Asko Lehmus ajaa Suomen halki, etelästä pohjoisemmaksi ja vieläkin kauemmaksi. Odotus kasvaa: uuden elämänvaiheen, kiinnostavan työn, kodinkin odotus. Avainsanat läksiäisissä ovat opiskeluaikojen ystävyksillä virneitten takana yhteiset – tasa-arvo, laaja yleissivistys, elinikäinen oppiminen. Heistä vain Asko lähtee työhön, jolla uskoo voivansa vaikuttaa maailmaan. Kuten hän itselleen tunnustaa: ”Toteuttamaan ihanteita, lentämään kohti unelmaa.”
Asko Lehmus on valittu kehittyvään korpikaupunkiin lukion rehtoriksi. Alkaa kyisen pellon kyntö, joka kestää vuosia, mutta palkitsee raatajat tuottamalla muhevan sadon. Ja sitten tapahtuu kauheita. Kuolemansynneistä valitut keinot tuhoavat kaiken, minkä intomieli, kehityshalu ja -kyky, uutteruus ja sivistystahto ovat rakentaneet. Kateudesta, koulutusvastaisuudesta ja muukalaisvihasta tulee surmanloukku myös heille, jotka ryhtyvät ”mikään ei muuttua saa eikä kukaan saa saada mitään jos en minäkään” -periaatteelle uskollisina museoimaan kotiseutuansa, myrkyttämään elinvoimaa luovat ja tukevat ideat ja samalla allekirjoittamaan koulutettujen ihmisten karkotusmääräyksiä – tekoja, joiden seurauksia he eivät kykene ymmärtämään.
Mitä Suomen kouluissa
todella tapahtuu?
Marja-Stiina Suihko ei oikeastaan kirjoita romaania. Fiktiota ei löydy yhdeltäkään sivulta. Sen korvaa kylmäävän todenmukainen tapahtumien raportointi. Jokainen vastaavassa tilanteessa ollut tai sellaista seurannut tietää, että hän tekee dokumenttia siitä, mitä Suomessa todella tapahtuu niin koulujärjestelmän ja sivistysvaltion murskaamiseksi kuin tasavertaisten koulutusmahdollisuuksien tärvelemiseksi. Ja mistä minä sen tiedän? Kokemuksesta.
Suihko rakentaa tekstinsä taiten. Hän käyttää luku luvulta niukentuvaa tyyliä kuvastamaan teoksensa minän, siis Askon, sielun ja mielen tilaa, ja samalla koko yhteiskunnan. Ajatukset purkautuvat alkuun sisäisenä monologina, joka paineen kasvaessa vaihtuu manifestiksi tai pamfletiksi. Mitä ahtaammalle hän joutuu ja muut sivistyksellisen ja koulutuksellisen tasavertaisuuden puolustajat hätistetään, sitä hakkaavimmaksi ja vaillinaisemmiksi lauseet lyhentyvät.
Tapahtumat ehtyvät. Hersyvä maisemien ja luonnon kuvaus kuihtuu, kunnes jäljellä töröttävät vain autioituneet liikehuoneistot ja erään asunnon valkoiset puhtaat seinät.
