Niina Holopainen on koulutukseltaan filosofian maisteri ja seksuaalineuvoja. Holopaisen Anita (Reuna Publishing House, 2024) on psykologinen jännäri, jossa hänen koulutuksen tuoma tietotaitonsa kukoistaa.
Anitan riveiltä paistaa seksuaalisuuden hyväksyminen koko sen moninaisessa kirjossa, samoin elämän filosofinen pohtiminen peilaten oikeaan ja väärään. Teos saa lukijan miettimään, miten itse suhtautuisin tarinan käänteisiin sekä hyvän maun rajan häilyvyyttä.
Anitan lapsuus on kauhea ja aluksi tarina antaakin tuntuman lämpimästä selviytymistarinasta ja romantiikasta. Puolessa välissä tarinaan alkaa kuitenkin hiipiä synkkiä ja rumia sävyjä. Loppua kohti teos tiivistyy hämmentäväksi kauhuksi, jota lukijana en alun perusteella osannut odottaa.
Anita on myös surullinen läpileikkaus suomalaiseen huono-osaisten viimeiseen neljään vuosikymmeneen. Anita elää lapsuuttaan ankarassa köyhyydessä, isän alkoholismin ja mielenterveysongelmien varjossa. Tuolloin ei puhuttu mielenterveysongelmista eikä kummoista sosiaalipalveluiden verkostoa ollut.
Lapsuuden huono-osaisuus varjostaa koko Anitan elämää ja huono-osaisuus sekä mielenterveysongelmat jatkavat kulkuaan ylisukupolvisesti. Kirja käy samanlaisen läpileikkauksen myös yhteiskuntamme suhtautumiseen seksuaalivähemmistöihin vuosikymmenten aikana.
Maailman mielenterveyspäivää vietetään 10.10. Holopaisen Anita on mainio nosto päivän kunniaksi. Anita on tyypillinen esimerkki hoitamattomista mielenterveysongelmista ja kuinka pahasti hoitamattomat traumat ja mielenterveysongelmat voivat tehdä tuhojaan.
Siinä missä tänä päivänä voi vapautuneesti puhua seksuaalisesta suuntautumisestaan on mielenterveysongelmat edelleen iso kirosana. Toisaalta näen, että Anita nostaa hienosti esille varhaisen avun tarpeen, mutta toisaalta se kauhuelementeillään antaa liioitellun loppuratkaisun päähenkilön mielenterveysongelmille.
Niina Holopaisen kirjoitustyyli on miellyttävää lukea ja tarina kulkee omaan makuuni sopivalla tempolla eteenpäin. Anita herätti minussa paljon ajatuksia ja jäin pohtimaan tapahtumia sosiaalialan ammattini kautta. Henkilökohtaisesti jäin pohtimaan, voisinko koskaan suhtautua tapahtumiin Kirsin uskomattomalla tyyneydellä.
