Aamos Honka -nimimerkin takaa kirjoitettu esikoistrilleri vie lukijan tiedustelumaailman hybridioperaatioiden salattuun ytimeen. Osaammeko tunnistaa, milloin tekoäly manipuloi meitä.
Luin Hongan järkäleen kahdessa illassa. Sen kaunokirjalliset ansiot ovat vaatimattomat, mutta kerrankin aiheen ajankohtaisuus, tärkeä ja mukaansatempaava pääjuoni sekä keskeinen miljöö kutkuttivat enemmän kuin lattea kieli, ohuehko henkilökuvaus ja kliseiset ihmissuhteet ärsyttivät. Päähenkilö Janne Peuran perässä lukija pääsee vilkuilemaan tiedustelun maailmaa sellaisista ovista, jotka eivät muuten avautuisi. Kiristys ja uhkailu luikertelevat tavallisen kunnon suomalaisen arkeen naurettavan syrjähypyn ja tekoälyn hyödyntämisen seurauksena. Seurauksena on maailmanpolitiikan rakenteitten jytinä ja pelissä Taiwanin kohtalo.
Liki huomaamaton sivujuonne, varhaisteinin kapinallinen tiktokkaaminen vastoin asiantuntijaisän nimenomaista käskyä, räväyttää tajuntaan orwellilaisen todellisuuden kaikessa raakuudessaan. Pari hyvässä tarkoituksessa TikTokissa julkaistua isä-tytär -pätkää riittävät aseistamaan vihollisen ja tuhoamaan perheen.
Valeuutiset, maalittaminen ja muut ilmiöt pulpahtelevat tekstistä tavalla, joka on suorastaan luotu herättämään lukiolaiset – miksei nuoremmatkin – paneutumaan niihin, hankkimaan niistä lisää tietoa ja ennen kaikkea keskustelemaan. Jopa omatunnon käsite elpyy. Palaisiko omatunnon käsite vihdoin salonkikelpoiseksi?
Kiinalainen
karkkipussi
Hongan romaani on kuin karkkipussi, josta riittää valittavaa joka makuun. Luistava luettavuus houkuttelee, toivottavasti, kirjan ääreen heitä, jotka eivät ole aiemmin sisäistäneet sanojen merkitystä ajattelun välineenä. Tai kuten kiinalaiset sen ilmaisevat: TikTokin koukuttavilla väläyksillä turmellaan länsipuolen toljottajien toiminta- ja keskittymiskyky, kun taas oman maan lapsia sivistetään kiehtovilla, minuuttien pituisilla avaruuden tai fysiikan ihmeisiin opastavilla videoilla.
Teokseen piilotettu mediakasvatusosuus ei tietenkään säväytä pelkästään nuoria. Havahduin lukiessani lähinnä omasta välinpitämättömyydestäni johtuviin tietoturva-aukkoihin, perustelemattomiin oletuksiin ja moninaiseen ymmärtämättömyyteen kaikessa tekoälyyn liittyvässä. Onneksi kansalaisopistot toimivat – toistaiseksi. Onneksi ne tarjoavat kaikenikäisille, niin senioreille kuin myöhäisheränneille, tarpeellista tietoa ja opetusta.
Entä mitkä ovat olleet nimimerkkikirjailijan ja kustantajan motiivit julkaista juuri tällainen esikoinen vuonna 2025? Mitä tai keitä sen sisältö ja sankarit palvelevat tässä maailmanajassa? Sitäkin kannattaa pohtia.
Aamos Honka: Punainen verkko. Gummerus 2025. 489 s.
