Halusta yhteyteen ja selkeään ymmärrykseen

Timo Teräsahjo 24.6.2024

Matti Keinänen: Näkymätön Kapellimestari. Vuoteni psykoterapeuttina.
259 s. Momentum. 2024.

Matti Keinäsen, Näkymätön Kapellimestari. Vuoteni psykoterapeuttina, on varsin erikoinen kirja. Se on ensisijaisesti kokeneen psykoterapeutin tuhti tietokirja mentalisaatiosta eli mielentämisestä, jota on nykykäsityksen mukaan erityisen tärkeää kehittää ja vaalia, niin psykoterapiassa kuin elämässä yleensäkin. Mentalisoinnilla tarkoitetaan, kirjan loppuun liitetyn määritelmän mukaan, ”mielen kykyä luoda mielikuvia tunteista, tarpeista ja haluista ja sen kautta olla selvillä näistä mielentiloista itsessä ja toisissa.” Kyse on siis itsen ja toistenkin ymmärtämisestä ja myös yhteydestä omaan itseen ja toisiin. Mentalisointi on usein heikkoa tai epätasapainoista erilaisissa mielenterveyden ongelmissa. Vastaavasti toimivat psykoterapiat ja interventiot yleensä vahvistavat mentalisointikykyä.

Keinäsellä on mentalisaatioterapiaan liittyen vankka tietämys: hän on paitsi koulutukseltaan psykiatri ja Turun yliopiston psykiatrian ja Jyväskylän yliopiston kliinisen psykologian dosentti, myös Lontoon Anna Freud Centeristä koulutuksensa hakenut mentalisaatioterapeutti ja -kouluttaja.  Aiemmin hän on julkaissut yhdessä psykologi Minna Martinin kanssa tietokirjan Mieli meissä: tasapainoista arkea mielentämisen keinoin (Kirjapaja, 2019), jossa kuvaillaan mentalisaatioteoriaa ja annetaan myös mielenruokaa oman mielentämiskyvyn kehittämiseksi.

Näkymätön kapellimestari ei kuitenkaan ole samakaltainen tietokirja kuin Mieli meissä. Se on romaani. Tarkemmin sanottuna psykoterapiaromaani, jollaisia ei taida olla montaa kirjoitettu, ainakaan suomenkielellä. Se tekee siitä erityislaatuisen.

Mentalisaatioon perustuva hoito

Kirjan alussa psykoterapeutti Petri Jokinen kulkee Aurajoen rantaa puhkuen intoa päästä toteuttamaan Englannin koulutuksessa oppimiaan mentalisaatioterapeutin taitoja. Samaan aikaan korona tekee nousuaan Suomessa ja luo turvattomuutta. Romaanissa maalaillaan esiin Petrin elämää: on vaimo, kaksi lasta ja skotlanninpaimenkoira ja ruuhkavuosiperheen huolet. Petrin oma elämänpiiri jää kuitenkin kirjan alussa sivurooliin tarinan keskittyessä kuvaamaan Petrin vastaanotolla aloittavien Karin ja Sannin psykoterapiaprosessia.

Kari ja Sanni ovat molemmat nuoria opiskelijoita. Heidän ongelmanaan ovat tuhoisat käyttäytymismallit ja merkityksettömyyden tai tyhjyyden kokemukset, joita he eivät tunnu pystyvän hallitsemaan vaan päätyvät toimimaan itseään tai ihmissuhteitaan vahingoittaen. Välillä hengenlähtökin voi olla lähellä:

”Tunsin vain hyytävän olon, en kestäisi sitä eroa. Ei mun mielessäni liikkunut mitään ajatuksia, vain kylmäävää hyytävää oloa. Lääkkeiden oton jälkeen kaikki sammui. Heräsin päivystyksessä, kun mua oksetettiin,” Sanni kertoo nopeasti.

Petri pyrkii auttamaan Sannia ja Karia tarkentaen jatkuvasti, mitä mielessä tapahtuu silloin kun mentalisointi pettää ja ihmisen valtaa tyhjyyden tunne, jonka voi ymmärtää, kirjan kertojan mukaan, ”elävien mielikuvien katoamisena itsestä ja toisesta”.  Lääke tähän, mentalisoinnin katkokseksi nimitettyyn tilaan, on tuon tyhjän tilan silloittaminen tutkimalla sitä yhdessä terapiasuhteessa. Oleellista on tällöin terapeutin avoin, ei-tietävä mielentila ja aito halu tavoittaa toisen mieli, jonka kautta asiakas voi saada kokemuksen ”miltä tuntuu olla minä, juuri nyt, tässä hankalassa tilanteessani.” Romaanissa kuvataan tarkasti, miten Petri koettaa soveltaa mentalisaatioterapian hoitomallia Karin ja Sannin kanssa toimiessaan. Välillä keskitytään terapiatilanteiden tapahtumiin ja kuvataan vuorovaikutusta, välillä hypätään teorian puolelle ja kerrotaan, mihin toiminnalla pyritään. Mukana on myös terapeutin omassa mielessä tapahtuva prosessointi ja se, miten yksityiselämän tapahtumat vaikuttavat terapian taustalla.

