Kirjamaan toimitus on kesällä pureutunut pohtimaan omia lukemisen motivaattoreitaan otsikolla ’Miksi luen?’. Itsereflektointi ei ole vahvuuksiani, enkä suoraan sanoen pysty selittämään, miten oma addiktioni kirjoihin on syntynyt. Tunnustan vain, että riippuvuutta on: Olen kulttuurin sekakäyttäjä.
Itsearvioinnin tueksi on pakko tarttua parempaan tietoon. Tässä tapauksessa nojaan sosiologian dosentti VTT Riie Heikkilän kirjaan Miksi lakkasimme lukemasta? (Gaudeamus, 2024). Asetelma käy ilmi jo kirjan nimestä.
Suomessa vapaa-ajalla luettujen kirjojen määrä on tutkitusti vähentynyt 1980-luvulta nykypäivään tultaessa. Toisaalta jos lukemisen käsitettä lavennetaan riittävästi, länsimaisissa yhteiskunnissa luetaan nykyään enemmän kuin koskaan. Siinäpä kiinnostava paradoksi tutkimuksen lähtökohdaksi.
Kuulemme paljon huolipuhetta lukemisen vähenemisestä. Riie Heikkilä esittää aiheellisen tutkimuskysymyksen: Miten lukeminen ymmärretään? Pääasiallinen huoliväite on, etteivät ihmiset, varsinkaan nuoret, enää kykenisi lukemaan ja ymmärtämään pitkiä, vaivalloisiksi koettuja tekstejä.
Heikkilä tarkastelee lukemista kulttuuriosallistumisena. Hän valaisee lukemisen muutosten taustalla olevia syitä omien tutkimustensa ja aiemman tutkimuskirjallisuuden valossa. Kirja rakentuu kulttuurinsosiologian klassisimpien teorioiden päälle. Keskeisimmiksi nimiksi nousevat Pierre Bourdieu ja Michele Lamont, joiden käsitykset kulttuurisista hierarkioista ja moraalisuuden merkityksestä selittävät lukevan ihmisen tekemää eroa itsensä ja toisten lukijoiden välillä.
Mittavan kirjallisuusluettelon ja satojen viiteiden perusteella on helppo luottaa tämän kirjan esittämään sosiologiseen tulkintaan lukemisen muutoksesta. Luotettavuuden takeiksi Heikkilä esittelee käyttämänsä määrällisen ja laadullisen aineiston analyyseineen. Fokusryhmähaastatteluissa ovat päässeet ääneen myös vähän lukemista harrastavat ihmiset, joita harvoin kuullaan lukemista tutkittaessa.
Mutta kysymys on edelleen vastaamatta: Miksi juuri minä luen?
Riie Heikkilä: Miksi lakkasimme lukemasta? Sosiologinen tulkinta lukemisen muutoksesta
Sijoitan itseni kirjan tutkimusta selittäviin taulukoihin koulutuksen, iän ja sukupuolen mukaan. Lisäksi teen itsearviointia Heikkilän luomien ideaalityyppien välillä: Olenko perinteinen lukija vai internet-lukija – vai molempia?
Näyttää vahvasti siltä, että kuulun kulttuuriosallistujien joukkoon: Luen painettuja kirjoja, koska olen 1950-luvulla syntynyt nainen. Lapsuudenkodissani – sen jälkeen omassani – on ollut runsaasti kirjoja. Minulle luettiin satukirjoja ennen kuin opin itse lukemaan. Alakoululaisena aloin käydä kirjastossa. Olen kohtuullisen koulutettu ja kaupunkilainen.
Luen sekä kaunokirjallisuutta että nykyisin yhä useammin tietokirjoja. Lukemisen muutosta havainnollistavista taulukoista tajuan olevani myös internet-lukija: Luen uutis- ja aikakausmediaa verkosta, käytän sähköpostia ja etsin tietoa internetistä, lisäksi kuuntelen kirjoja. Tapani lukea on ajan myötä laventunut niin, että luen lähes aina, tunteja päivässä.
Siksi luen. M.O.T.
Ja lukemisellani minäkin teen tietämättäni ja tarkoittamattani eroa itseni ja toisten lukijoiden välille.
