Olisiko minusta patikoimaan yksin? Tätä olen miettinyt paljon. Aina ei löydy sopivaa kaveria tai aikataulut ovat erilaiset. Ilahduin, kun huomasin, että Anna Koikkalainen oli kirjoittanut aiheesta kirjan. Luin sen suorastaan ahmimalla.
Anna Koikkalaisen Yksinvaeltaja (Gummerus, 2025) kertoo tarinoita ja jakaa tietoa siitä, millaista on lähteä viikoksi ilman seuraa Lapin tuntureille. Koikkalainen on vaeltanut yksin vuodesta 2017.
Koikkalaisen ensimmäinen yksinvaellus sai alkunsa siitä, kun retkikaveri perui mukaantulonsa. Kun sopivaa kaveria ei ollut, Koikkalainen laittoi repun selkäänsä ja lähti kansallispuistoon itsekseen. Rohkeaa ja reipasta toimintaa – ja ohjeistuksen vastaista.
Koikkalaisen kirja vie lukijan rinteille, soille ja purojen varteen. Se tarjoaa selkeää ja tarkkaa tietoa siitä, miten erämaassa pärjää yksinäisenä vaeltajana. Kun edessä on pitkä vaellus ilman kaveria, pitää osata ottaa oikeat välineet mukaan eikä toisaalta mitään liikaa. Olot ovat tunturissa vaativat. Pelkokin saattaa yllättää kulkijan, varsinkin rankan päivävaelluksen jälkeen.
Inspiroiva retkeilykirja on täynnä paitsi hyödyllisiä vinkkejä, myös vaelluksella saatuja oivalluksia yksinolosta, vapaudesta ja läsnäolosta, vaeltajan suhteesta luontoon, toisiin ihmisiin ja etenkin itseensä. Tunturissa teltta muuttuu kodiksi ja osaksi maisemaa, maisema puolestaan tulee tutuksi ja rakkaaksi. Seurana on lukemista, josta ennättää nauttia varsinkin lepopäivinä. Niitäkin tarvitaan.
Koikkalaisen mielestä yksinvaeltaminen on voimauttavaa. Tunturissa pääsee irti arjesta ja esimerkiksi tietotulvasta. Suin päin ei kannata lähteä patikkaretkelle yksin; kirjoittajakin ehti vaeltaa paljon yhdessä muiden kanssa ennen ensimmäistä yksinvaellustaan.
Punnittua tekstiä
Koikkalaisen teksti on tavattoman tarkkaan punnittua. Leppoisaa tekstiä on mukava lukea.
Peilasin tarinoita omiin kokemuksiini. Osaisinko korjata telttaa, jos se menisi rikki? Osaisinko varata tarpeeksi vettä? Entä, jos eksyisin? Entä, jos kyllästyisin olemaan yksin?
Tämän kirjan soisin kuluvan retkeilijöiden ja retkeilijöiksi aikovien käsissä. Vaeltaminen ei ole helppo rasti, varsinkaan yksin vaeltaminen. Kesällä 2025 pelastuslaitos on noutanut tuntureilta ihmisiä, jotka ovat uupuneet helteissä. Maastopaloja on syttynyt, kun ihmiset eivät usko, ettei avotulta tehdä helleaikoina.
Yksinvaeltaja oppii.
Yksinvaeltaja kokee taatusti asioita eri tavalla kuin kaverin tai porukan kanssa kulkeva. Taidan silti unohtaa ajatuksen yksinäisestä kävelyviikosta. Olen siihen liian sosiaalinen ja varmasti myös turhan epäkäytännöllinen.
