Tiina Raevaaran novellikokoelma Tulevaisuuden aaveet, sisältää uusia, uudelleen kirjoitettuja sekä joitakin vuosia sitten kirjoitettuja ja julkaistuja kertomuksia. Jälkisanoissa Raevaara sanoo itse, että novelli on hänelle erityisen rakas kirjallisuuden laji.
Lukiessani ja varsinkin arvioidessani tätä Raevaaran uutukaista olen kaukana mukavuusalueeltani. Spekulatiivinen fiktio sen enempää kuin siihen luettava tieteis-, fantasia- tai kauhukirjallisuus ei juuri löydä tietään lukulistalleni. Mutta Raevaaran suhteen odotukseni olivat korkealla. Odotin syvyyttä, jota ei mittaa mielikuvituksellisuuden määrä, vaan ajattelun ja tietämyksen kerroksellisuus. Sain, mitä tilasin.
Raevaara on kertovinaan tulevaisuudesta ja tulevaisuuden aaveista, vaikka nykyisyys, osin menneisyyskin on vahvasti läsnä. Mitä muuta ovat SpaceX:n Starlink-satelliitit, Ranskan Corot-tiedesatelliitin löytämät eksoplaneetat tai häivähdys neuvostoaikaisesta, venäläisin tunnuksin varustetusta avaruusaluksesta?
Aavet ovat keskellämme. Kutsumme niitä aaveiksi siksi, että emme näe niitä omilla mukavuusalueillamme. Emme edes halua niitä sinne. Tulevaisuuden aavet -kokoelman novellien aiheet ovat nykypäiväisiä. Olemme perillä ajassa, josta ei ole paluuta.
Raevaaran kerronta ammentaa tieteestä, mytologioista, muinaistarustoista ja -uskonnoista. Kauhu syntyy siitä, että ihminen peukaloi evoluutioprosesseja, suhteellisuusteoriaa, aikakäsitystä, dna-luokitteluja, kantasoluja ja mitä ikinä keksiikin kokeilla. Sota kaivetaan haudasta esiin aina uudestaan ollakseen esimerkkinä sekä menneisyyden että tulevaisuuden kauhuista.
“Tieteen ja tekniikan kehitys on aina heijastanut varjoja seinille”, Raevaara sanoo. Mietin, varoittavatko varhaiset omaksujat hitaampia seuraajiaan? Heijastavatko muutosvastarintaiset ihmiset vielä synkempiä varjoja seinille?
Teksteissä esiintyy androideja, mutta myös kuolevaisia ja kuolleista herätettyjä. Mikä tekee ihmisestä ihmisen, luut ja lihaksetko? Yhdessä novellissa kokeellisia tutkimuksia endosymbioottisista suhteista tehnyt tiedemies vastaa: Muistot. Raevaaran novelleista voi myös löytää viitteitä kaaosteoriasta, kuten perhosefektistä. Toisessa novellissa maininta kiinalaisesta huoneesta liippaa läheltä tekoälyn kehittämistä tai kehittymistä teknologiseksi singulariteetiksi: Onko se ohjelmointiin perustuva mielen simulointi vai onko sillä itsenäinen mieli?
Ihastuin novelliin nimeltä Progress. Tulkitsin sen maailmanrauhaa käsitteleväksi, rauhankyyhkyn katoamisesta kertovaksi. Kokoelman jälkisanoissa Raevaara kertoo kirjoittaneensa juuri tämän novellin alunperin vampyyritarinaksi. Saman novellin minäkertoja kiteyttää loistavasti suhteensa aineelliseen ja aineettomaan: “Mieli viihtyy materiassa, minäkin viihdyn ja erityisesti viihdyn valtakunnassani, jossa elämää on paettu kuolemattomuuteen ja kuolemaa elämättömyyteen.”
Hetken olin poissa mukavuusalueeltani.
