Osallistuin kutsuvieraana Art Housen järjestämään Runotyttö-juhlaan, jossa juhlistettiin kolmeosaisen Runotyttö-sarjan uuden suomennoksen valmistumista. Kolmas ja viimeinen osa ilmestyi huhtikuun alussa. Juhla oli myös kunnianosoitus sarjan suomentajalle Kaisa Virralle.
Miksi kertaalleen suomennettua käännetään uudestaan?
Edelliset suomennokset Runotytöstä on tehty yli 100 vuotta sitten. Sittemmin uudet versiot on julkaistu 60-luvulla, mutta ne olivat lyhennettyjä painoksia vanhoista suomennoksista. Sadassa vuodessa kääntämisen periaatteet ovat muuttuneet, samoin on muuttunut kielemme sanastoltaan sekä rakenteeltaan. 60-luvun versiot ovat niitä, joita suurin osa Runotytön jo tuntevista on lukenut. Niitä on kuitenkin lyhennetty ja tiivistetty huomattavasti. Tällä on ollut laatua heikentevä vaikutus kokonaisuuteen.
Käännöstyö
Runsaassa sadassa vuodessa Runotyttö on saavuttanut klassikon maineen, mutta harva siis on lukenut tarinaa oikeasti kokonaan. Suomentaja Kaisa Ranta oli innoissaan päästessään tekemään uutta suomennosta lapsuudestaan tuttuun tarinaan. Rannan suomennokset ovatkin saaneet pääasiassa ilahtunutta ja kiittävää palautetta. L. M. Montgomeryn polveileva ja monimerkityksinen teksti vaati Rannalta paljon työtä ja tekstin ns. juoksevaksi saaminen vaati toistuvaa muokkaamista.
Montgomeryn teksti on täynnä intertekstuaalisia viittauksia. Kaisa Ranta joutuukin myöntämään, ettei vieläkään tiedä mitä kaikkea nuo viittaukset merkitsevät kokonaisuudelle. Ranta teki suomennoksen täysin omista lähtökohdistaan, mutta oikolukuvaiheessa vertasi valmista työtään jonkin verran alkuperäisiin suomennoksiin. Intertekstuaalisten viittausten puute kuitenkin loistaa 60-luvun versioista.
Suurin ristiriita nykypäivän silmin tarinassa on vanhempi mies, joka lirkuttelee nuorelle tytölle. Se on oman aikansa kuvaa, mutta nykypäivänä haastava asetelma. 1800- ja 1900-lukunen vaihteessa oli kuitenkin tavallista, että nuori tyttö nai vanhemman miehen. Hyvänä esimerkkinä mieleeni nousee Jean Websterin Setä Pitkäsääri. Ranta toteaakin, ettei se häntä nuorena häirinnyt ja siksi asetelman aikuisena suomentaessakin saattoi kestää.
Montgomeryn kirjallinen merkitys
60-luvulla Runotyttö-sarja julkaistiin Nuorten toivekirjasto -sarjassa. Tuolloin olettettavasti alkuperäistä tekstiä on haluttu keventää ja helpottaa nuorille, jonka vuoksi intertekstuaalisuutta on poistettu. Toisaalta tuon ajan tapaan kuului sievistely, joten syynä on voinut olla osittain sensuurin kaltainen työote. Kolmantena syynä on todennäköisesti ollut painotehokkuus, arkkien määrää on saatu vähennettyä.
Siitä huolimatta Runotyttö on ollut suosittu ja tunnettu teos, ansainnut vuosikymmenten saatossa klassikon maineen. Kaisa Rannan mielestä Runotytön tarina on yhä edelleenkin ajankohtainen. Vaikka maailma on muuttunut, eivät ihmiset elämineen kuitenkaan muutu sadassa vuodessa paljoakaan. Rannan mielestä Runotyttö on samaistuttavaa ja viihdyttävää luettavaa monen ikäisille.
Suomentaja Kaisa Ranta kuvailee Runotyttöä kaksoisvalotetuksi. Käsitteellä hän tarkoittaa kertojahahmon ääntä, joka tarjoaa huomautuksia ja suhteellisuuden tajua. Vaikka tarina kerrotaan nuoren Emilyn silmin, kertojaääni tuo siihen aikuisen elämän viisauden. Toisaalta tämä herättää kysymyksiä, että voiko kertojaan luottaa, sillä hänen äänensä vaikuttaa vahvasti aikuiselta Emilyltä.
Ranta kuvailee Runotytön tarinaa maatuskanukeksi. Joka kerta tarinasta nousee esiin uusia kerroksia ja aina lukiessa jokin uusi asia nousee esiin. L. M. Montgomery on elämänsä aikana lukenut paljon ja kirjoittanut ensimmäisen runonsa jo 15-vuotiaana. Tämä kokemus näkyy ja kuuluu hänen tekstissään. Elinaikanaan hän ehti kirjoittaa yli 20 romaania ja kaksi novellikokoelmaa.
Suomentajan jatko-suunnitelmia
Kaisa Rannalla ei toistaiseksi ole seuraavaa suomennosprojektia. Yleisö kysyy Rannalta, mikä olisi seuraava klassikko johon hän itse haluaisi tarttua. Ranta pohtii, että se voisi olla vaikka Humiseva harju, koska hän itse suhtautuu siihen ristiriitaisesti. Teos on arvostettu klassikko, mutta hahmot tuntuvat tekevän tyhmiä valintoja ja ratkaisuja kerta toisensa jälkeen. Ranta ei keksi sellaista suomennettavaa, johon hän ei uskaltaisi tarttua. Ranta kertoo hyppäävänsä melko tyhmänrohkeastikin kaikkeen mukaan.
Juhlatunnelmaa
Runotyttö-juhlassa on mukana kustantamon edustajia. Art Housen kustantaja Ulpu Strellman ojentaa Kaisa Rannalle onnittelukukat ja kiittää upeasta työstä. Viestintäsuunnittelija Pia Latvala haastattelee Rantaa. Paikalla on myös koulutus- markkinointiviestintävastaava Johanna Rautio, toimituspäällikkö Ulla Salmi sekä hetken aikaa myynti- ja markkinointipäällikkö Pasi Somari.
Ennen kaikkea paikalla on Kaisa Rantaa onnittelemaan tulleita ystäviä ja yhteistyökumppaneita sekä meitä kirjabloggaajia ja -somettajia. Tarjolla on pientä purtavaa ja tunnelma on kaikkiaan hyvä. On mukavaa vaihtaa ajatuksiaan niin kustantamon edustajien kanssa kuin toisten lukemista rakastavien, saman henkisten ihmisten kanssa. Hieman punastuen jouduin myöntämään, etten ole koskaan Runotyttöä lukenut. Anna-kirjoja olen lapsena Montgomeryn tuotannosta lukenut.
Kotiin lähden tapahtumasta kuitenkin koko sarjan ostaneena, joten varmasti pian minäkin ymmärrän, miksi Runotyttö on ihastuttanut itsensä klassikoksi. Kansikuvat uusissa Art Housen painoksissa ovat kuitenkin syötävän kauniit ja vaikka vanhat suomennokset hyllystäni löytyvät lukemattomina, taidan aloittaa kokemukseni näistä kokonaisina käännetyistä!
