Michel Houellebecq: Olemattomiin. Wsoy. 2024. Suomentaja Lotta Toivanen.
Michel Houellebecq on jo vuosikymmeniä ollut kiistanalainen kirjailija. Hänen kirjansa ovat seksuaalisesti provokatiivisia ja asenteeltaan kyynisiä, synkkiäkin. Satiiri on voinut olla jäätävää, kuten esimerkiksi islamin vaikutusta Euroopassa pohdiskelevassa kirjassa Alistuminen (Wsoy, 2015) tai ihmiseloa biologisten ja kulttuuristen voimien temmellyskenttänä kuvaavassa romaanissa Alkeishiukkaset (Wsoy, 2000). Kuitenkin Houellebecqin teoksissa on ollut mielestäni myös muita sävyjä. Sisälsihän esimerkiksi kyyninen Alkeishiukkaset myös tarkkavaistoisen ja traagisen kertomuksen trauman ja rakkaudettomuuden vaikutuksista ihmiseen. Nyt käsillä oleva romaani on kirjailijan kahdeksas teos.
Romaani terroristeista
Olemattomiin (Wsoy, 2024) käynnistyy kuin rikoskirja salaperäisten terroristien tekemillä hakkeroinneilla, jotka kohdentuvat aluksi Ranskan valtionjohtoon. Hyökkäykset ovat paitsi teknisesti ylivoimaisia myös motiiveiltaan vaikeasti ymmärrettäviä. Taitavasti lavastettu ministerin mestausvideo ponnahtaa näkyviin internet-sivuille ja pistää Ranskan taitavimpien tietokonenörttien ja turvallisuusosaajien taidot koetukselle. Kukaan ei tunnu käsittävään, mistä on kysymys ja mistä moinen tekninen osaaminen on peräisin.
Romaanin päähenkilöksi nousee jo kirjan alussa valtionvarainministeriössä työskentelevä virkamies, Paul Raison, jonka kerrottaan olevan ”totinen, ei ollenkaan hauska, tiukka mutta järkevä” mies. Hän on ministerin uskottu, mies, jonka isä on ollut aikanaan tiedustelupalvelun kunnioitettu huippuosaaja. Paulilla on näköalapaikka Ranskan korkeimpaan hallintoon ja valtion tilaan yleisestikin. Hänen näkemyksensä Ranskan – ja koko länsimaisen kulttuurin tilasta – ei ole kovin optimistinen:
”Paulin mielestä oli selvää, että koko järjestelmä romahtaisi, mutta romahduksen tapaa ja ajankohtaa ei vielä voinut ennustaa – mutta se saattoi tulla pian ja olla väkivaltainen. Hän oli merkillisessä tilanteessa, jossa hän tuki työnsä puolesta herkeämättä ja osin omistautuneestikin yhteiskuntajärjestelmää, jonka tiesi tuhoutuvan, jopa hyvin pian.”
Yhteiskunnallinen romaani
Terroristien toiminta tuo kirjaan tasapainon menettämisen uhan tunnun. Unabomberiin verratut irrationaaliset toimijat uhkaavat yhteiskuntien toimintaa ja pystyvät nykyaikaisella teknologisella osaamisellaan myös aiheuttamaan paljon vahinkoa. Mystisiä hakkerointeja seuraa yhä vakavampia – ja yhtä irrationaalisia – hyökkäyksiä. Samalla romaanin lukuisissa rönsyissä kosketellaan niin presidentin vaaleja, yhteiskunnan eriarvoisuutta kuin myös länsimaisen ihmisen todellisuuspakoisuuttakin.
Houellebecq selvästikin näkee länsimaisen ihmisen elämänasenteessa jotain perin juurin tyhjää ja tuhoon tuomittua. Kiinnostus nuoruutta ja virtuaalitodellisuutta kohtaan ilmentävät esimerkiksi molemmat pelkoa ja kyvyttömyyttä katsoa elämää sellaisena kuin se on. Kirjan edetessä jokin tuntuu myös syövän Paulin omistautumista tasavallalle. Suoranainen käänne tässä nähdään kohtauksessa, jossa Paul havaitsee ”hetkellisesti halvaantuvansa” äänestyskopissa. Hän huomaa yhtäkkiä olevansa kykenemätön äänestämään.
