Gotiikkaa, meedioita ja outoja rituaaleja. Viiltäjä-Jack, kuolemattomat sielut ja 1800-luvun mystiset Lontoon sivukujat. Kuollut vaimo ja kummitteleva kotiopettaja taidemaalarin lapsuudesta. Psykologinen kauhutarina, jossa todelliset historialliset tapahtumat on punottu lennokkaan yliluonnollisiin tapahtumiin.
Lyhyemmin sanottuna taattua JP Koskisen laadukasta tuotantoa. Koskinen on kirjailijana monitaituri, joka pystyy kirjoittamaan niin kauhua, scifiä, dekkareita, fantasiaa, tietoa kuin lapsille ja nuorillekin. Koskisen tuotantoon kuuluu reilusti yli 30 teosta aikuisille, toinen samanmoinen lapsille ja nuorille. Tuotannollaan Koskinen on kerännyt monia kirjallisuuden palkintoja ja ehdolla ollut useampaankin.
Axel Svart on nuori taiteilija, joka yrittää luoda itselleen uraa taidemaalarina. Hän tapaa Helenin, jonka kanssa aikoo mennä naimisiin. Spiritistisessä istunnossa meedio kuitenkin uhkaa, että Heleniä odottaa kauhea kohtalo. Lapsuudenmuistojensa ja takaumiensa kanssa painiva Axel ei kestä suru-uutisia, vaan päättää ryhtyä epätoivoisiin tekoihin herättääkseen Helenin henkiin. Odotuksen piina käy sietämättömäksi ja Axel pakenee Eurooppaan opiskeluiden viimeistelyn pariin.
Axel tapaa maineikkaan, mutta eriskummallisen ja turmeltuneen mestari Sickertin, jonka kanssa Axelilla tuntuu olevan enemmänkin yhteistä. Kun Lontoota alkaa piinata omituisten murhien sarja, Axel ei enää tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Axel alkaa epäillä jopa itseään, entä jos hän itse on murhien takana? Myös Sickert alkaa vaikuttaa entistä kummallisemmalta ja vaarallisemmalta. Entä mitä ovat meedion väittämät kuvat historiasta, joissa selvästi on mukana sekä Axel että Sickert?
Kiehtovalla tavalla yhdistelty kauhutarina liikkuu hyytävän hidastempoisesti, jonka vuoksi lukija ehtii kuvitella kirjalle kymmeniä erilaisia loppuratkaisuja. Teos pitää lukijan kuitenkin jännityksessä aivan loppuun asti ja varsinainen lopetuskin jättää tilaa vielä villille mielikuvitukselle. Hautakellossa on paljon pelottavia elementtejä, jotka saavat mielikuvituksen liikkeelle. Itse tarina kuitenkaan ei ole niin hyytävä, kuin ne mielikuvat, joita se lukijassaan herättää.
JP Koskinen on onnistunut Hautakellossa tavoittamaan Edgar Allan Poen tyylin ihmisen pelotteluun. Vaikka itse tarina ei niin paha olekaan, se saa kuitenkin mielikuvituksen villiin laukkaan ja loppujen lopuksi lukija itse pelottelee itsensä melkein henkihieveriin. Yliluonnollisen ja historian tapahtumien yhdistelmä toimii mainiona polttoaineena mielikuvitukselle, samoin rauhallinen tahti ja pelottavien asioiden ohittaminen. Lukijan mielikuvitus ehtii laukata hyvän aikaa, ennen kuin varsinainen tapahtuma kerrotaan.
Kirjan kansikuva toimii täydellisenä kuvauksena kirjan sisällöstä. Äkkiä katsottuna kuvassa seisoo vain hieman hämärä pariskunta, mutta kun kantta katsoo tarkemmin, alkaa pariskunnan sivuilta näkyä ensin silmät, sitten tumma hahmo ja lopuksi koko pelottava totuus. Yksityiskohdat huomaa vasta sitten, kun kokonaisuuden on hahmottanut. Tismalleen tällä tavalla Hautakellon tarinakin muotoutuu.
