Emerituspiispa Wille Riekkisen teos Valo ja pimeys sopii pääsiäisen ajan lukemistoksi – eikä vain siksi, että se käsittelee sitä, miten meidän ajassamme ajatellaan Jumalaa ja Jumalasta, kirkosta, uskonnosta ja uskosta. Se kertoo meille itsestämme, siitä miten tässä läntisessä kulttuuripiirissä ajattelumme on kehittynyt. Perusteellinen asiahakemisto kirjan lopussa on tavattoman kiinnostava, mutta myös avartava.
Riekkisen tapa kirjoittaa sekä maanittelee lukijan asettumaan rauhassa tekstin ääreen että vapauttaa hänen ajatuksensa kristillisyyttä, uskontoja ja Jumalan olemusta koskevista jähmeistä malleista. Se kutsuu niin hartaat uskovaiset kuin tapakristityt, uuspakanat, fundamentalistit ja monet muut teologiaan ja raamatun tulkintaan perehtymättömät mukaan seikkailuun, joka alkaa vuosituhansien takaa ja päättyy tähän hetkeen. Riekkisen tekstit, olivatpa ne genreltaan tutkielmia, saarnoja, esseitä, pamfletteja tai mahdottomia sovittaa mihinkään muottiin, luovat lukijan mieleen rauhaa siksi, että tyyli on kiihkotonta, syvällistä ja leppoisasti joskin sujuvasti etenevää. Ne antavat luvan paneutua sellaiseen pohdintaan, johon meillä on aivan liian harvoin tilaisuutta. Onko Jumalaa olemassa? Tai taivasta ja helvettiä? Miten raamattu on syntynyt?
Riekkinen ei kitsastele faktoissa. Hän avaa meille ihmisten ajattelua eri aikoina ja erilaisissa kulttuureissa; sitä millainen merkitys menneen ajan maailmankuvalla on ollut kristinopin eri vaiheille ja Jumala-uskolle. Keskeiseksi nousee kysymys, miksi meidän pitäisi takertua johonkin, mikä toimi vuosituhansia ja vuosisatoja sitten, mutta ei tässä ajassa ja nykytodellisuudessa. Samalla hän johdattaa lukijoita hienovaraisesti tutustumaan väitteeseensä, jonka mukaan täysin erilaisessa maailmassa syntynyt teistinen Jumala-kuva olisi korvattava pan-en-teistisellä tulkinnalla: ”—kaikki lepää Jumalassa. Uutta luovana, dynaamisena voimana ja energiana Jumala on läsnä tässä maailmassa, meissäkin”.
Entä miten piispan näkemyksissä käy Jeesukselle? Sen selvittämisestä tulee ravisteleva löytöretki ainakin meille, jotka emme ole perehtyneet Jeesus Nasaretilaisen ensimmäisten seuraajien kokemuksiin.
Kiehtovaa on sekin, miten tarmokkaasti Riekkinen kysyy vanhoista, omana aikanaan palvelleista kielikuvista vapautumisen perään ja kannustaa uuden, kuluneisiin uskonnollisiin ilmaisuihin tukeutumattoman kielen kehittämiseen. Hän muistuttaa Hitlerin vastaiseen salaliittoon osallistumisen vuoksi teloitetun saksalaisen teologin, virren 600 (”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan…”) kirjoittajan Dietrich Bonhoefferin uskonnottomasta kristillisyydestä ja halusta löytää uudenlaisia, kristinuskon syvintä olemusta avaavia ilmaisutapoja.
Toki kristilliselle julistuksellekin on tilansa. Viimeisessä luvussa Wille Riekkinen julistaa tavalla, jota piispalta on lupa odottaa: ”Niinpä on sanouduttava irti siitä väkivallasta, joka ilmenee missä tahansa ’pyhässä’ sodassa, ristiretkissä, inkvisition eri muodoissa, rasismissa, apartheid-politiikassa, seksistisissä asenteissa, homofobiassa tai missä tahansa muissa syrjinnän tai vähättelyn aiheissa.”
Valo ja pimeys on aiheeltaan ja tematiikaltaan todella ajankohtainen, ja minulle henkilökohtaisesti yksi tärkeimmistä lukemistani kirjoista.