Romaani perheestä
Romaanissa halvaannutaan kuitenkin muutoinkin kuin kuvainnollisesti. Paulin isä saa aivoinfarktin. Hän toipuu vaivoin kuoleman rajalta mutta menettää kuitenkin niin puhe- kuin liikuntakykynsä. Nyt romaanin keskiöön nousevat Paulin perhesuhteet ja hänen sisäinen maailmansa, joka vaikuttaa alakuloiselta ja yksinäiseltä ja jollain tapaa ihmiselosta erilliseltä:
”Hän oli aina nähnyt maailman paikkana jossa hänen ei kuulunut olla, mutta josta hänellä ei ollut kiire pois, yksinkertaisesti siksi, ettei muitakaan vaihtoehtoja ollut. Ehkä hänen olisi kuulunut olla puu tai korkeintaan kilpikonna, jotain vähemmän säntäilevää kuin ihminen, ja elää tasaisempaa elämää.”
Ihmiselo on siis kovin schonpenhauermaista; se on ilmiö, jota tavallaan ei kuuluisi olla. Paulin masentuneisuudesta kirjailija saa irti kirjailijalle ominaiseen tyyliin myös tragikoomisia piirteitä. Suhde vaimoon on esimerkiksi kirjan alussa absurdin olematon kuten myös suhteet lähes kaikkiin muihinkin ihmisiin. Mutta – ja hieman yllättäen – kirjassa siirrytään nyt perhesuhteiden varsin herkkävaistoiseen tarkasteluun. Paulin suhteet isään, siskoon ja veljeen kuvataan tarkasti ja yhtäkkiä kirjan henkilöiden sisäinen maailma ja suhteet elävöityvät ja keskiöön nousevatkin läheisyys ja rakkauden mahdollisuus. Tragedioilta ei tässä tosin vältytä.
Eksistentiaalinen romaani
Kirjan lopputulemasta on vaikea kirjoittaa sitä spoilaamatta eikä sitä myöskään tee mieli etukäteen paljastaa, niin tärkeältä kirjan lopun käänne tuntuu. Houellebecq osoittaa tässä olevansa hyvä kirjailija, joka pyrkii kirjoittaessaan (yksityiselämän sekoiluistaan ja usein sietämättömistä mielipiteistään huolimatta) emotionaaliseen rehellisyyteen. Hän tutkii kirjassa ihmisen osaa eksistentiaalisen epävarmuuden ja kauhun edessä, tuo esiin ihmisyyden lämpimät ja merkitykselliset puolet ja onnistuu koskettamaan lukijaa kuljettaessaan häntä tarinassa ihmiselon viimeiselle portille, jossa kirjan ranskankielinen nimi – anéantir, joka tarkoittaa täydellistä tuhoamista, olemattomiin häviämistä – saa taaksensa lopullisen pisteen.
Toki kirjaan tarttuvan on hyvä muistaa, että Houellebecq on jopa tässäkin romaanissa pahanpojan maineensa veroinen. Kuin touretten syndroomasta kärsien hän ei pysty olemaan kirjoittamatta tekstiinsä sinne tänne pornofilmimäisiä otteita. Toisaalta seksuaalisuus on tavannut olla kirjailijan maailmankuvassa ilmeisesti aidosti hyvin keskeinen asia. Toteaahan Paul ”ettei eletty elämä sittenkään ollut niin kehno.— Olivathan lomat vaimon kanssa yltäneet hyvän pornofilmin tasolle.”
Suosittelen tätä kirjaa, jota kirjailija on myös sanonut viimeisekseen, myös Houellebecqin paheksujille.
Timo Teräsahjo
