Paljon romaaneja lukevalle novellit ovat mitä mainiointa välipalalukemista. Nautin itse erityisesti siitä, että novellit ovat jotain erilaista, kuin normaaliin lukugenreeni kuuluva tuotanto. Markku Salon Rajapinta sopii mainiosti tähän tarkoitukseen.
Rajapinnan novellit ovat kokoelma hyvin erilaisia novelleja kiehtovan erilaisista katsontakulmista. Löytyy kuuluisan säveltäjän musiikin täyteistä unta, koodarin tuskaisaa burnoutia, ei minkään pohtimista, Tapatorin sielunelämää, maagiseen realismiin asti ulottuvaa siivousvimmaa ja parin hyvin lyhyen tekstin lisäksi tietenkin rajapintaa.
Nimikkonovelli Rajapinta on varsin filosofista pohdintaa oman itsen ja ulkopuolella olevan rajasta. Transsinomaisessa tilassa nojatuolissa istuen novellin henkilö pohtii myös ajan katoamista jonnekin, mutta minne? Murtovaras puolestaan on erikoinen matkaaja, jonka KYLLÄ ja EI ovat kovin eriskummalliset. Novelli saa ajattelemaan omia rajoja ja ajan käyttöä kummastellen ja ”normaalia” pohtien.
Teoksen paras novelli oli mielestäni Pecca. Ympäripyöreää päivää tekevä koodari, jolla ei ole aikaa nukkua tai elää. On täysin ymmärrettävää uupua ja lukiessani tuli oikein paha mieli aliarvostetun neron puolesta. Onneksi ystävä ehdottaa näppäimistön sijaan käsiin sivellintä ja canvasta, joten Peccakin löytää rauhan ja levon.
Pidin Pecca -novellista erityisen paljon, koska ihailen tietokonenörttien taitoa ja ymmärrystä asiasta, josta itse en ymmärrä paljoakaan. Teoksen novelli Välkehtijät tuntui tekstinä jonkinlaiselta koodarikieleltä, josta en oikein saanut kiinni. Minulle jäi vahvasti tunne, että se oli niin hieno, etten vain kyennyt ymmärtämään Tapatorin sielunelämää.
Sikin sokin, hujan hajan -novelli oli puolestaan arkipäiväistä kuvailua kodista, jonka väittäisin kenen vain tunnistavan edes osittain mummolaksi tai muuksi vastaavaksi itseään vanhemman sukupolven kodiksi. Se myös samalla muistuttaa kulutushysteeristä kansaa, että tavaroilla on arvoa muutenkin kuin upouutena ja jokainen tavara on oikeasti muisto jostakin.
Lyhyet novellit ovat todella lyhyitä. Niissä on hieman taiteellistakin vivahdetta, joka jättää lukijan miettimään, mitä kirjailija tällä tarkoitti. Lyhyt teksti voi sanoa paljon silloin, kun se osuu oikeaan hetkeen ja tunteeseen.
Rajapinnan novellit ovat ajatuksia herättäviä ja saavat lukijan pohtimaan ja kummastelemaan monenlaisia päivittäisen elämän ihmeellisyyksiä. Silti joudun myöntämään, että Peccaa lukuunottamatta ne olivat omaan makuuni melko korkealentoisia.
