Anne Helttusen ja Annamari Sauren kiinnostavan suomalaisten naiskirjailijoiden historian lukee hotkimalla. Se kertoo miellyttävän kepeästi, kirjoittajien oppineisuutta mitenkään korostamatta, kirjailijoista, jotka “yleisesti hyväksyttyyn” kirjalliseen kaanoniin tarrautunut näkemys on sivuuttanut, unohtanut, karsinut – ja varsin usein siksi, että heillä ei ole ollut toimivaa kytköstä oman aikansa kirjallisen maailman nimekkäisiin verkostoitujiin. Jos yliopiston luennoilla Sally Salminen mainittiin ohimennen pohjoismaisen romaanikilpailun voittajana, Helttunen ja Saure valaisevat hänen kansainvälistä ja monipuolista uraansa.
Vaihtoehtoisesti syrjinnän syy on löytynyt väärästä sukupuolesta: Suomessahan on sekä kirjailijoita että naiskirjailijoita. Ilmankos Helttunen ja Saure ovat valinneet alaotsikoksi “Suomalaisia kirjailijanaisia”! Samalla he niiavat kirjansa nimensä kautta myös Fredrika Runebergin Kynäni tarinan suuntaan…
Helttunen ja Saure ovat rakentaneet teoksensa ilmeisen tietoisesti seuraavasti: esiteltyään kirjailijan ja hänen elämäntarinansa he valaisevat syitä, jotka ovat johtaneet heidät seikkailemaan juuri kyseisen henkilön tuotannossa tai kohtalossa. He myös ohjeistavat lukijaa hänen teostensa äärelle, jos niitä vain on hankittavissa. Tekstiä maustavat harkitusti annostellut kirjoittajien henkilökohtaiset muistot.
Konsepti toimii. Siitä puuttuu kaikkinainen tärkeilevä termitiputtelu, joka saattaisi sulkea osan lukijoista ulkopuolelle. Sen sijaan asiantuntemus ja tutkimuksellinen ote ovat luettavissa kaksikon perehtyneisyydessä, kiihkottomassa lähestymistavassa ja asiallisissa rajauksissa. Sisällöllisesti teksti on täyttä rautaa.
Kainuun kasvatin Ida Aspin kohtalo liikuttaa, Helvi Juvosen hätkähdyttää, Hilja Haahdin ja kumppanien perusteeton leimaaminen hepposiksi tekijöiksi kuohuttaa. Kun nainen kirjoittaa huutolaisuudesta, sodasta tai köyhien ihmisten sivistyksellisistä pyrinnöistä, se on silkkaa viihdettä verrattuna taiteellisia päämääriä tavoittelevien mieskollegojen juopottelukuvauksiin. Perhe, lapset ja muut toisarvoiset aiheet leimasivat naiset kaunokirjallisuuden höyhensarjalaisiksi (puhumattakaan lapsille ja nuorille kirjoittamisesta).
Erityisesti minua ihastuttaa tyylin selkeys. Vaikka Kynällä raivattu reitti onkin tiilen painoinen, sen lukee joutuisasti kuin vihkosen. Odotan malttamattomasti Helttusen ja Sauren seuraavaa teosta!
