Fantasiaa, filosofiaa ja mytologiaa kylmästä pohjoisesta

Saara Ylönen 24.5.2024

Katariina Kärkelän esikoisteos Hiraeth ilmestyi 2020 ja Pohjan kruunu kertoo esikoisteoksen taustatarinan. Teos ammentaa aineksiaan Euroopan myyttiaineksista, jonka kirjailija tuntee perusteellisesti. Kärkelä väitteli itsensä filosofian maisteriksi 2022. Kaunokirjallisuuden ja filosofian suhde sekä tiedonfilosofian ongelmat ovat Kärkelän kaunokirjallisen työnsä ytimessä.

Edellä kirjoitettu esittely toimii hyvin myös Pohjan kruunun esittelynä. Pohjan kruunu on fantasiatarina, joka on moniulotteinen ja unenomainen tarina, joka pohtii filosofisia asioita ja ongelmia moniäänisesti. Teosta lukiessani on pakko myöntää, että oloni oli koko ajan liian tyhmä. Teoksen teksti oli kaunista ja huikean hyvin kirjoitettua, mutta sisältö tuntui unenomaiselta, jotenkin kaukaiselta. Tämä ei ole kuitenkaan tekstin vika, vaan minun taidonpuutteeni lukijana.

Ester palaa tutkimusprojektinsa parista Bolognan yliopistolta takaisin kotiinsa pohjoiseen. Esterillä on vaikeuksia olla samoin kuin aina ennen vanhaan rakkaiden veljiensä Fabianin ja Eliaksen kanssa. Hyvin pian Ester vetäytyykin jatkamaan tutkimuksiaan autiotupaan, mutta tutkimukset tuntuvat junnaavan paikallaan. Kun Ester tapaa taianomaisen Aletheian, kiinnostus vanhaa tutkimusta kohtaan kaikkoaa tyystin. Ester luovuttaa vanhan tutkimuksensa veljelleen Fabianille ja perehtyy sen sijaan Aletheian tarjoamaan huikaisevaan tutkimuskohteeseen.

Aletheia on pohjoisen vartija ja kantaa Pohjan kruunua. Ennen Aletheia oli kuitenkin aarni ja kertoo koko elämäntarinansa Esterille, joka Aletheian hämmästykseksi uskoo sen mukisematta. Aletheia näkee Esterin tutkimukset ja tykästyy naiseen, joka tutkii tähtiä ja maailmaa. Aletheia päättääkin pyytää juuri Esterin apua, sillä tietää voivansa luottaa naiseen ja tämän arvostelukykyyn.

Pohjan kruunun kerronta- ja kirjoitustyyli on todella älykästä. Uskon, että tähtitieteeseen ja filosofiaan vähääkään perehtynyt ihminen pystyy ammentamaan tästä teoksesta enemmän kuin perehtymätön. Googlettelin hahmojen nimiä ja yllätyin, kuinka paljon teos varmasti muutenkin sisältää viittauksia ja rivien välissä piilossa olevia merkityksiä. Tämän teoksen täysi ymmärtäminen vaatii ehdottomasti useamman lukukerran ja perehtymistä antaumuksella.

Hahmona Aletheia on mainio esimerkki teoksen monikerroksisuudesta ja lukijalta vaaditusta älykkyydestä sekä tietämyksestä. Aletheia tarkoittaa mm. filosofiassa yhtä tiedon kolmesta tasosta ja kreikkalaisessa mytologiassa on tiedon jumalatar. Tähtitieteessä puolestaan 259 Aletheia on asteroidi. Nämä kaikki kolme merkitystä on kiedottu yhteen Aletheian hahmoon ja lisätty tarinan kokonaisuuteen. Ester puolestaan on persialainen nimi ja tarkoittaa tähteä.

Näin ”maallikkolukijallekin” teoksessa oli havaittavissa paljon filosofista pohdintaa mm. ihmisen suhteesta luontoon, luonnosta ylipäätään ja sen vallitsevista voimista sekä moraalista pohdintaa ja filosofisia ongelmia ihmissuhteissa, mielikuvien ja kuvitelmien vaikutuksista ihmisten asenteisiin ja käytökseen sekä esimerkiksi tieteellisen tutkimuksen julkaisemisen moraalista ja eettisistä ongelmista.

Katariina Kärkelän Pohjan kruunu ei ole sellaista fantasiaa, jota yleensä luen, mutta ehdottomasti voin sanoa lukukokemuksen viisastaneen minua. Teoksessa on syvyyttä, jota ei pintapuolisesti lukemalla voi millään tavoittaa. Pohjan kruunu on teos, joka vaatii lukijansa syventymään itseensä ja perehtymään maailmaansa. Kärkelän esikoisteos Hiraeth todennäköisesti tarjoaa yhtä mielenkiintoisen lukuelämyksen. Teokset ovat itsenäisiä, vaikka kuuluvatkin samaan maailmaan ja myytteihin.