori ei vaivaannuta, vaan synnyttää empatiaa. Kuuntelin pari vuotta sitten Pohjalaisen teoksen Ihon alla (Atena 2022). Sopivampaa lukijaa kuin Pirjo Heikkilä sille kirjalle tuskin olisi voinut löytää. Perfect Match. Heikkilä löytyy tällä kertaa Perätilassa-kirjan lehdeltä.
Sattumoisin Perätilassa-kirjan päähenkilö, Minä, on kirjailija kuten Soili. Luovan työn tekemisestä puhutaan usein synnyttämisestä lainatuin vertauskuvin. Tässä teoksessa kirjaraskaus on huomattavasti vaikeampi kuin lapsen odotusaika. Kirjoittaa pitäisi, mutta kirjailija on unohtanut, miten se tapahtuu. Tekeillä oleva käsikirjoitus tuntuu sekin olevan perätilassa. Synnytyskanavassa alkaa olla tungosta, kun kirjailijan tytär kertoo saavansa lapsen ja menevänsä naimisiin.
Perätilassa-kirja on myös riemukasta ajankuvausta keski-ikäisen kertojan lapsuudesta aikuisuuteen. Kummallista, miten koettu elinympäristö vanhenee ja entiset välttämättömyydet muuttuvat huvittaviksi muistoiksi. Oli lankapuhelinta, c-kasettia, silityskaappia ja painonvartijoita, mutta ei mitään tietoa kauralattesta tai babyshowerista.
Lopulta tarina kirjoittaa itsensä kertojansa läpi. Elämän normaalitarjonnassa vain tapahtuu asioita, jotka voivat muuttaa juonen toisenlaiseksi kuin alussa oli suunniteltu.
