Millaista oli kohtuullinen alkoholinkäyttö 1800-luvun tapaan? Entä kuka oli C.G.Borg? Miksi Ida Lönnrot, Kalevalan kokoajan Elias Lönnrotin tytär, muutti isänsä kuoltua Italiaan, Sienaan?
Emeritaprofessori Irma Sulkusen teos Elias Lönnrotista on noussut tuoreimman elämäkerrallis-kansallisen lukemiston kärkeen, ja monesta hyvästä syystä. Kirjoittaja on ryhtynyt tavoittamaan tai ainakin kuulostelemaan kerran eläneen ihmisen ääntä niiden kansakoulussa (ehkä peruskoulussakin) luettujen kertomusten takaa, joissa Paikkarin torpan pojanjulli pinnisteli yliopistoon, opiskeli lääkäriksi ja ryhtyi kansanrunojen kerääjäksi, Kalevalan luojaksi ja suomalaiseksi suurmieheksi.
Sammatista lähteneen kansanvalistajan, rokottajan ja professorin elämäntarina teki minuunkin lähtemättömän vaikutuksen alaluokkien lukutunneilla. Alitajuntaan on jopa pinttynyt uteliaita kysymyksiä tosi-tv:n tyyliin, kuten oliko hänellä perhettä tai missä ja miten hän asui. Siinä syy, miksi tartuin hyvin hanakasti Irma Sulkusen teokseen Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa: vihdoinkin saisin tietää! Mutta ihan niin yksioikoisesti ei käynyt, sillä tutkimusmatka idolin mieleen ja hänen persoonaansa muokanneisiin kokemuksiin tuotti kosolti yllätyksiä. Ensimmäinen niistä liittyi kieleen. Lönnrotin äidinkieli oli ruotsi, mistä minun kouluaikoinani ei edes mainittu.
”Lopullista totuutta Lönnrotista, kuten kenestäkään meistä, ei ole mahdollista tavoittaa”, Sulkunen kirjoittaa johdannon päätteeksi. ”Yritys inhimillisen yhteyden luomiseen kauankin sitten eläneisiin lajikumppaneihin voi kuitenkin tarjota edes hitusen ymmärrystä siihen, mitä me pohjimmiltaan olemme ja miten olemme eri aikoina ja erilaisissa olosuhteissa koettaneet ihmisen osastamme selviytyä.”
Työssään Sulkunen pitäytyy erilaisissa tieteellisen kirjoittamisen keinoissa, joskin soljuvuudessaan teksti hipoo kaunokirjallista ilmaisua. Vaikka hän pidättäytyykin dialogeista ja muista fiktion tavaramerkeistä, lukija pääsee seuraamaan lähes yhtä eläytyen kuin kaunokirjallisuutta lukiessa monia, usein varsin traagisia tapahtumia.
Sain havaita, että Lönnrotista laaditun näköispatsaan varjoon mahtuu monenlaista miestä, tarinaa ja juonittelua – pyrkyryyttä, aatteita, poliittisia kiistoja ja kahmaloittain pätemisen tarvetta. Monesta Suomen historian nimimiehestä piirtyy selkeä, tosin usein yhden ominaisuuden hallitsema kuva. Henkilögallerian lisäksi on kiehtovaa paneutua 1800-luvun suomalaiseen arkeen. Jos tätä teosta pitäisi luonnehtia yhdellä sanalla, se olisi ”valaiseva”.
Koska Lönnrotin muiston oikeaoppisuuden vaalijat, muuan C.G.Borg nokkamiehenä, olivat nähneet hyväksi tuhota hänen henkilökohtaisia kirjeitänsä ja muita korvaamattomia dokumentteja, Sulkusen kuvaus Lönnrotista jää väistämättä torsoksi. Silti se on elävä verrattuna näköispatsaaseen, jonka muoto on tarkoitushakuisesti nikkaroitu. Eikä siinä kaikki: tämä teos on yleissivistävä sanan parhaassa merkityksessä.
