Lähes vuosikymmen sitten Japanissa ilmestynyt ruokaan, rikoksiin ja naisvihaan keskittynyt romaani Voita (suom. Kosti Vanninen) on siivittänyt kirjailija Asako Yuzukin kansainväliseen menestykseen. Kolmen voipaketin kokoinen teos olisi varmasti avautunut eri tasoiltaan syvemmin Japanin tuntijallemme Hanna-Leena Tikalle. Minuun se on tehnyt vaikutuksen lähinnä naisvihan kokovartalokuvituksena.
Romaanin päähenkilö Rika työskentelee mieslukijoiden suosiman aikakauslehden taustatoimittajana, iskee kiinni maukkaaseen skuuppiin naisesta, joka on syytettynä kolmen rakastajansa murhista ja joutuu aineistoa kootessaan kohtaamaan omatkin traumansa.
Kirjailija seivästää haarukkaansa japanilaisen kulttuurin ihmiskäsityksen ja lähtee perkaamaan sitä tavalla, jota ymmärrän vain ohuelti. Me olemme oppineet, että terveellisen ruokavalion ansiosta japanilaiset ovat hoikkia, terveitä ja pitkäikäisiä. Yuzuki kaapaisee sen harhaluulona jätteisiin. Hän kirjoittaa kroonisesta laihduttamisesta, laihuuden ja ahkeruuden kytköksestä ja täysin vääristyneestä kehon- ja minäkuvasta. Rika ja hänen ystävättärensä mieltävät ja määrittelevät itsensä kehon muotojen kautta. Työpaikalla kommentoidaan äänekkäästi kollegojen painonvaihteluja.
Samalla nousee esiin kiusallisia kysymyksiä. Ovatko sukupuolet tasaveroisia? Miten tulotaso, työpanos, paino ja ihmisarvo korreloivat? Punnitaanko puolisot samalla vaa’alla, vai joutuuko nainen ja äiti sietämään ulkoiseen olemukseensa, kasvattajan kykyihinsä ja vireystilaansa kohdistuvaa aggressiivista kritiikkiä toisin kuin miehensä? Kiusallista on erityisesti se, että me olemme lähes yhtä älyttömiä ja halukkaita omaksumaan samanlaisen arvomaailman, ellemme ole jo sitä ostaneet läppärin mukana.
Torahampaat hymyn takana
Yuzuki piirtää kuvaa julmasta, torahampaat hymyn taakse piilottavasta kulttuurista, jossa ahdistus paisuu pelottaviin mittoihin. Kosti Vannisen mainion suomennoksen kukkanen on suomen kielestä (ainakin näihin päiviin saakka) puuttunut ”kotivaimo”, nainen, joka on valinnut osakseen puolisonsa elätettävänä olemisen, ja jolla vaikuttaa olevan runsaasti joutoaikaa käytettäväksi lähimmäistensä tölvimiseen, jopa tuhoamiseen somessa.
Miten paljon omista ihmissuhteista tai harrastuksista tyhjäksi kaluttu arki, johon kuuluu alkoholinhuuruisia työtapaamisia ja työpäivän venyttämistä yöhön, vaikuttaa ihmisten sieluun? Entä mikä on tilanne nyky-Suomessa? Syyt voivat versoa erilaisesta ajattelusta, mutta seuraukset saattavat olla hyvinkin samankaltaisia.
Joka tapauksessa japanilaisten ajattelu- ja reagointitavat avautuvat minulle vaivalloisesti, ikään kuin ontuen. Ruokateeman roikottaminen väkisin mukana, sullominen itsetarkoituksellisen makuisesti juonen käänteisiin ohentaa ihmiskuvaa ja etenkin päähenkilö Rikaa. Vaikka japanilaisuus sinänsä kiehtoo ja kiinnostaa, huomaan sen häviävän voin etsimiselle. Siitä huolimatta ahmin sivuja, googletan ahkerasti vastaan tulevien japanilaisten ruokien ohjeita, haluaisin syötyänikin jatkaa sushiannosten pelastamisella – ja jätän Japanin historiaan, nykyhetkeen ja naisen asemaan liittyvän tarkistetun faktan lukemisen sikseen.
