Asioiden arvokkuus ei piile siinä, että ne ovat massojen ihailemia. Kirjoitan mielelläni valtavirran ulkopuolella, tietynlaisessa marginaalissa, sanoo runoudesta oman kielensä löytänyt Kristiina Wallin.
Runoilija Kristiina Wallin saapuu tapaamiseen tamperelaiseen Runo-kahvilaan iltapäivällä pääkirjasto Metson ja taidegallerian kautta. Hän on kirjoittanut aamun ja aamupäivän ahkerasti kotona Ylöjärvellä. Tekeillä ovat sekä uusi runokokoelma että romaani.
Aikaisemmin hän on kirjoittanut seitsemän runokokoelmaa, yhden romaanin ja monta radioteosta sekä runoilija Hannimari Heinon kanssa kaksi kaunokirjallista kirjeteosta.
Hän on saanut runokirjoistaan palkintoja ja ollut useasti palkintoehdokkaana. Hän on saanut viisivuotisen kirjailija-apurahan, joka alkaa vuoden 2025 alusta. Hänen runojaan on käännettyenglanniksi, italiaksi, albaniaksi ja muun muassa arabiaksi, minkä hän kokee hyvin sykähdyttäväksi.
– On kiehtovaa ajatella, että omia runoja luetaan ja tulkitaan ihan erilaisissa kulttuureissa.
Runous ei ole massojen suosiossa, vaikka toisaalta runot kuuluvat lähes kaikkien ihmisten elämän nivelvaiheisiin. Runon kautta voidaan ilmaista merkittäviä asioita lyhyesti ja tiiviisti.
– Valtavirtaa vastoin tekeminen antaa vapautta. Olen sitä mieltä, että se uudistaa taidetta ja ajattelua.
RUNO ON ALKURYTMIÄ
Kristiina Wallin sanoo, että runous uudistaa kieltä. Se synnyttää uusia merkityksiä. Runojen avulla voi myös keikauttaa omaa ajattelua. Runous ei välttämättä julista, mutta se ottaa osaa keskusteluun ja puolustaa arvoja.
– Luovu ymmärtämisen pakosta! Ymmärtäminen voi olla ja se saa olla monenlaista. Myös intuitiivinen ja tunnetason ymmärtäminen ovat tärkeitä, runoilija opastaa ihmisiä, jotka sanovat, etteivät he ymmärrä runoutta.
Runo ja uni ovat Wallinin mielestä toisiaan lähellä. Kaikki ihmiset näkevät unia. Uni antaa runoilijalle loputtomasti aiheita, joihin tarttua. Unessa on paljon sellaista, mitä päivätajunta ei käsitä.
Runo on alkurytmiä, joka ihmisessä on. Runo on hiljaisuutta ja hengittämistä, se on tekstejä, jotka voivat rikkoa rajoja.
KIRJOITTAMINEN ON ETUOIKEUS
Kristiina Wallin on päätoiminen kirjailija, ahkera kirjoittaja, joka istahtaa työpöytänsä ääreen jo aamulla varhain.
– En halua, että päivän muut asiat pääsisivät unen jälkeen kirjoittamisen väliin.
Kun kirjoituksen pinta murtuu, paperiarkkien välistä valuu hiekkaa. Hiekasta syntyvät kalliot ja meri.
(Kristiina Wallin: Meduusameri, Tammi 2020)
Lounaan jälkeen on aika hoitaa juoksevia asioita ja ulkoilla. Käveleminen on runoilijalle parasta liikuntaa – luonnossa kulkeminen antaa ajattelulle rytmiä. Metsäkävely rauhoittaa ja juurruttaa. Samaa tekee myös luonnonvesissä uiminen ja puutarhassa puuhastelu.
Illalla hän varaa aikaa lukemiselle, ja usein hän palaa kirjoittamisen pariin.
Runojen kirjoittaminen on omanlaisensa prosessi. Ensin syntyy tajunnanvirtana säkeitä ja pätkiä. On kiinnostavaa kerätä niitä ja katsoa, millaisia teemoja nousee esiin. Vähitellen säkeistä alkaa muodostua kokonaisuuksia, joita Wallin hioo ja työstää.
-Nautin pikkutarkasta työstä. On etuoikeus saada kirjoittaa.
Omaa luovuuttaan hän ruokkii muun muassa lukemalla, seuraamalla nykytanssia ja käymällä taidenäyttelyissä. Eri taidemuotojen välinen vuoropuhelu on tärkeää.
