Yhteistuotos sillan molemmista päistä

Saara Ylönen 8.5.2025

Kevätystävyys on kuvakirja, joka kertoo kahden erilaisen otuksen välille muodostuvasta suloisesta ystävyydestä. Tarina on kirjoitettu lorumuotoon, mutta niin selkeään muotoon, että tarinaa on lapsen itsekin helppo lukea. Kertomuksen kruunaa värikäs ja suloinen kuvitus, jossa on yhdistetty maalaus- ja piirtotekniikoita.

Tiksu on tavallinen orava ja Huiskis puolestaan liito-orava. Vaikka eläimet ovat tavallaan samanlaisia, ovat he kumminkin hyvin erilaisia. Liito-oravat valvovat öisin ja oravat päivisin eivätkä he normaalisti kohtaa toisiaan. Eräänä keväisenä aamuna linnut laulavat liian kovaa, ettei Huiskis saa unta. Tällöin Huiskis kohtaa Tiksun, joka on aloittanut päivän työt kaivelemalla talvivarastojaan esiin.

Molemmat tarjoavat toisilleen ystävällisesti omaa suurinta herkkuaan, mutta kumpikaan ei tykkää toisen herkuista. Tämäkös oravia naurattaa. Ja näin saa alkunsa suloinen ja erikoinen ystävyys kahden niin samanlaisen mutta kuitenkin niin erilaisen otuksen välillä. Vaikka ystävykset ovat erilaisia, kumpikaan ei ole vääränlainen.

Suloinen tarina erilaisuudesta, ystävyydestä ja suvaitsevaisuudesta kiedottuna pehmeisiin eläinhahmoihin ja suloisen hauskoihin kuvituksiin. Ohimennen teos nostaa myös esille mm. unirytmin ja unen häiriöt, vieraskoreuden ja kohteliaat käytöstavat.

J. S. Meresmaan kirjoittama ja Pamela Samelin kuvittama kirja on syntynyt Lastenkirjasilta-projektin myötä. Lastenkirjasilta on Lastenkirjainstituutin vuosina 2022-2024 toteuttama hanke, joka vahvisti Viron ja Suomen lasten- ja nuortenkirjallisuuden tuntemusta ja yhteistyötä sekä toi esiin naapurimaiden monipuolista lastenkirjatarjontaa ja osaamista.

Lastenkirjasilta toi yhteen pirkanmaalaisia ja virolaisia lasten- ja nuortenkirjallisuuden tekijöitä ammattilaistyöpajoissa Tartossa 10/2023. Työpajapäiviin osallistui yhteensä 14 lastenkirjailijaa ja kuvittajaa suomesta ja Virosta. 5/2024 järjestetyssä päätösseminaarissa esiteltiin hanketta ja sen tuloksia sekä tuotoksia.

Meresmaa kuvailee raportissaan projektista, kuinka yhteinen kieli on tärkeää. Se on etuoikeus, jonka ansiosta voi kirjoittaa omalla äidinkielellään kirjoja, joita toiset osaavat lukea. Jos kieltä ei osaa, voi jäädä ikään kuin rajan toiselle puolelle, kielimuurin taakse. Meresmaa toteaa, että kielimuurin sijaan voisimme kuitenkin puhua virrasta. Muurin läpi ei näe, mutta virran yli näkee ja kuulee, vaikka ei ymmärtäisikään. Virran yli taas voi rakentaa sillan.

J. S. Meresmaa on ansioitunut suomalainen kirjailija, joka on kirjoittanut useita kaunokirjallisia teoksia aikuisille, nuorille ja lapsille. Pamela Samel on palkittu virolainen kuvittaja, jonka kuvituksia on ollut esillä kansainvälisissä näyttelyissä. Kevätystävyys on Meresmaan ja Samelin ensimmäinen yhteinen kirja.

Tilaa
uutiskirje

Saat tiedon uusimmista kirjoista, tuoreita arvioita ja muuta mainiota kirja-asiaa 1-2 kertaa kuukaudessa sähköpostiisi.

Emme spammaa.! Lue tietosuojalausekkeemme tästä linkistä.

Saara YlönenSaara Ylönen

Lukeminen on matka. Lukeminen on magiaa. Lukeminen on jotain, johon on mahtavaa paeta, sukeltaa, kadota, uppoutua, rakastua... Lukeminen avaa ovia, joita en tosielämässä voisi avata. Lukeminen on mun juttu! Kirjat ovat intohimoni, harrastukseni, nautintoni ja pakopaikkani.

➤ SIIRRY