Pirjo Marjut Vega-Brandt on syntyjään jämsäläinen, Ruotsiin asettunut kirjoittaja. Valtaosan monista ulkomaanvuosistaan hän asui Kolumbiassa, jonne myös Tulikärpästen polku sijoittuu. Teos on seikkailu- ja kasvukertomus, jonka kantavia teemoja ovat luonto, kulttuurierot ja ilmastokriisi – sekä rakkaus.
Anna lähtee ystäväporukkansa kanssa reppureissaamaan Kolumbiaan. Kahvitilan toinen omistaja on suomalainen, joten nuorten on helppoa saada neuvoja ja apua tarpeen mukaan. Lomamatka saa kuitenkin arvaamattoman ja tapaturmaisen käänteen, jonka johdosta Anna katoaa kuukausiksi. Anna päätyy alkuperäiskansan hoiviin ja löytää Kolumbian juuret syvemmin kuin ystävänsä.
Anna tuntee vetoa ja kiinnostusta intiaanien tapoihin, kulttuuriin ja tapaan nähdä sekä elää viidakossa. Lopulta hän päättää jäädä tutkimaan viidakkoa, kulttuuria ja alkuperäiskansojen tapaa hoitaa ja lääkitä ihmisiä. Hän ilmoittautuu paikalliseen yliopistoon opiskelijaksi, jossa tapaa myös tulevan aviomiehensä.
Tulikärpästen polku tuntui lukukokemuksena hieman keskeneräiseltä ja olisi kaivannut hieman vielä hiomista. Paikoin aikajana vähän hyppii ja tarina lähtee liikaa sivupoluille. Jotkin nimet myös aiheuttivat hieman sekaannusta, koska ne kirjoitettiin eri kohdissa eri tavoin.
Siitä huolimatta kokonaisuutena teos vie lukijan syvälle uuteen kulttuuriin, johon erittäin harva pääsee kosketuksiin. Oli kiehtovaa lukea alkuperäiskansojen tavoista ja kulttuurista, Kolumbian politiikasta ja isoista ympäristöön vaikuttavista asioista. Lukukokemuksena Tulikärpästen polku on varmasti hyvin ainutlaatuinen ja tarjoaa tietoa sekä ymmärrystä ennenkokemattomista asioista.
Vaikka kirja on hieman raakile, on se silti tarjoamansa näkökulman vuoksi ehdottomasti lukemisen arvoinen. Uskon vahvasti, että Vega-Brandt on onnistunut tarjoamaan lukijalle sellaista tietoa ja tarinaa, jota ei muualta voi löytää, kuin kokeilemalla itse Kolumbian syvien viidakoiden samoamista, alkuperäiskansan kanssa elämistä ja vaihtoehtohoitojen vaikutusta. Tarina on sisältönsä vuoksi ainutlaatuinen.
Olen itse levoton lukija ja kaipaan kirjoihin jatkuvasti tapahtumia ja juonenkäänteitä. Vega-Brandtin teksti on kuitenkin rauhallista, hetkestä nauttivaa ja tilanteisiin pysähtyvää. Hänen tyylinsä kuitenkin muistuttaa, että kiireen keskeltä voi löytää rauhan ja pysähtyminen on joskus paras tapa päästä eteenpäin.
Tulikärpästen polku ottaa myös vahvasti kantaa länsimaiseen tuhlaamisen kulttuuriin, suuruuden tavoitteluun ja eritoten ympäristön ja luonnon turhaan tuhoamiseen. Teos nostaa väkisinkin esiin toisaalta syyllisyyden tunteen, mutta toisaalta myös halun kasvaa paremmaksi ihmiseksi. Se saa lukijan ajattelemaan mitä seurauksia omilla teoilla ja haluilla on ympäristölle.