Arkielämä on hänen mielestään ihanaa ja kiinnostavaa, samoin kuin matkat. Lentäminen on jäänyt ilmastosyistä, mutta kiinnostaviin kohteisiin pääsee maata myötenkin. Nyt haaveissa on matka naapurimaahan Ruotsiin, Uppsalaan, kasvitieteilijä Carl von Linnén puutarhaan.
MITÄ MUISTAA IHMINEN, MITÄ KALLIO?
Kristiina Wallin löysi runoilijan itsestään varhain. Hän oli lukenut ja kirjoittanut pikkutytöstä saakka, tehnyt jopa omaa lehteä. Opiskeluaikoina Jyväskylässä hän alkoi kokeilla runojen kirjoittamista tosissaan ja löysi oman kerroksellisen tapansa luoda runoja. Esikoisteos julkaistiin vuonna 2005.
Tällä hetkellä työpöydällä ovat sekä seuraava runoteos että romaani. Kun sormet naputtelevat toista, toinen teos saa levätä.
Suunta on vuosi vuodelta syvemmälle. Syvissä vesissä kulkeminen ja itsestä ammentaminen ovat osa kirjailijuutta. Ekologiset teemat ja muistin olemus painottuvat vuosi vuodelta enemmän.
Uusimmassa runoteoksessaan Ilmaan uurtuva Wallin pohtii muistia. Mitä ihminen voi muistaa? Entä puut, kasvit ja kallioperä? Mikä on ihmisen suhde elonkiertoon ja muuhun olevaiseen? Kehon muisti on oma asiansa. Runo ei synny pelkästään ihmisen ajattelussa.
”Muisti ei ole vain yksittäisen ihmisen muisti. Kirjoitus ei ole vain ruudulle tai paperille piirtyviä merkkiä. Molemmat kantavat mukanaan jälkiä esihistoriasta”, Jukka Koskelainen kirjoittaa Ilmaan uurtuvasta Helsingin Sanomissa. Wallinin runoissa aika ei ole lineaarista, vaan syklistä.
Kannan sylissäni meriharakkaa, vanhaa vastakuoriutunutta lintua. Se huutaa vedenääntä ja taivaanääntä, taittaa äärettömyyteen valoa. Vierelläni joku kirjoittaa vai olenko se minä, sana sanalta ajattomuudeksi tiivistyvä hetki.
(Kristiina Wallin: Ilmaan uurtuva, Tammi 2024)
TOIVO ON LUONNONVOIMA
Nykyaika on täynnä uhkakuvia ja ikäviä, pelottavia asioita. Kristiina Wallin haluaa silti nähdä toivoa ja valaa toiveikkuutta. Meduusameri-teoksensa takakannen runossa hän kirjoittaa, että toivo on luonnonvoima, joka syntyy valon liikkuessa ihmisen sisäpuolella.
Lukutaidon heikkenemisestä ja lukemisen vähenemisestä puhutaan päivittäin. Runoilija toivoo, että lapsille luettaisiin paljon ja että lukemista arvostettaisiin, että lapset saisivat nähdä aikuisten lukevan itsekin. Lukeminen on ensiarvoisen tärkeää, aivan kuten kirjoittaminenkin.
Muutoksia voitaisiin tehdä. Olisi äärimmäisen tärkeää palauttaa vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuki ja parantaa apurahajärjestelmiä. Ilmapiiri ei ole kulttuurille suotuisa, mutta se voi synnyttää myös vastavoiman.
– Työn epävarmuus väsyttää minua toisinaan. Ajattelen silti, että on etuoikeus kirjoittaa työkseen. Olen tästä mahdollisuudesta kiitollinen.
Kotisivu
Teokset
Kengitetyn eläimen jäljet (2005) Tammi (runokokoelma)
Murtuneista luista (2007) Tammi (runokokoelma)
Jalankantama (2009) Tammi (runokokoelma)
Kaikki metrit ja puut (2012) Tammi (runokokoelma)
Valon paino (2016) Tammi (runokokoelma)
Puutarhakirjeitä (2018) Atena (kaunokirjallinen kirjeteos yhdessä runoilija Hannimari Heinon kanssa)
Meduusameri (2020) Tammi (runokokoelma)
Matkakirjeitä (2020) Atena (kaunokirjallinen kirjeteos yhdessä Hannimari Heinon kanssa)
Vaikeampaa on olla näkemättä unia (2021) S&S (romaani)
Ilmaan uurtuva (2024) Tammi (runokokoelma)
