Brynne Weaverin Nahkuri & Kiuru on toinen osa Murhanhimo-kirjasarjaan. Teoksen genre on Dark romancea, eli synkkää romantiikkaa. Genre on vielä melko tuore Suomen kirjamarkkinoilla, mutta on maailmalla ollut suosiossa jo pitkään.
Voiko synkkä ja romantiikka toimia keskenään? Varsinkin, kun trilogian nimi on Murhanhimo? Dark romance genrenä on oikeastaan eräänlainen yhdistelmä trillerin ja romanttisen kirjan maailmaa. Päähenkilöt ovat molemmat enemmän tai vähemmän murhaajia, joka taas ei poissulje romantiikan nälkää.
Millainen rakkaustarina voi olla palkkamurhaajalla ja sarjamurhaajalla? Nahkurin ja Kiurun luettuani vastaan, että kuuma ja kiihkeä! Kirjan alussa on yhden sivun pituinen sisältövaroituslista, joka muistuttaa lukijaa, ettei genre todellakaan ole tarkoitettu kaikille. Trilogiaan onkin syytä tarttua varovasti, sillä se polttaa näppejä.
Luin sarjan ensimmäisen osan jo aiemmin, enkä siitä oikein vielä innostunut. Jotain kiehtovaa siinä kuitenkin oli, joten halusin antaa jatko-osalle vielä mahdollisuuden. Kerrankin pääsen sanomaan, että jatko-osa oli paljon parempi, kuin ensimmäinen.
Toisessa osassa on eri päähenkilöt, vaikka samassa perhepiirissä liikutaan. Jatko-osa paljastaa myös niitä asioita, joiden puute jätti avausosan hieman vaisuksi. Jatko-osa myös selventää maailmaa ja kulttuuria, jossa tämä perhepiiri elää, joten tunnetasolla oli helpompaa ymmärtää tuo murhanhimoinen maailma.
Murhat ja väkivalta ei kuulosta erityisen romanttiselta, joten miksi ei sitten perinteistä romantiikkaa? Koska tähän verrattuna tavallinen romantiikkakirjallisuus on tylsää ja samaa kaavaa noudattavaa. Kirjan seksikohtaukset ovat myös kaikkea muuta kuin herkkää ja hempeää lähetyssaarnaajaa.
Kukapa ei olisi miettinyt, millaista olisi rakastaa tarinan hirviötä? Jokainen Disneyn piirrettyjä katsonut tietää myös, ettei Hirviö ole tarinan oikea pahis. Ei ole mitenkään uusi ilmiö, että pahikset kiinnostavat ja heidän näkökulmastaan kirjoitettuna tarina olisi hyvin erilainen.
Teos on täynnä sisältöä, joka ei sovi herkälle lukijalle, mutta samaan aikaan se on kuitenkin täynnä tunnetta ja intensiivisempää elämää. Syväsukellus ”hirviöiden” maailmaan on yllättävän haavoittuvaa ja sydäntä lämmittävää.