Psykoterapeutin mieli

Eräs kirjan mielenkiintoisimpia anteja on kurkistaminen terapiatyötä tekevän psykoterapeutin mieleen. Terapeutti-Petri ei aina lopeta työtään työpaikan oven sulkeutuessa, vaan prosessointi jatkuu ja asiakkaat voivat olla mielessä vapaa-ajallakin. Mentalisointi on hänen elämässään kokonaisvaltainen tapa hahmottaa ihmiselämää, ilmiö, jota pyritään vaalimaan niin työssä kuin muissakin ihmissuhteissa.

Mentalisaatio-ajattelu joutuu kirjassa kuitenkin kovaan testiin, kun Petrin elämä kriisiytyy perheenjäsenen sairastuessa vakavasti. Miten terapeutti pystyy itse mentalisoimaan, kun hänen oman elämänsä perusteet ovat uhattuna? Ja mitä hyötyä mentalisoinnista silloin on? Sitäkin pohditaan kirjassa:

”Kuulostelen, mitä tunnen.  Tyhjää… Sitten tulee kurkkua kuristava ahdistus. Tunnen syvää avuttomuutta. Jäytävä ahdistus ja avuttomuus kumpuavat sisältäni. Rakastan Vilmaa. En halua menettää häntä. — Mieleeni nousee selkeänä ajatus, ettei kukaan voi säilyttää mentalisointikykyään yksin. Päinvastoin. Mentalisointikykyni on tärkeä siksi, että tavoitan pelon. Se saa minut näkemään, miten kaikki läheiseni ovat kullanarvoinen tukiverkko, joka on kannattelemassa minua tässä ahdingossa.”

Romaani vai tietokirja?

Näkymätön kapellimestari on hieman hankala kirja arvioida. Tulisiko sitä arvioida tietokirjana vai romaanina, jollaiseksi kirjan takakansi sen määrittelee? Kaunokirjallisena teoksena se on kuitenkin hiomaton. Sujuvasta kerronnastaan, helppolukuisuudestaan ja toimivasta romaanin kaarestaan huolimatta teksti on paikoin kovin jaarittelevaa ja siitä puuttuu kaunokirjallisen tekstin ilmaisuvoimaisuutta. Jälkimmäinen asia korostuu aiheen vaikeuden takia: on kirjoittajalle varsin iso haaste muuntaa intensiiviset ja kokijoilleen merkitykselliset terapiasessiot kaunokirjallisuudeksi, johon lukija voisi samastua. Petri tuntuu päättelevän tämän itsekin miettiessään, mitä sanoa asiakkaalleen:

”Koen, että sanoinpa mitä tahansa, niin sanat jäisivät vain ohueksi yritykseksi ilmaista, mitä kaikkea Sanni on kokenut ja miten hyvin Sanni käy läpi ongelmiensa juuria.”

Kirja olisi myös hyötynyt tarkemmasta kustannustoimittamisesta. Jo kirjan nimi tuntuu viimeistelemättömältä: ”Vuoteni terapeuttina” kun tuntuu viittaavan pitkään ajanjaksoon, vaikka kyse on vain yhdestä vuodesta. Teksti sisältää myös aivan liian monta ”on hyvä välillä hengähtää ja juoda kuppia kahvia”-tyylistä täyteilmaisua, jotka olisivat olleet helposti muokattavissa. Kirjoittajan puheenomaiseen ilmaisutapaan kuitenkin tottuu, ja mitä pidemmällä kirja eteni, sen paremmin se piti mielenkiinnon yllä. Lopussa romaani onnistuu tarjoamaan yllättävän käänteenkin ja koskettavan lopun.

Näkymätön kapellimestari onnistuu siis kompensoimaan heikkoutensa vilpittömyydellään ja etenkin substanssillaan; avaahan kirja yksityiskohtaisen näkymän mentalisaatioterapian toteutukseen sen alusta loppuun saakka.  Teos kutsuu lukijaa myös mentalisoimaan itse; haastaa hänet pohtimaan omia ihmissuhteitaan, omaa avoimuuttaan ja kykyään tavoittaa ja kuvata mielentilojaan. Kirjan voisikin sanoa noudattavan uskollisesti mentalisaatioon pohjautuvan lähestymistavan pyrkimyksiä. Näkymätön kapellimestari on avoimin mielin kirjoitettu teos, josta välittyy halu yhteyteen ja selkeään ymmärrykseen. Tämä tarttuu lukijaankin. Kirjaan paneutumista voi ehkä helpottaa tutustumalla kirjoittajan aiempaan Mieli meissä-kirjaan, joka antaa taustatiedot mentalisaatiosta.


Timo TeräsahjoTimo Teräsahjo

Olen syntynyt Pieksämäellä vuonna 1968. Nykyisin asun Turussa ja työskentelen psykologina kuntoutustyössä, tutkijana ja opettajana. Esikoisteokseni oli novellikokoelma Keksijän poika ja muita novelleja (2000, Gummerus), jonka jälkeen olen julkaissut neljä romaania ja yhden novellikokoelman. Kirjailijaksi tulemisen olen mieltänyt elinikäiseksi projektiksi; ennemmin kuin tavoite, se on suunta, jonne kulkea.