Bianca Bellová: Näkymätön mies. Suomennos Susanna Räty
Jos nautit Katerina Tuckován Viimeisistä jumalattarista, uskon niinikään tsekkiläisen Bianca Bellován romaanin Näkymätön mies (suom. Susanna Räty, kustannustoimitus Anna-Maija Autere) tuottavan sinulle samankaltaista lukemisen nautintoa. Molemmat kirjailijat ovat melkoisen mestarillisia sekä monessa aikatasossa liikkuvan, lähes thrillerimäisen tarinan kehittelijöinä että ihmissuhteiden kuvaajina.
Bellován vastikään julkaistu perheromaani on tiiviimpi, hipoo kenties pienoisromaania. Sen pääjuonen voisi tiivistää hieman oikoen vaikkapa näin: vastaeronnut radiojuontaja Emilia on karvaan ja synkeän oloinen ihminen, jonka puhumatonta, henkisesti tasapainotonta äitiä hoidetaan mielisairaalassa.
Emilia lähtee koiransa kanssa kotikyläänsä Serafinaan (Bulgariaanko? Balkanille?) isoäitinsä hautajaisiin, kohtaa haavoittuneen sotilaan Tonyn ja haluaa hänen kanssaan lapsen. Lapsi pannaan alulle, tuleva isä joutuu palaamaan rintamalle ja Emilia äiteineen muuttaa takaisin terävien tornien ja kultaisten kupolien Serafinaan, jota laidunniityt ja viinitarhat ympäröivät.
Voiko vääryyksien kehän rikkoa
Juonipaljastuksilla ei kuitenkaan ole merkitystä. Olennaista on tematiikka. Teos kysyy, voiko koston, kaunan ja vääryyksien kehän rikkoa.
Se liikkuu tarkemmin määrittelemättömässä ajassa, joka voisi osua Jugoslavian hajoamissotien alkuun. Tapahtumat saattaisivat paikantua nykyiseen Serbiaan tai miksei Kosovoon; jonnekin, missä eri uskontokuntien ja kansallisuuksien aikanaan kokemat tai tekemät vääryydet ovat värjänneet ihmisten historiakäsitystä, vaikuttaneet arvoihin ja suhtautumiseen. Yhteydet Venäjän hyökkäyssotaan ja panslavismiin ovat nekin sormituntuman päässä.
Juuri tähän täsmentämättömyyteen perustuu osa teoksen vetovoimasta, sillä jokainen sana ulottuu lukijan kokemusmaailmaan. Toisaalta teksti on yksityiskohtaisuudessaan harkittua ja kerrostettua jopa niinkin öllöttävää tilannetta kuin juhlatilan yläkerroksen WC:n viemäriputken katkeamista myöten. Myös ympäristön valaistus ja luonto muuttavat luonnettaan Emiliassa tapahtuvan muutoksen mukaan.
Traakialaishaudat, puutarhan herkulliset päärynät ja perinteisten asujen värikkäät kirjailut haalistuvat, kun kivenmurikat rikkovat lapsuudenkodin ikkunat tai tapulin laudoitusta aletaan purkaa. Kytevän kaunan ja vihan voima voittaa elämänilon. Tai on voittanut, mutta saattaako kuitenkin tapahtua syvällekäypä muutos?
Sodan mätä todellisuus roiskahtaa kasvoille vaikuttavampana kuin tv:ssä, sillä lukijan oman mielikuvituksen luomia muistoja ei voi unohtaa. Entä miten käy Emilian tai hänen äitinsä muistoille?
Lukija seuraa tapahtumia ja niiden taustojen paljastumista melkein vesi kielellä, kunnes joutuu peiliin katsoessaan kysymään, miten itse olisi toiminut.
Tiedän jo nyt, että haluan lukea tämän romaanin uudelleen. Ja uudelleen.
